torstaina, marraskuuta 23, 2006

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Olen tässä viime aikoina miettinyt aika paljon tuota kunta- ja palvelurakenneuudistusta täällä Turun seudulla. Paras-hanke edellyttää yhteistyötä ja toimenpidesuunnitelmaan Turun ja ympäröivien seitsemän kunnan kesken.

Paras -hanketta ajatellaan usein pienten kuntien pelastajaksi, mutta täällä Turussa tuntuu, että sitä ajatellaan keskuskunnan pelastajaksi. Turku on pinta-alaltaan pieni, työpaikkoja on jokaista sataa asukasta kohti 123 ja työttömyysprosentti huomattavasti naapurikuntia suurempi. Tilanne täällä on siis hieman eri kuin muualla Suomessa. Täällä keskuskunta kerää sosiaalitoimiston asiakkaat, vuokralaiset, koulutuksen kustannukset ja suurimman osan vanhusväestöstäkin sekä tietenkin tekee investoinnit koko alueen elinkeinoelämän eteen ympäröivien kuntien kuoriessa kermat päältä. Tai tältä se ainakin tuntuu.

Mutta mutta, tilanne ei ole aivan näin mustavalkoinen. On Turussa tehty paljon väärinkin. Ei Turku ole hallinnoltaan notkein, se ei ole järjestänyt palveluitaan tehokkaasti eikä se varsinkaan ole ollut kovin hyvä työnantaja. Kuntien välisiin neuvotteluihin se on kuitenkin lähtenyt periaatteella, että kaikkien pitää sulautua Turkuun.

Itse näkisin, että neuvottelut olisi pitänyt aloittaa käymällä läpi Turun ja ympäristökuntien käytännöt niin palvelutuotannossa, koulutuksessa, henkilöstöasioissa kuin teknisilläkin sektoreilla. Tämän jälkeen olisi tehty vertailu, että mikä toimii missäkin. Ja kun tämä vertailu olisi tehty, kaikkien olisi pitänyt niellä ylpeytensä ja olla tyytyväisiä, että jossain ollaan ehkä osattu tehdä asioita paremmin kuin omassa kunnassa. Ja se parhain ja tehokkain tapa tulisi ottaa käyttöön jos ja kun aletaan palvelurakenteita ja kuntarajoja muuttamaan.

Kunta ei ole mikään yhden ihmisen luomus, jonka kaikista käytännöistä pitäisi pitää kynsin hampain kiinni. Kunta on elävä, toimiva ja ajan mittaan kehittyvä (tai taantuva) elin, jota pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti, myös sisältäpäin. Näin päästäisiin paljon pidemmälle myös neuvotteluissa.

Ja se mitä puhutaan 20 000 asukkaan kokonaisuuksista parhaina tuottajina voidaan unohtaa, sillä 20 000 asukkaan kunnilla ei voida tehdä investointeja, pyörittää ammatillisia koulutuksia eikä osallistua kansalliseen eikä kansainväliseen kilpailuun elinkeinoelämästä, työpaikoista, työvoimasta ja toimivasta yhdyskuntarakenteesta.

Ei kommentteja: