keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Todella kestävä Turku

Tässä kirjoitus, joka on julkaistu Turun Sanomissa 15.10.08:

Lukiessani aamun (9.10.) lehteä oikein hävetti olla turkulainen ja kaiken lisäksi turkulainen kunnallinen päättäjä. Miten voi olla mahdollista, että samaan aikaan, kun mietitään jätteiden loppusijoituspaikaksi jopa Tukholmaa, tekee kunnallinen virkamies päätöksen kestovaippojen kieltämisestä päiväkodeissa? Nuoria lapsiperheitä Turku tarvitsee kipeästi, mutta ilmeisesti ei ekologisesti ajattelevia ja pienituloisia perheitä, jotka haluavat säästää joko ympäristöään tai kukkarojaan ja käyttävät kestovaippoja.

Olen itse kohta aloittamassa kestovaippailu-uran ja olin silti ajatellut palaavani työelämään ennen kuin lapsi on täysin kuiva. Raili Kosken päätös kieltää kestovaipat pistävät kyllä miettimään kahdesti. Olenko valmis oman työurani takia kasvattamaan ekologista jalanjälkeä jälkikasvuni päivittäisillä kertakäyttövaipoilla?

Kysymykset hygieenisyydestä ja säilytyksestä ovat tietämättömyyttä. Kestovaippoja pystytään säilyttämään aivan yhtä hygieenisesti kuin kertakäyttövaippojakin, eikä siihen jääkaappeja tarvita! Pieni panostus päiväkotien säilytysastioihin ja kannustus kestovaippailuun maksaa itsensä takaisin pienenevinä jätekuormina ja vähenevinä päästöinä. Ei tuhota Turun mainetta kannustamalla kertakulutukseen!

Piia Elo
Pian kestovaippaileva äiti

Ei kommentteja: