tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Mitä sataman tulee suojella - ja miltä?

Lauantaisessa (16.6.) Turun Sanomissa oli uutisoitu, kuinka Turun junalauttasatamaa uhkaillaan melun takia. Satamasta kantautuva melu yltää jo hiljaisen keskustelun tasolle ja siten häiritsee Ruissalon asukkeja, lintuja ja muutamaa ihmistä. Nyt Lounais-Suomen Ympäristökeskus on päättänyt, että on aika suojella näitä asukkeja ja vaatia hiljaisuutta, toisin sanoen vaatia toiminnan lopettamista. Näin suojeltaisiin näitä muutamaa lintua ja ihmistä.

Mutta entä ilmastoa, muuta ympäristöä, otsonikerrosta ja meitä kaikkia muita ihmisiä? Kuka meitä suojelee, kun entistä enemmän tavaraa siirtyy raiteilta kumipyörille? Junalauttaliikenne on yksi ympäristön kannalta kestävimmistä ratkaisuista, joita Suomessa on tehty. Ongelma vain on ollut, että Helsingissä tätä kestävän kehityksen oivallista esimerkkiä ei olla otettu todesta.

Toijala-radan akselipaino ei ole edelleenkään tarvittavalla tasolla ja raideliikennettä tavarankuljetuksessa ei ole pystytty kaikessa mahdollisuudessaan käyttämään. Panostuksia Helsinki-Pietari -radalle ollaan juuri tekemässä, mutta todellinen ratkaisu myös rajan rekkajonoihin olisi Turku-Pietari -välin kehittäminen siten, että junalauttasatamasta voitaisiin ottaa kaikki irti. Kestävää kehitystä olisi se, että tällä hetkellä Suomen kautta Venäjälle vietävistä yli puolesta miljoonasta autosta lähes kaikki kulkisivat raiteilla, eikä vain murto-osa, kuten tällä hetkellä.

Maailman kehitystä meidän ei kannata, emmekä edes voi, pysäyttää. Sen sijaan me voimme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka tuota kehitystä jatketaan. Ja tässä on Turulla avaimet taskussaan, Turulla on Suomen ainoa junalauttasatama ja mahdollisuus ratkaisevasti vaikuttaa hiilidioksipäästöihin, teiden turvallisuuteen ja jopa Itämeren puhtauteen, sillä Suomen satamissa ympäristöarvot ovat kunniassa.

On taas aika nähdä metsä puilta ja panostaa todellisten ympäristövaikutusten arviointiin.

Julkaistu Turun Sanomissa 19.6.2007

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Pietari, Turku ja musiikkitalo


Taas on tapahtunut, ehkä liikaakin, kun en ole saanut niitä tänne kirjattua.

Ensinnäkin (täytyy aloittaa kivoimmasta), olin Pietarissa! Siitä on jo yli kaksi vuotta kun olin edellisen kerran siellä käymässä ja tajusin, että seitsemän siitä, kun siellä asuin. Aika rientää ja tulen vanhaksi. Ja Pietari on aina Pietari, sydämenmurskaaja. Yhtään en ehtinyt turisteilemaan, sen verran huomasin, että omasta mielestäni kaupungin paras baari oli lopettanut toimintansa. Voi tätä elämän vääryyttä.

Olin Pietarissa Turun virallisen delegaation mukana viettämässä Turun päiviä. Reissu oli mielestäni erittäin onnistunut ja uskon, että siitä on ennen kaikkea hyötyä Turun liike-elämälle ja sitä kautta koko Turulle. Melko pienin panostuksin saatiin sysättyä liikkeelle aivan uudenlaista yhteistyötä. Venäjällä on venäläiset tavat ja venäläinen byrokratia vaatii virallisia byrokraattisia delegaatioita. Tämä lienee tullut selväksi myös suomalaisille sinne halajaville yrityksille, jotka saivat nyt toivottavasti pontta ja rohkeutta lähteä valloittamaan pietarilaisia markkinoita.

Minä ainakin lähden mielelläni mukaan edustamaan virallista puolta milloin vain. Vaikkakin välillä tuntui, että venäläisistä oli vaikea käsittää minun, nuoren naisen, kuuluvan siihen viralliseen delegaatioon. No, käsi eteen ja tiukka ote, olen osana porukkaa.

Ensi maanantaina kaupunginhallituksen listalla on musiikki- ja kongressitaloa selvittävän toimikunnan nimeäminen. Allekirjoittanut istuu kritiikkeineen tuossa toimikunnassa SDP:n edustajana. Ainakin saan sanoa sanottavani, rakennetaan se sitten minne tahansa. Politiikassa toki on ikävää se, että joskus voi joutua seisomaan omasta mielestään typerienkin päätösten takana tai myöntää ainakin olleensa valmistelutyössä mukana...

Ensi tiistaina on taas hallintojaosto. Esityslistat tulivat eilen. Ja pahasti vaikuttaa siltä, että kun yritämme hillitä kaupungin työntekijöiden määrää, onnistumme siinä vain palveluissa (palveluita ei pystytä tarjoamaan ilman työntekijöitä), mutta keskushallinto vain paisuu paisumistaan. Ikäviä asioita, varsinkin kun ne koskevat yksittäisiä ihmisiä ja heidän työsuhteitaan. Voi kunpa päätökset koskisivat vaikka katulamppuja, eipähän olisi elanto kiinni.

Vielä pitäisi kirjoittaa junista, satamista, joukkoliikenteestä ja aluehallinnosta, mutta luulenpa, että ryntään nyt viikonlopun viettoon ja palaan näihin asioihin ensi viikolla.