tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

Kesäkesäkesäkesäkesä

Aurajoki virtaa vaan pääni tuntuu käyvän tyhjää. Pakko myöntää, että kesäloma on jo mielessä, eikä työnteko oikein maistu. Aurinkokin paistaa.

Kävin aamulla uimassa, ajattelin välttää ruuhkan, ilmeisesti se on näin helteellä mahdotonta. Mutta hyvä olo tuli kuitenkin. Selkä on vähän jumissa kun piti taas tehdä uusi kukkapenkki meidän "puutarhaan". Pihan ei tarvitse olla suurikaan, mutta jotain pientä askarreltavaa sieltä aina tuntuu löytyvän.

Hieman koiranomistajaa riepoo, kun aina valitetaan koirien pökäleistä. Miksi kukaan ei valita niistä ihmisten jätöksistä? Minä taidan nyt aloittaa. Miksi ihmiset eivät voi korjata pökäleitään metsistä?? Tämä on ehkä pienen ryhmän ongelma, mutta sitäkin suurempi.

Meillä on terrieri, terrierit metsästävät, mutta ennen metsälle lähtöä terrierit naamioituvat, jotta saalis ei niitä huomaisi. Meidän terrieri on löytänyt parhaan naamiointivälineen, nuo ihmisten pökäleet. Koira häviää omille teilleen ja tulee takaisin ruskea viitta selässään. Tulee mieleen, että vieläkö on takuuaika voimassa ja koiran saisi vaihtaa? Näin kävi sunnuntaina, ja oli lähellä ettei koira jäänyt metsään. No, puutarhaletkulla saatiin isoimmat pökäleet pois turkista, mutta haju jäi. On kyllä autuasta olla koiranomistaja!

Hih, kaksi päivää töitä ja sitten koittaa kesäloma. JEE! Ja me lähdetäänkin Kreikkaan, saaristohyppelyä, turkoosia merta, valkeita hiekkarantoja ja hikeä. Voiko lomaa enää paremmin aloittaa?

Hauskaa juhannusta kaikille! Yritän palata blogin ääreen heinäkuussa, jonain päivänä kun aurinko ei killitä niin kuumana.

Ei kommentteja: