torstaina, tammikuuta 25, 2007

Mahtavaa!


Tuli lunta! Eilen sai tehdä lumitöitä ja päivitellä naapurin rouvien kanssa, että kauankohan tätä kestää, tuleeko vielä paljon, tuleepa paljon, ja onpa nättiä. Talvi on kyllä ihan kiva vuodenaika, kunhan se vaan tulee.

Meidän perheen miehet vasta lumesta innoissaan ovatkin, toinen tuskin malttaa olla menemättä Hirvensalon alpeille ja toinen hyppii kuin raivopäinen onnesta sekaisin, kolme pitkää hyppyä, pari tavallista askelta, kolme hyppyä ja spurtti. Kuvassa hieman rauhallisempana katselee ympärilleen, josko jäniksiä näkyisi.

Eilen oli paneeli Kastun koulussa ja lukiossa. Oli ihan mukava jorista niitä näitä, lähinnä pakkoruotsista. Muistan itsekin kuinka hirvittävää oli koulussa lukea ruotsia, muita kieliä ahmin kuin kaurapuuroa, mutta ruotsi ei tuntunut luonnistuvan. Myöhemmin vasta tajusi kielen merkityksen ja jopa innostuin niin paljon, että piti oikein vaihtoon Uppsalaan lähteä. Nyt nuo opit ovat kyllä taas jääneet taka-alalle ja hieman hirvittää tulevat ruotsinkieliset paneelit. No, tuulta päin.

Nyt kuitenkin luennolle päin. Pitäisi saada noita jatko-opintoja käyntiin ja eteenpäin.

2 kommenttia:

Toni Huynh / Kastun lukio kirjoitti...

Oli muuten aivan Loistva vaalipaneeli. Sitä monesti kummastelee, kuinka vaaliehdokkaat tyrkyttävät itseään vanhemmalle väestölle. Samalla valitetaan siitä, että nuoriso olisi niin passiivinen, eikä ole kiinnostunut yhteiskunnan parantamisesta. Moniko poliitikko tunnustaisi vian olevan mutuaalinen?

Toivottavasti saat jos jonkinlaista tulosta kampanjoinnin kanssa. Eduskunta tarvitsee "ihan aikuisten oikeasti" nuorta verta. Kuten sanottua: "Mummoutuuko koko kansa?"

Piia kirjoitti...

Kiitos Toni,

Parhaani teen ja kaikkeni yritän, jotta kansa ei mummoutuisi vaan elonmerkit pysyisivät vahvoina.