maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Missä on minun lokeroni?

Aika vaalien jälkeen on suorastaan hulahtanut jonnekin. Paluu tavalliseen arkeen ei ole ollut helppo ja välillä on tuntunut, että mitä sitä elämällään tekee, kun on oikein vapaa-aikaakin. Ei ole tullut panostettua tähän kirjoitteluun ja muuta tekemistä on täytynyt keksiä.

No, urheilu on ollut ihan hyvä vaihtoehto, samoin ystävien tapaaminen ja onhan sitä nyt ehtinyt myös olla kotona. Oma elämä on omaa elämää, jota tulee kunnioittaa.

Lisäksi on tietysti käyty jälkipyykkiä. Mitä pitäisi tehdä toisin, missä puolue on epäonnistunut, ovatko aatteemme vanhentuneet?

Itse näkisin, että hyvät aatteet eivät vanhene koskaan, puhetapa saattaa. Harva enää puhuu punaisesta viivasta. Pitäisikö pian lopettaa myös puhuminen työväenaatteesta? Mikä on se työväki, jota sosialidemokraattinen puolue edustaa? Kuuluvatko siihen vain ne, joilla on siniset haalarit, vai kenties myös jakkupuvut, nutturapäiset, valkolakkiset, kravattikaulaiset, saparopäiset ja ehkä hämähäkinseittisetkin. Aate ei kuole, mutta päivitys nykykielelle saattaa toisinaan olla paikallaan.

Solidaarisuus, tasa-arvo ja heikoimmastakin huolehtiminen ovat ajankohtaisia tänäänkin, mutta toteutammeko tätä jos puhumme pelkästä työväen puolueesta? Kuka nykyään kokee kuuluvansa työväkeen? Maailma on muuttunut, ei voida enää erotella valkokauluksia ja sinikauluksia. Ihmiset elävät lyhyissä pätkissä, tänään ollaan tuota, huomenna jo ihan toista. Tällöin oleelliseksi nousee se, että millaisia arvoja haluamme edistää, ei se, mihin luokkaan kuulumme tai lokeroon sovimme. Tällöin myös yksityisyrittäjien maisteristytär kuuluu tähän puolueeseen.

Uusi hallitusohjelma antaa viitteitä siitä, että luokkaerot tulevat kasvamaan, mutta olemmeko silloin vain työtätekevien puolella vai ylipäänsä heikompien? Työntekijöiden asemaan tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota ja sitä pitää yhä lujemmin puolustaa voitontavoittelun huumassa. Työmarkkinajärjestöjen työtä yhteiseksi hyväksi saa aivan uudet suhteet, jos valtaa ryhdytään karsimaan, silloin kärsivat myös irtisanomisehdot, loma-ajat, työntekijän oikeudet.

Maailma muuttuu ja meidän pitää siinä mukana. Juju piileekin siinä, että arvot, joiden eteen tehdään työtä ovat oikeita, mutta tavat ja sananparret eivät tue nyky-yhteiskunnan vaatimuksia.

Lopuksi toivotan kaikille oikein hyvää vappua, työn juhlaa, sillä vaikka ei työväkeen kokisi kuuluvansakaan, suurin osa kuitenkin työtä tekee. Toivottavasti tänä vappuna huomiota kiinnitetään myös siihen työtä tekevään osaan, joka tekee työtään pätkissä, osa-aikaisena, epävarmuudessa, tai etsien vielä sitä työpaikkaa, jossa tehdä työtä. Meitä on niin moneksi. Hyvää vappua!

Ei kommentteja: