maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Käsillä tekemisestä

Olen syntynyt sukuun, jossa kaikki osaavat tehdä asioita käsillään. Kotonamme on saattanut jalkalista olla irti monta vuotta tai kaapinovi rempallaan, mutta se ei ole johtunut siitä, etteikö sitä olisi osattu korjata, se ei vaan ole osunut oikealla hetkellä silmään. Meillä on remontoitu, korjattu, parannettu ja rakennettu. Mitään ei ole koskaan viety korjattavaksi saati kysytty joltain neuvoa. Tämä tietysti johtuu siitä, että sekä isäni, veljeni että setäni ovat rakentajia, myös isoisoisäni ja isoisäni olivat kirvesmiehiä. Ja, kuten sanonta kuuluu "suutarin lapsilla ei ole kenkiä", ainakaan siinä mielessä, että en osaa tehdä käsilläni mitään. Yritän kovasti, mutta tulokset ovat heikot...

Kotoa menin opiskelemaan akateemista koulutusta, toisin kuin kaikki muut suvussani. Isäni tuli aina miljoonine työkaluineen korjaamaan ja laittamaan jos jotain olin paitsi. Auton hän opetti itse huoltamaan, kaiken muun suhteen olen aivan avuton. Myös mieheni on lukenut, ei tehnyt käsillään. Hänen kunniakseen on kuitenkin mainittava halu oppia. Hän on kantapään kautta oppinut huoltamaan kaikki urheiluvälineensä (joita ei ole vähän...), mutta remontoinnit jätämme edelleen isälleni.

Aloitimme mökkiprojektin isäni kanssa. Meillä on siis tontti, jossa tulevaisuudessa on toivottavasti myös mökki. Ilman isääni tuo projekti tuskin koskaan valmistuu. Hän ehdottaa, että voisimme mieheni kanssa mennä tekemään maapohjatutkimusta (mitä??), aloittaa kaivon kaivuun (siis miten?) ja muita jännittäviä projekteja. Eipä tainnut isäni tietää, keiden kanssa leikkiin lähti. Eilen saimme kuitenkin tonttia vähän siivottua (siivoamisen osaamme oikein hyvin, olemme jopa kuuluja siitä) ja tänään paikat kolottavat. Toivon, että tuo joskus valmistuu.

Ystäväni suunnittelevat ompelukerhon perustamista. Minulle ei ihan selvinnyt, että onko se vain juorukerho vai aiotaanko siellä tehdäkin jotain. Joka tapauksessa minusta se on hieno idea. Itse olen aina pitänyt käsitöiden tekemisestä, olen vain aina ollut melko huono siinä. Persjalkaisena olen oppinut housuni lyhentämään ja joskus olen koirallemme jumpperin kutonut, mutta siihen se on jäänyt. Saas nähdä, alkaako nyt syntyä luomuksia...

Olen miettynyt, että mistä johtuu tämä vähäinen käsillään tekeminen? Ovatko tekosyymme, että kaupasta saa "parempaa" halvemmalla ja helpommin, aina on kiire, ei jaksa pitkän päivän jälkeen, ei osaa vai mikä. Olemmeko menettämässä luomisen taidon ja ennen kaikkea, millaisia ihmisiä sitten olemme, kun emme pysty itseämme vaatettamaan, ruokkimaan, pitämään lämpimänä tai rakentamaan majaa?

Mitä enemmän olen ja katselen, sitä enemmän kunnioitan ihmisiä, jotka osaavat tehdä käsillään jotain. Harmittaa, etten tajunnut tätä ajoissa, vaikka toisaalta, eihän koskaan ole liian myöhäistä...

Ei kommentteja: