perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Pietari, Turku ja musiikkitalo


Taas on tapahtunut, ehkä liikaakin, kun en ole saanut niitä tänne kirjattua.

Ensinnäkin (täytyy aloittaa kivoimmasta), olin Pietarissa! Siitä on jo yli kaksi vuotta kun olin edellisen kerran siellä käymässä ja tajusin, että seitsemän siitä, kun siellä asuin. Aika rientää ja tulen vanhaksi. Ja Pietari on aina Pietari, sydämenmurskaaja. Yhtään en ehtinyt turisteilemaan, sen verran huomasin, että omasta mielestäni kaupungin paras baari oli lopettanut toimintansa. Voi tätä elämän vääryyttä.

Olin Pietarissa Turun virallisen delegaation mukana viettämässä Turun päiviä. Reissu oli mielestäni erittäin onnistunut ja uskon, että siitä on ennen kaikkea hyötyä Turun liike-elämälle ja sitä kautta koko Turulle. Melko pienin panostuksin saatiin sysättyä liikkeelle aivan uudenlaista yhteistyötä. Venäjällä on venäläiset tavat ja venäläinen byrokratia vaatii virallisia byrokraattisia delegaatioita. Tämä lienee tullut selväksi myös suomalaisille sinne halajaville yrityksille, jotka saivat nyt toivottavasti pontta ja rohkeutta lähteä valloittamaan pietarilaisia markkinoita.

Minä ainakin lähden mielelläni mukaan edustamaan virallista puolta milloin vain. Vaikkakin välillä tuntui, että venäläisistä oli vaikea käsittää minun, nuoren naisen, kuuluvan siihen viralliseen delegaatioon. No, käsi eteen ja tiukka ote, olen osana porukkaa.

Ensi maanantaina kaupunginhallituksen listalla on musiikki- ja kongressitaloa selvittävän toimikunnan nimeäminen. Allekirjoittanut istuu kritiikkeineen tuossa toimikunnassa SDP:n edustajana. Ainakin saan sanoa sanottavani, rakennetaan se sitten minne tahansa. Politiikassa toki on ikävää se, että joskus voi joutua seisomaan omasta mielestään typerienkin päätösten takana tai myöntää ainakin olleensa valmistelutyössä mukana...

Ensi tiistaina on taas hallintojaosto. Esityslistat tulivat eilen. Ja pahasti vaikuttaa siltä, että kun yritämme hillitä kaupungin työntekijöiden määrää, onnistumme siinä vain palveluissa (palveluita ei pystytä tarjoamaan ilman työntekijöitä), mutta keskushallinto vain paisuu paisumistaan. Ikäviä asioita, varsinkin kun ne koskevat yksittäisiä ihmisiä ja heidän työsuhteitaan. Voi kunpa päätökset koskisivat vaikka katulamppuja, eipähän olisi elanto kiinni.

Vielä pitäisi kirjoittaa junista, satamista, joukkoliikenteestä ja aluehallinnosta, mutta luulenpa, että ryntään nyt viikonlopun viettoon ja palaan näihin asioihin ensi viikolla.

Ei kommentteja: