keskiviikkona, helmikuuta 01, 2012

Selvityspyyntö Turun kaupungin työvoimapolitiikasta

Jätimme 30.1.2012 Toni Eklundin ja Kjell Lundahnin kanssa kaupunginhallituksessa selvityspyynnön työllistämistoimista Turun kaupungissa:

Kuntalehden 1/2012 tietojen mukaan Turun kaupungin työllistämistoiminta ei ole niin aktiivista, kuin esimerkiksi Joensuulla. Kun Joensuun aktivointiaste on 46,2%, Turussa se on vain 24,4%. Keskimääräinen aktivointiaste suurten kaupunkien joukossa oli 29,3 %. Huonoimmalla kaupungilla Tampereella aste on vain 16,6%.

Lehden tietojen mukaan passiiviset kunnat joutuvat maksamaan heikosta työllistämisestään valtiolle, kun taas aktiivisia palkitaan. Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset kansantaloudelle ovat 700.000 euroa ja pitkäaikaistyöttömyys lisää lukua 400.000 euroa. Inhimillisen kärsimyksen määrää on mahdoton arvioida rahassa.

Yksi työtön maksaa Pekka Tiaisen mukaan yhteiskunnalle 18.000 euroa vuodessa verrattuna siihen, että tämä olisi töissä. Kaupungit maksavat valtiolle heikon työllistämistoimintansa takia satoja miljoonia valtionosuuksia takaisin.

Pyydämme ensi tilassa selvitystä siitä, mikä on työllistämistoiminnan tilanne Turussa, minkä verran rahaa menee hukkaan työllistämisasteen johdosta ja mitä asialle on tehtävissä.

Ei kommentteja: