perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Kahden kerroksen väkeä

Tiedän, ettei asioihin ja kunnallisiin päätöksiin pitäisi suhtautua tunteella ja intohimolla, mutta pisti taas raivostuttamaan. Kaupunginhallitus teki päätöksen, jossa ruotsinkieliselle koululle tehdään lisätiloja 600 000 eurolla. No, summahan on varsin kohtuullinen ja pakkohan niitä tiloja on tehdä, kun Kaarina ei suostu omaa koulua rakentamaan. Tämän kestän.

Se, mikä pisti vihaksi, on vaihtoehto 2, jolla myös oltaisiin saatu tiloja ruotsinkielisille oppilaille. Tuon vaihtoehdon hinnaksi olisi tullut 30 000 euroa ja koulutoimen vuokra tilalaitokselle jäänyt huomattavasti edellistä pienemmäksi, vuosittain. Elon laskuopin mukaan kertarysäyksellä pistetään 570 000 euroa taivaan tuliin ja vuosittain vielä suurempia vuokramenoja. Vaihtoehto kahden tilat on remontoitu pari vuotta sitten ammattikorkeakoulun tarpeisiin.

Syitä miksi päädyttiin ensimmäiseen vaihtoehtoon on:
- ei tarvitse kävellä rappusia (1.vaihtoehto oven tasalla, toinen kaksi kerrosta ylempänä)
- luokkatilat ovat liian suuret (tosiaan, tästäkin voidaan siis valittaa)
- luokissa on lasiseiniä (näin vuorovaikutus ja kanssakäymisvaikutteisena aikana tämäkin voi siis ongelma, vaikka uusiin kouluihin juuri näin tehdään)
- aulatilat ovat pienet (välitunnit pitäisi minun käsittääkseni viettää ulkona)
- aulatiloissa ei ole tilaa takeille (kuka yläkoululaisista enää jättää takkiaan aulaan, kun varkaita on liikkeellä? Ja jos luokkatilat ovat liian suuret, voisiko naulakot laittaa sinne?)

Itse kävin aikanani (noin 15 vuotta sitten) täällä Turussa koulua, jossa oli ulkohuussit ja koulurakennusten välillä matkaa noin 2 kilometriä. Olin tuolloin ala-asteella, oli lama, eikä elämä niin kauheaa ainakaan oppilaan mielestä ollut. Nuo edelliset kommentit suluissa taas ovat opettajan suusta.

Näin ne vuodet vierii ja ajat muuttuu, mutta typerien päätösten aika ei tunnu koskaan olevan ohi...

Sammutetaan valot Aurajoesta ja vähennetään lastensuojelutoimenpiteitä, mutta älkööt koskaan kyseenalaistako "kivamman" paremmuutta.

Ei kommentteja: