Kulttuuria kaikelle kansalle?

Turusta ollaan kovaa vauhtia tekemässä vuoden 2011 eurooppalaista kulttuuripääkaupunkia, mutta projektissa on unohdettu, mitä kulttuuri on. Kulttuuri ei tarkoita vain eliitin harrastuksia eikä kulttuuripääkaupunkihankkeessakaan tietääkseni ole käytetty etuliitettä "korkea". Mielestäni Turun pitäisikin tukea kaupungissa tuotettavaa kulttuuria laaja-alaisesti, huomioiden myös ruohonjuuritasolta ja harrastajapohjalta nousevat toimijat. Erityisesti näin säästökaudella kaupungin kannattaisi aktiivisesti tukea kulttuuritoimintaa, jota tuotetaan kustannustehokkaasti ja tarjotaan kaupunkilaisille edullisesti.

Kulttuuripääkaupunkihanke kompuroi pahasti kun tilalaitos päätti laittaa myyntilistalle Turun ylioppilasteatterin kiinteistön Linnankatu 24:ssä. Tällä annetaan selvä viesti, ettei kulttuurikaupunki Turkua kiinnosta nuorten tekijöiden panostus kaupungin taide-elämään. Turun ylioppilasteatteri on lähes viisikymmenvuotisen historiansa aikana tuottanut jatkuvasti laadukasta näyttämötaidetta edulliseen hintaan kaikille turkulaisille. TYT tarjoaa areenan nuorille tekijöille ja uusille ideoille, ja on pitkän historiansa aikana lunastanut paikkansa turkulaisessa kulttuurin kentässä. TYT on varautunut suurilla suunnitelmilla myös kulttuuripääkaupunkivuoteen, paljon rivakammin ja kansainvälisemmin kuin monet muut kulttuurilaitokset.

Onko tosiaan niin, että Turun kaupungin kannattaa pyrkiä eroon Turun ylioppilasteatterin kaltaisista yleishyödyllisistä laitoksista, jota tuottavat iloa kaikille, myös vähävaraisille, turkulaisille? Ylioppilasteatteri kuuluu olennaisena osana jokaisen suomalaisen yliopistokaupungin kulttuurielämään. Onko Turku valmis luopumaan tästä lyhytnäköistä myyntivoittoa tavoitellessaan? Kannattaisiko tässä taloudellisessa tilanteessa olla vain kiitollinen siitä, että joku laittaa edullisesti tikkua ristiin, ei rangaista siitä? Toivon todella, että TYT:n kiinteistö otetaan pois myyntilistalta ja kannustetaan sitä toimimaan edelleen turkulaisten viihdyttäjänä, elämysten tarjoana ja nuorten tekijöiden äänitorvena. Pidetään kulttuuri Turussa.

Mielipidekirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 26.1.2007

Mahtavaa!

Tuli lunta! Eilen sai tehdä lumitöitä ja päivitellä naapurin rouvien kanssa, että kauankohan tätä kestää, tuleeko vielä paljon, tuleepa paljon, ja onpa nättiä. Talvi on kyllä ihan kiva vuodenaika, kunhan se vaan tulee.

Meidän perheen miehet vasta lumesta innoissaan ovatkin, toinen tuskin malttaa olla menemättä Hirvensalon alpeille ja toinen hyppii kuin raivopäinen onnesta sekaisin, kolme pitkää hyppyä, pari tavallista askelta, kolme hyppyä ja spurtti. Kuvassa hieman rauhallisempana katselee ympärilleen, josko jäniksiä näkyisi.

Eilen oli paneeli Kastun koulussa ja lukiossa. Oli ihan mukava jorista niitä näitä, lähinnä pakkoruotsista. Muistan itsekin kuinka hirvittävää oli koulussa lukea ruotsia, muita kieliä ahmin kuin kaurapuuroa, mutta ruotsi ei tuntunut luonnistuvan. Myöhemmin vasta tajusi kielen merkityksen ja jopa innostuin niin paljon, että piti oikein vaihtoon Uppsalaan lähteä. Nyt nuo opit ovat kyllä taas jääneet taka-alalle ja hieman hirvittää tulevat ruotsinkieliset paneelit. No, tuulta päin.

Nyt kuitenkin luennolle päin. Pitäisi saada noita jatko-opintoja käyntiin ja eteenpäin.

Vaalit lähenee

Ja tunnelma tiivistyy. Nyt pitäisi viimeistään lyödä lukkoon kaikki suuret ja pienet suunnitelmat. Viime yönä jo heräsin ja aloin pohtia kaikkea, mitä en ole vielä tehnyt. Tässä on ollut viime päivinä vähän muuta, perhehuolia ja sitä kautta matkoja Pohjanmaalle. Nuo asiat tietysti myös vievät ajatukset pois vaaleista, ja toisaalta Pohjanmaalla sitä käännytystyötä vasta olisikin...

Kaupungissa on nyt vuoden alussa tapahtunut niin kummia, että en oikein ole enää varma, mikä käsi kehtoa oikein keinuttaa. Liikuntamaksut nousivat, rakennusprojekteja tehdään vaikka turhaan (aivan kuin rahaa tulvisi ovista ja ikkunoista), koulutoimelta aletaan periä vuokraa kulttuurista seinillä (todellinen kulttuuripääkaupunki) ja bussilippujen hintoja korotetaan ja ihmetellään samalla käyttäjämäärien laskua. Nyt viimeisenä lannistavana iskuna oli kyllä tuo ylioppilasteatterin kiinteistön laittaminen myyntilistalle. Joku on valmis tekemään Turussa pyyteetöntä työtä halvalla niin eiköhän siitäkin sovi rangaista. Epävarmuutta ja -reiluutta jaetaan tasaisesti kaikille.

Pakko vielä näin loppuun kommentoida kommentteja, että miksi vihreitä pidetään oikeistolaisina. Ainakin täällä Turussa he tuntuvat aina liittoutuvan oikeiston kanssa, käyvän samoissa ryhmäkokouksissa ja istuvan lautakuntapöytien oikealla puolella. Enää en ole aivan varma, että ovatko vihreät edes kestävän kehityksen kannalla, kun menivät innoissaan mukaan juuri remontoitujen toimistotilojen purkuun ja uuden rakentamiseen. Ei ainakaan minusta kovin kestävää... No joo, lopetan tämän keskustelun tähän ja toivon, että joskus Turussakin vihreät ja vasemmisto voisivat istua pöydän samalla puolen.

Väliaikaista kaikki on vaan…

Näinhän sanoi jo lauluntekijäkin aikanaan ja lauseen tuntuu ottaneen omakseen myös elinkeinoelämä.

Laman jälkeen Suomea lähdettiin rakentamaan uuteen talouskasvuun keinolla millä hyvänsä. Tuolloin tuntui järkevältä heikentää työehtosopimuksia, jotta yrityselämä sai tarvittavaa joustavuutta. Suomi lähti uuteen kasvuun, ja tänään suomalaisten varallisuus on suurempaa kuin koskaan. Vaan kenelle tämä varallisuus on kertynyt?

Elinkeinoelämä vaatii edelleen kolmikannan heikentämistä, taloudellinen kasvu menee jatkuvasti työntekijöiden aseman edelle ja talouskasvun tavoittelu ihmisen edelle. Taisi huumassa unohtua, että työntekijä onkin ihminen.

Ihminen haluaa suunnitella tulevaisuuttaan. Yksi haaveilee eläkepäivistä, yksi perheestä ja yksi siitä, että pystyy lähtemään lomalle perheensä kanssa ensi kesänä. Tulevaisuuden suunnitteluun tuntuu nykyään kuitenkin vain harvalla olevan mahdollisuus.

Elinkeinoelämä olettaa työntekijän olevan kone, joka voidaan vaihtaa uuteen sen rikkoutuessa. Näin ei kuitenkaan ole. Tulevaisuuden työvoimapulasta puhutaan, ja sitä todennäköisempää se on, mitä heikommin työntekijät voivat.

Talouskasvun aikaan pitää olla valmis panostamaan työntekijöihin, tarjoamaan heille turvaa huomiselle. Elämä ei ole väliaikaisuudesta toiseen hyppimistä vaan pitkäjänteistä kehittämistyötä, jota lyhyet projektit syövät ja epävarmuus huomisen rahoituksesta heikentää elämän mahdollisuuksia.

Nyt on aika herätä, jotta meillä olisi työntekijöitä huomennakin ja jotta tämä yhteiskunta ylipäänsä huomennakin pyörii. Ei kaikki voi olla väliaikaista, eivät varsinkaan työsuhteet.

Artikkeli julkaistu turkulaisessa 10.1.2007

Voima, joka pysäyttää liikkeen

Kirjoitin joskus artikkelin voimasta, joka turkulaisia liikuttaa eli liikuntalautakunnasta. Nyt tuo voima tuntuu hiipuneen.

Kuka puhui työikäisten liikkumattomuudesta, kuka puhui ylipainon aiheuttamista lisääntyvistä terveyskuluista, kuka puhui nuorten passiivisuudesta? Joku ehkä puhui, vaan kukaan ei tainnut olla kuulemassa. Kaupunki nosti vuoden alusta roimasti liikuntapaikkamaksuja. Muun muassa kuntosalille meno maksaa nyt tuplat aiempaan, hinta nousi 2,5 eurosta viiteen. Ja vastustuksesta huolimatta myös opiskelijoiden ja työttömien maksut tuplattiin.

Olen aiemmin tässä blogissa ihmetellyt kulttuuripääkaupunkihankkeeseen suunnattuja rahoja. Hyvä asia ehkä, vaan harmillisen vähäpätöinen tavalliselle turkulaiselle. Harva perheenäiti, työtön, opiskelija, duunari tai pätkätyöläinen on valmis panostamaan oopperalippuun. Kuntosalille tai uimaan joku saattaisikin mennä, mutta nyt hinnat alkavat olla jo niin korkeat, että hirvittää. Ja liikunta kuitenkin tekisi hyvää myös yhteiskunnalle; työkyvyn, terveyden ja jaksamisen lisääntymisenä.

Turun budjetti joutui tänä vuonna todelliselle kaalikeitolle, useat hallintokunnat pitivät kiinni dietistä, useat joutuivat taipumaan tai jotkut eivät välittäneet kaalikeiton mausta lainkaan vaan kaipasivat lihaa. Liikuntatoimi piti kiinni siitä, että budjetti ei kasva, ja tämä näkyy suoraan kuntalaisille tarjottavissa palveluissa. Tulevaisuudessa turkulaisille on tarjolla yhä enemmän korkeakulttuuripalveluja (mutta muun muassa populistinen Kylämäen maalaismiljöö on lakkauttamisuhan alla). Liikuntapalvelut taas vedetään minimiin ja toivotaan, että yksityinen sektori järjestää sitä riittävästi. Hinnalla millä hyvänsä. Ne käyttää, joilla on varaa.

Ennaltaehkäisy ei ole päivän sana Turussa, enkä tiedä onko se muuallakaan. On vaikea havaita syy-seuraus -suhteita, ennakoida tulevaisuutta. Tosiasia kuitenkin on, että nämäkin laskut tulee joskus maksettavaksi. Kalliisti.