lauantaina, lokakuuta 25, 2008

Budjetti

No niin, nyt lienee sopiva aika julkaista budjetti, sillä kaikki menot pitäisi viimeistään nyt olla tiedossa. Samoin uskon, että tuloja tuskin enää mistään tulee. Minulla ei ole tässä varsinaista kirjanpitoa, joten summat ovat suuntaa antavia.

Olen siirtänyt jo jonkin aikaa syrjään luottamustoimista saamiani palkkioita noin 1700 euroa, jotka kuluvat tämän kampanjan aikana. Lisäksi puolueosastoni tukee työtäni 350 eurolla. Muuta tukea en ole saanut. Näin ollen käytettävissä oleva raha on noin 2000 euroa. Hieman tämä budjetti on ylittynyt, rahaa on mennyt karkeasti arvioiden noin 2200 euroa. Maksan tuon vielä omasta pussistani, joten yhteensä olen rahaa laittanut itse noin 1900 euroa.

Tällä rahalla olen saanut:
- muutaman pienen huomiovärimainoksen Turun Sanomiin
- yhden mainoksen Treffiin
- mainoksen Mobile -lehdykkään yhdessä toisen ehdokkaan kanssa
- linkin Turun Sanomien vaalikoneeseen (sekin on maksullinen, rahastusta)
- yhteismainoksen City -lehteen
- yhden pienen mainoksen Turkulaiseen
- esitteitä jaettavaksi

Rusinat ovat menneet perheemme talouskassasta ja rusinapussit tarroineen ovat jäämiä eduskuntavaaleista.

Lisäksi olen päässyt mukaan pariin yhteismainokseen, joista minun ei ole tarvinnut itse maksaa.

Tässähän tämä lienee. Näillä on menty ja mennään huomiseen vaali-iltaan. Ilmeisesti eri ehdokkaat saavat rahallaan eri määrän mainostilaa, jos on Turun Sanomissa julkaistuihin budjetteihin uskomista, mutta tuossa lueteltuna omani. Paljon en ole pystynyt mainostamaan, mutta toivottavasti riittävästi saamaan Eloa valtuustoon.

Muista käydä äänestämässä!

Ei kommentteja: