maanantaina, elokuuta 14, 2006

Ei savua ilman tulta

Venäläistä savua on tullut Suomeen. Missä tuli? Nyt ainakin palaa Aleksanteri- instituutin sähköpostilistalla. Aleksanteri-instituutti on Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuskeskus, jossa myös allekirjoittanut on suorittanut maisteriopintonsa, ja joka nyt ollaan sulkemassa.

Olen aina ollut hieman Venäjä-hullu. Sattumien kautta, kylläkin. Ei ole Venäjän voittanut niin kielessä, kulttuurissa kuin kaupassa ja yhteistyössä. Näin ajattelin. Todellisuus iski todella vasta valmistuttuani. Suomessa ei Venäjän eikä venäjän osaamista arvosteta. Ei ainakaan siinä määrin, mitä ministeriöt huutavat ja lehdet julistavat. Suomessa on erittäin harvoja paikkoja, joissa oikeasti kaivataan korkeasti koulutettua Venäjän asiantuntijaa. On niin sanotusti tullut paljon melua tyhjästä.

Nyt Aleksanteri-instituuttia ollaan ajamassa alas. Onko se hyvä vai huono? Onko se tarpeellista? Onko se järkevää? Niin, tiedä tuota, mutta oudolta se vaikuttaa.

Onko Venäjällä tulevaisuus? Tulisiko Suomen panostaa Venäjään entistä enemmän vai pystytäänkö tulevaisuudessa hoitamaan asiat suomalaisittain Venäjälläkin? Sen verran olen venäläistä menoa aitiopaikalta seurannut, että suomalaisittain ei Venäjällä pärjää. Kulttuuri on todella vahva ja vanha, ei meidän pidä mennä Venäjälle kertomaan miten asiat pitäisi hoitaa, meillä ei ole sitä oikeutta ja toisaalta, eipä meidän sanomisemme paljon siellä painaisikaan.

Mutta selkeä ristiriita tässä on. Meillä pitäisi olla Venäjä-osaamista, jotta pystyisimme olemaan Venäjän täysipainoinen kumppani. Toisaalta niille harvoille, jotka Venäjää edes jotenkin hallitsevat, ei ole tarjolla töitä. Onko vika kysynnässä vai tarjonnassa? Eikö Suomi osaa käyttää hyväkseen sitä tarjontaa, joka jo on vai eikö Suomella todellakaan ole kykyä ja resursseja tarjota ja kehittää?

Paljon kysymyksiä ilman mitään vastauksia. Itse näkisin, edelleen, että Venäjällä on paljon tarjottavaa Suomelle ja Suomen pitäisi siihen tarttua. Kouluttamalla asiantuntijoita, joille ei löydy koulutusta vastaavaa työtä, on turhaa. Nyt pitäisikin katsoa seuraavalle tasolle. Meillä on Venäjä naapurinamme, meillä on koulutettuja ihmisiä ympäri Suomea, jotka tuntevat naapurimme, se, mitä meillä ei ole, on organisaatioita, jotka käyttäisivät noita resursseja hyödyksi. Enää ei voi syyttää sitä, etteikö olisi ihmisiä, enää voi syyttää enää sitä, ettei ole organisaatioita, jotka olisivat kiinnostuneita kehittämään Venäjä-suhteita. Ja niin kauan, kun tilanne on tämä, en näe järkeä myöskään ylläpitää Venäjään keskittyneitä oppilaitoksia.

P.S. Nyt voi tulta suitsuta päin naamaakin, kun sain kuvani esille, vihdoinkin.

Ei kommentteja: