keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Eloa eduskuntaan!

Nyt se sitten on totta eli Varsinais-Suomen jäsenäänestyksessä puoluetoverit asettivat minut ehdolle vaaleihin sijalla 10. Kiitos luottamuksesta!

On aika kääriä hihat jos mielii toteuttaa otsikon.

Kaikki tuki ja apu on tarpeen, tule siis mukaan tukiryhmään! Ilmoittautua voi Mintulle osoitteeseen mmojan at utu.fi tai minulle suoraan piia.elo at turku.fi tai 040 571 20 76.

Seuraava tapaaminen on torstaina 5.10. kello 17 Turun Työväentalolla os. Eerikinkatu 30, 3.krs. Tervetuloa suunnittelemaan reipasta ja raikasta kampanjaa!

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Vihreää hyvinvointia

Mietin tuossa, että mitä on vihreä sosialidemokratia, mitä se merkitsee minulle, että olen ennen kaikkea sosialidemokraatti enkä vihreä. Itse pidän erikoisena, että joku edes tällaista kysyy, mutta toki se on ymmärrettävää kun nostan näitä ympäristöarvoja aina voimakkaasti esille.

Olen tässä katsellut vihreitten luottamushenkilöiden päätöksentekoa kotikaupungissani ja hämmästynyt, että miten he ovat saaneet leimakseen vihreyden pariksi punaisen. Useimmissa lautakunnissa vihreät ovat vaa'ankieli asemassa ja kaikissa niissä he myös istuvat pöydän oikealla puolella.

Puheet ja ihannoinnit, joita nuorten keskuudessa tapaa, joissa vihreät ovat heikompaa puolustavia ja sosiaalista hyvää etsiviä hyvinvoinnin puolustajia ovat kyllä kaukana varsinaisesta poliittisesta päätöksenteosta. Siitä nyt hyvänä esimerkkinä vaikka tapahtumat liikuntalautakunnassa (joista avaudun myöhemmin).

Minulle on selkeää, että olen ennen kaikkea sosialidemokraatti, heikoimpien puolestapuhuja ja hyvinvointivaltion saavutuksia ihannoiva. Ihmisen pienet teot lähtevät arjen mahdollisuuksista, köyhyysrajan alapuolella elävän on vaikea kuvitella ostavansa luomua kun ulkomailta tuotettua saa puolet halvemmalla. Ja tämä pitää ymmärtää. Maailma on kokonaisuus ja sitä pystyy muuttamaan sen kaikkia osia muuttamalla.

Alla vielä muutamia ajatuksiani vihreästä sosialidemokratiasta. Tänään päättyy jäsenäänestys. Jos pääsen Varsinais-Suomen sosialidemokraattien listalle tulevat ainakin nämä ajatukset näkymään kampanjassani. Pitäkää peukkuja!

Ongelma:

Maailma on nähtävä kokonaisuutena, jossa ihmiset ja ympäristö elävät rinta rinnan. Jotta ihmiset voivat voida hyvin, on myös ympäristön voitava hyvin. Sosialidemokraattinen näkökulma vihreyteen on, että samalla kun pidämme huolta haavoittuvasta ympäristöstä pidämme huolta myös heikoimmista ihmisistä, jotka kärsivät rikkaiden hyväksikäytöstä.

Maailman köyhimmät maat joutuvat kärsimään luonnonkatastrofeista ja ilmaston lämpenemisestä rikkaiden maiden käyttäessä säästelemättä luonnon hupenevia varoja. Köyhimmät ja huono-osaisimmat joutuvat kärsimään rikkaiden vallan- ja rahanhimosta. Tuotantolaitokset tavoittelevat yhä suurempia voittoja osakkeenomistajilleen, maat yhä kulutuskeskeisempää elämää kansalaisilleen samalla kun työtekijät irtisanotaan ja maailman toisessa kolkassa kärsitään nälkää.

Mitä on tehtävä:

Suomen on aktiivisesti ryhdyttävä tukemaan vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittelyä. Enää ei voida keskittyä vain miettimään lisäydinvoiman rakentamista tai öljyriippuvuutta Venäjästä. On alettava toimia vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittelyssä, jotta tulevaisuudessa niin Suomi kuin maailman heikko-osaisetkin maat pystyisivät tuottamaan energiaa ympäristöystävällisesti, edullisesti ja ilman fossiilisia polttoaineita.

Ongelma:

Itämeri saastuu ja Suomen rannikot muuttuvat elinkelvottomiksi. Samalla loppuvat elinkeinot kuten maatalous, kalastus ja satamateollisuus. Suurimmat syyt Itämeren kauhistuttavaan tilaan ovat maatalous, aiempi telakkateollisuus ja logistiikka, ennen kaikkea öljyturmat.

Mitä on tehtävä:

Maataloustuet on saatava julkisiksi ja ne on suunnattava ennen kaikkea ympäristöystävälliseen tuotantoon. Maataloustukien käytön valvontaa on tiukennettava, jotta valtion rahat eivät mene jo ennestään pullottaviin taskuihin vaan oikeasti ympäristöystävällisen ruuan tuottamiseen. Maanviljelyä ei pidä Suomessa ajaa alas vaan lähiruuasta on tehtävä todellinen vaihtoehto kaikille suomalaisille, myös vähävaraisille.

Telakkateollisuus on yksi Suomen tärkeimmistä teollisuudenaloista nyt ja tulevaisuudessa, sillä Suomi pystyy kilpailemaan ammattitaidolla ja osaamisella eikä sen pidä kilpailla veroilla ja halpatyövoimalla. Telakkateollisuuden aiheuttamat ympäristövahingot kohdistuvat kuitenkin alueellisesti eikä yksittäisillä kunnilla ole mahdollisuuksia puuttua ongelmiin riittävällä panostuksella. Valtion tulisikin aktiivisesti panostaa ruoppausmassojen käsittelyyn siten, että Itämeri saataisiin mitä pikimmiten puhdistettua tinayhdisteistä, tätä vastuuta ei pidä sysätä kunnille.

Itämeren alueen yhteistyö ei edelleenkään ole saumatonta vaan Venäjä on useimmiten jätetty tai jäänyt neuvottelujen ulkopuolelle. Muut Itämeren maat ovat jo kieltäneet yksirunkoisten alusten käytön öljykuljetuksissa, mutta Venäjälle nämä alukset kuitenkin saavat vielä mennä. Itämeri on kuitenkin meidän yhteinen, joten Itämeren alueen tulisi voimakkaasti painostaa Venäjää yksirunkoisten alusten kieltämiseksi. Tähän liittyy myös energiariippumaattomuus ja lähiruoka, jotka vähentävät logistiikkaa.

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Käsillä tekemisestä

Olen syntynyt sukuun, jossa kaikki osaavat tehdä asioita käsillään. Kotonamme on saattanut jalkalista olla irti monta vuotta tai kaapinovi rempallaan, mutta se ei ole johtunut siitä, etteikö sitä olisi osattu korjata, se ei vaan ole osunut oikealla hetkellä silmään. Meillä on remontoitu, korjattu, parannettu ja rakennettu. Mitään ei ole koskaan viety korjattavaksi saati kysytty joltain neuvoa. Tämä tietysti johtuu siitä, että sekä isäni, veljeni että setäni ovat rakentajia, myös isoisoisäni ja isoisäni olivat kirvesmiehiä. Ja, kuten sanonta kuuluu "suutarin lapsilla ei ole kenkiä", ainakaan siinä mielessä, että en osaa tehdä käsilläni mitään. Yritän kovasti, mutta tulokset ovat heikot...

Kotoa menin opiskelemaan akateemista koulutusta, toisin kuin kaikki muut suvussani. Isäni tuli aina miljoonine työkaluineen korjaamaan ja laittamaan jos jotain olin paitsi. Auton hän opetti itse huoltamaan, kaiken muun suhteen olen aivan avuton. Myös mieheni on lukenut, ei tehnyt käsillään. Hänen kunniakseen on kuitenkin mainittava halu oppia. Hän on kantapään kautta oppinut huoltamaan kaikki urheiluvälineensä (joita ei ole vähän...), mutta remontoinnit jätämme edelleen isälleni.

Aloitimme mökkiprojektin isäni kanssa. Meillä on siis tontti, jossa tulevaisuudessa on toivottavasti myös mökki. Ilman isääni tuo projekti tuskin koskaan valmistuu. Hän ehdottaa, että voisimme mieheni kanssa mennä tekemään maapohjatutkimusta (mitä??), aloittaa kaivon kaivuun (siis miten?) ja muita jännittäviä projekteja. Eipä tainnut isäni tietää, keiden kanssa leikkiin lähti. Eilen saimme kuitenkin tonttia vähän siivottua (siivoamisen osaamme oikein hyvin, olemme jopa kuuluja siitä) ja tänään paikat kolottavat. Toivon, että tuo joskus valmistuu.

Ystäväni suunnittelevat ompelukerhon perustamista. Minulle ei ihan selvinnyt, että onko se vain juorukerho vai aiotaanko siellä tehdäkin jotain. Joka tapauksessa minusta se on hieno idea. Itse olen aina pitänyt käsitöiden tekemisestä, olen vain aina ollut melko huono siinä. Persjalkaisena olen oppinut housuni lyhentämään ja joskus olen koirallemme jumpperin kutonut, mutta siihen se on jäänyt. Saas nähdä, alkaako nyt syntyä luomuksia...

Olen miettynyt, että mistä johtuu tämä vähäinen käsillään tekeminen? Ovatko tekosyymme, että kaupasta saa "parempaa" halvemmalla ja helpommin, aina on kiire, ei jaksa pitkän päivän jälkeen, ei osaa vai mikä. Olemmeko menettämässä luomisen taidon ja ennen kaikkea, millaisia ihmisiä sitten olemme, kun emme pysty itseämme vaatettamaan, ruokkimaan, pitämään lämpimänä tai rakentamaan majaa?

Mitä enemmän olen ja katselen, sitä enemmän kunnioitan ihmisiä, jotka osaavat tehdä käsillään jotain. Harmittaa, etten tajunnut tätä ajoissa, vaikka toisaalta, eihän koskaan ole liian myöhäistä...

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Saaristomeri

Viime viikolla oli ensimmäinen V-S:n Sosialidemokraattisen ympäristöryhmän seminaareista. Omasta mielestäni miniseminaari Saaristomeren tilasta oli erittäin onnistunut. Ihmisiä olisi toki saanut olla enemmän, mutta keskustelu oli sitäkin vilkkaampaa eli laatu korvasi määrän ;). Sen jälkeen kun kesä on arvottu, että uskaltaako levän joukkoon mennä uimaan vai ei, niin tuntui ihmisiä tuo Saaristomeren tilanne askarruttavan.

Ja suurin saastuttajakin löytyi, maanviljely eli me ihmiset, luonnollisesti. WWF:n alustaja oli sitä mieltä, että valtion korvaus menetetyistä EU-tuista maanviljelijöille oli kesän parhaita päätöksiä. Sinänsä mielenkiintoista. Se, että valtio maksaa viljelijöille voi oikeasti parantaa ympäristöä...

Asiassa on kaksi puolta, se mitä WWF:n edustaja haki, että jos viljelijät menettävät tukensa, alkavat he ensimmäiseksi tinkimään pyrkimyksistä ympäristöystävällisempiin tuotantomuotoihin.Vähän sama ilmiö, kuin että opiskelijan on pienestä tulostaan vaikea ostaa luomutomaatteja kun toiset tomaatit ovat pari euroa halvempia kilolta.

Mutta sitten se toinen puoli. Voiko valtio vain myöntää lisää rahaa kaikille viljelijöille loputtomiin, kun tukien julkistaminen on osoittanut osan tuista menevän jo valmiiksi hehtaarien kokoisiin taskuihin, joihin tuet pitää tunkemalla tunkea? Kuinka kauan valtio voi antaa leipää antamatta keppiä? Ja jos nyt on tarjottu porkkanaa niin milloin tulee sen kepin vuoro?

Se, mikä tuli seminaarissa esille, on valvonta. Jotta valtion tuet käytettäisiin oikeasti ympäristöä huomioonottavaan viljelyyn, olisi valvontaa kiristettävä huomattavasti. Ja aika monta valvojaa saataisiinkin palkata sillä rahalla, joka valtiolta kuluu tukiin, jotka eivät tue vaan kartuttaa.

Yksi varsin radikaali vaihtoehto tietenkin olisi maanviljelijöiden tukien lakkauttaminen ja siten tilojen ajaminen konkurssiin kannattamattomina. Tätä ei tietenkään pidä sanoa ääneen, eikä oikeastaan toivoakaan, eikä se toki olisi järkevääkään ympäristön kannalta. Jo nyt lisääntynyt logistiikka saastuttaa Itämerta entisestään. Tuotannon siirtyessä yhä kauemmas itse kuluttajista joudutaan myös tavaraa kuljettaman yhä enemmän ja siten saastuttamaan yhä enemmän. Lopputulos olisi siis taas sama.

Ainoa järkevä ratkaisu, jonka tässä tilanteessa näen on, että lähiruoka ja luomuruoka olisivat yksi ja sama. Suomessa tuotettaisiin vain luonnonmukaisesti viljeltyä ruokaa, joka ei rasittaisi ympäristöä ja samalla säästyttäisiin kuljetuskustannuksilta.

Minua saa haukkua idealistiksi, mutta ilman ihanteita ja suuria suunnitelmia, ei voi saada aikaan muutosta.