tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Kulttuuri voi olla myös pop

Turku on hieno kaupunki, jota kelpaa esitellä kaikelle kansalle, niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille turisteille. Turun kulttuuripääkaupunkihanke on mitä parhain tämän kuvan kiillottamiseen ja esille tuomiseen.

Olen kuitenkin ollut hämilläni siitä tavasta, jolla Turusta ollaan kulttuuripääkaupunkia tekemässä. Turusta ei olla näillä toimin tekemässä kulttuuripääkaupunkia vaan korkeakulttuuripääkaupunkia. Turku on vuosikymmeniä ollut tunnettu erilaisista pop- ja rockkulttuuritapahtumista. Täältä on tullut monia Suomen eturivin taiteilijoita, muotoilijoita ja artisteja. Täällä on panostettu toisaalta popkulttuuriin ja toisaalta vaihtoehtoisiin taidemuotoihin. Nyt muut kulttuurimuodot tuntuvat kuitenkin unohtuneen. Turku halutaan nähdä korkeakulttuurin kehtona, eikä enää pop-kaupunkina.

Miksi kulttuuripääkaupunkihanketta ei lähdetty toteuttamaan omista vahvuuksista käsin? Mittavat panostukset vain harvoille suunnattuun kulttuuriin vaikuttavat vieneen kulttuuria yhä kauemmas ”tavallisilta” turkulaisilta. Bänditiloja ei saada nuorille ja nuorien kulttuuriosaajien ja -opiskelijoiden on vaikea osallistua kulttuuripääkaupunkihankkeeseen. Omia vahvuuksia ei käytetä, ajatellaan, että panostamalla vain oopperaan ja filharmoniseen orkesteriin meistä tulee eurooppalaisia.

Toivoisin Turun olevan suunnannäyttäjä kulttuurin kynnyksen madaltamisessa. Kulttuuri kuuluu kaikille, ei vain niille, joilla on varaa laittaa viikkopalkkansa yhteen lippuun. Olisin kovin ylpeä kotikaupungista, joka tunnettaisiin eurooppalaisena popkulttuurikaupunkina 2011!

Juttu on julkaistu Turkulaisessa 27.5.2006. Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta blogissani ja nyt se tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan Lordin voitettua viisut. (Juttu oli kylläkin lähetetty lehteen jo ennen tätä suurta suomalaista voitonjuhlaa...)

Vastuullista ja avointa politiikkaa

No nyt se on sitten tehty. Taas. Varsinais-Suomeen on perustettu Sosialidemokraattinen ympäristöryhmä. Eilen oli perustava kokous ja innostusta tuntui riittävän. Hienoa. Ensimmäinen seminaari järjestetään elokuun lopulla ja toivon todella, että saamme lisättyä ihmisten ympäristötietoutta ja sitä kautta pystymme vaikuttamaan tärkeään asiaan eli tulevaisuuteen. Näen sosialidemokraattisen ympäristöpolitiikan tehtäväksi kokonaisvaltaisen ja vastuullisen vaikuttamisen poliittiseen päätöksentekoon.

Ryhmässä on tilaa, joten jos kiinnostaa niin yhteyttä minuun (etunimi.sukunimi@turku.fi).

Ympäristöryhmä sai minut hyvälle tuulelle, mutta hyvä tuuli laantui aamulla. (Mutta aivan muista syistä kuin ryhmästä, josta olen edelleen innostunut. Lisäsin tämän huomion jälkikäteen, väärinkäsitysten välttämiseksi.)

Kohtuullisen uutena tekijänä politiikassa kaikki asiat ei aina ole tuttuja, asiat asioitten takana saattavat olla vielä tuntemattomampia ja kaikkein tuntemattomimpana haluan pitää vanhat toimintatavat. Olen oppinut ajatteluun, että "kysy, jos et jotain tiedä, kyseenalaista jos et ole varma". Tästä kaikki eivät ole samaa mieltä.

Ymmärrän, että politiikkaan kuuluu tietyn tasoinen sopiminen ja sopimuksista kiinni pitäminen, mielestäni se ei kuitenkaan saa viedä pohjaa politiikan läpinäkyvyydeltä ja avoimuudelta. Miksi ihmiset pitävät politiikkaa kähmintänä ja salamyhkäisenä? Siksi, että edes vastuussa olevat ihmiset eivät tiedä kaikkia syitä ja seurauksia eivätkä näin pysty selittämään järjellisesti tehtyjä päätöksiä.

Tulin tänään siihen johtopäätökseen, että suurin virhe, jonka poliitikko voi omassa porukassa tehdä on loukkaantua kyseenalaistamisesta ja kysymisestä. Se vie pohjaa keskustelulta ja saa perustelut vaikuttamaan keksityiltä. Kysymyksistä ei pidä ottaa itseensä vaan ottaa asiat asioina, sitähän politiikka on. Tai ainakin toivon sen olevan. Muutenhan tässä voisi alkaa keskittymään vain omaan elämäänsä ja unohtaa asiat, joilla oikeasti merkitystä.

perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Maaseudun tulevaisuus

Tänään tipahtaneessa Lippu-lehdessä oli hieno kolumni maaseudun tulevaisuudesta. Pärä puhui lähinnä luomu- ja lähiruuasta, itse haluaisin nähdä maaseudun muullakin tavoin. Haluaisin nähdä Suomen ja Suomen maatalouden bioenergian vetureina.

En vastusta tiukasti ydinvoiman rakentamista, en kahlitse itseäni työkoneisiin, haluan vain elätellä toiveita jostain muusta. Ja tässä kohtaa pelkään, että olen väärässä puolueessa, pelkään, ettei valtionhoitaja uskalla tarttua riittävällä innolla tulevaisuuteen.

Ikävä tosiasia on, että Suomi ei tule näyttämään tältä kymmenen vuoden päästä. Suomessa ei tule paperitehtaat pyörittämään kaupunkeja, eikä täällä tule olemaan paljon muutakaan perusteollisuutta. Silloin ei auta vaikka olisi kymmenen ydinvoimalaa, mitä niillä pyörittää jos tehtaita ei ole?

Suomen pitää kääntää kelkkaa ja keskittyä uuteen vuosikymmeneen. Suomen vahvuuksia ovat innovatiivisuus, työnteko, vahva moraali ja korruptoimattomuus, sekä rakkaus luontoon. Näitä vahvuuksia pitäisi entisestään kehittää. On surullista, mutta väistämätöntä, että tehtaat valuvat halvemman tuotannon maihin. Me emme niistä pysty kynsin hampain pitämään kiinni, maailma on julma.

Nyt pitäisikin alkaa kehittämään muuta ja tässä ei pidä pelätä maaseudun keskustalaisia. Öljyn suhteen Suomi on aina ollut riippuvainen tuonnista, samoin alkaa olla ydinvoiman suhteen, toisekseen öljyä ja uraania ei riitä loputtomiin. Bioenergian tuottamiseen tarvittavia raaka-aineita tuskin pystytään käyttämään loppuun.

Mitä jos alettaisiin voimakkaasti tukea maatiloja, jotka tuottavat esimerkiksi ruokohelpiä. Mitä väliä jos tilalliset äänestävät Keskustaa? Eikö oleellista kuitenkin ole, että myös meidän lapset pystyvät elämään täällä? Mitä siitä, jos ruokohelpin viljelyn tukeminen mahdollistaa asumaan maaseudulla, eikö monimuotoisuus ole yksi sosialidemokratian perusarvoista?

Nyt ei pidä sotkeutua omaan napanöyhtään vaan ajatella kokonaisuutta. EU antaa rahaa maaseudulle, mahdollistaa elämän haja-asutusalueella, eikö siitä voisi ottaa hyödyn irti? Ei maatilojen tarvitse olla koko ravintoketjun tuottajia Suomessa, jossa aurinko ei paista ja elämä on kurjaa. Maaseutu voi olla uuden energiamuodon tulevaisuus. Maaseudun tulevaisuus voi olla myös Suomen tulevaisuus.

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Näen punaista. Ja vihreää.

Kiikuin ja keikuin aikanaan, kun piti valita se joukkue jossa pelata tätä politiikan peliä. Ratkaisu ei ollut mitenkään yksioikoinen, vaikkakin isäni sanomattakin tiesi mihin joukkueeseen olin liittynyt. Näin punaista ja vihreää, enkä tiennyt kumpaa enemmän. En myöskään tiennyt kuinka punaista.

Tajusin kuitenkin, että vastuullinen politiikka on sitä, mitä haluan tehdä. Tajusin, että luomutomaattia ei kukaan osta niin kauan kuin on varaa vain siihen näkkileipään. Tajusin, että ihmisen oma hätä menee yleensä ympäristön hädän edelle ja parhaiten ympäristöä pystyy auttamaan auttamalla niitä, jotka eniten hätää kokevat.

Kehitysyhteistyö on hyvä esimerkki vastuullisesta ympäristöpolitiikasta. Köyhimmät teollisuusmaat saastuttavat eniten, mutta emme me voi heitä siitä moralisoida. Itse me täällä saastutimme monta kymmentä vuotta saavuttaaksemme tämän elintason, joka meillä on nyt. Sillä, että tuemme näiden ihmisten elämää, että autamme heitä selviämään arjesta, on suurempi vaikutus maapallon tilaan kuin pakotteilla ja moralisoinnilla.

Lähempää taasen vastuullista kokonaisvaltaista politiikka puolusti myös suomalaisten sosiaaliset ongelmat. Työttömyyspäiväraha ja eläke menevät vuokraan ja näkkileipään, ei sen kanssa tule mietittyä eettisesti vastuullisempia tuotteita. Mutta myöskään näitä ihmisiä ei voi siitä syyttää. Oleellista on puuttua heidän ongelmiinsa ja yrittää parantaa heidän mahdollisuuksiaan tehdä valintoja. Vain jos on mahdollisuus valita, voi valita.

Itse olen ollut eettisistä syistä kasvissyöjä kymmenen vuotta. Olen voinut valita kasvissyönnin, koska se on ekologisesti kestävämpi ratkaisu. En olisi voinut valita ilman tiettyjä ympäröiviä hyvinvoinnin takeita, ilman kunnollista yliopistoruokaa, ilman opintotukea, ja ilman tietoa ja kauppoja, jotka tukevat valintaani.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta mahdollistaa monia asioita ja monien valintojen tekeminen on täällä helppoa. Toivoisinkin kaikille mahdollisuuden elää tällaisessa yhteiskunnassa ja toivoisin, että kaikki voisivat tehdä valintoja. Uskon, että useimmat haluavat tehdä töitä vihreämmän ja puhtaamman tulevaisuuden puolesta, kunhan heillä on siihen mahdollisuus.

Olen perustamassa tänne Varsinais-Suomeen sosialidemokraattista ympäristöryhmää. Innokkaita tuntuu riittävän. Lisää tietoa tästä ryhmästä saa osoitteesta: piia.elo(at)turku.fi

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Meistä ei riitä

Viime aikoina poliittista keskustelua on hallinnut tulevaisuuden palveluiden tuottaminen. Kuka ne tuottaa, kuka maksaa, kuinka syvällä olemme, kun vanhempamme kaipaavat apuamme? Huolestuttavaa tässä keskustelussa on ollut, että kukaan ei ole kunnolla tarttunut siihen, miten me nuoremmat sukupolvet pystymme tosiasiassa tätä yhteiskuntaa tulevaisuudessa pyörittämään.

Politiikassa, kuten elämässäkin, on useimmiten kyse rahasta. Ikävä kyllä. Palveluiden tuottamiseen liittyvässä keskustelussa haluaisin kuitenkin kuulla puhuttavan myös siitä, miten me nuoret jaksamme ne hoitaa, miten meitä kohdellaan ja mistä Suomeen riittää väkeä ja varallisuutta hoitamaan palveluita.

Nyt on paljon keskusteltu pätkätyöllisyydestä, ja joku on jopa väittänyt nuorten sitä itse haluavan. Itse ole ollut tuossa suossa jo varsin pitkään, eikä sitä kehua voi. Olisi kiva joskus elää tilanteessa, jossa voisi miettiä vaikka vuoden eteenpäin, miettiä, mitä silloin tekee ja missä ja saako siitä elantonsa. Tällä hetkellä hyvin harva vastavalmistunut tai ylipäänsä työelämässä vasta muutaman vuoden mukana ollut on siinä tilanteessa. Epävarmuudessa ei halua ajatella perheen perustamista, ei tuskailla tulevaisuuden hoitohenkilökunnasta, saati että epävarmuudessa pystyisi ajattelemaan pitkäjänteisesti. Muut työnhakijat tunnetaan uhkana, eikä pystytä ajattelemaan siitä suurta työvoimapulaa, jota eläkeiän kynnyksellä olevat haluavat mediassa viljellä.

Työvoimapula ei tunnu todelliselta siinä vaiheessa kun jokainen päivä on kamppailua omasta työpaikasta, epävarmuutta tulevaisuudesta ja uhkakuvia irtisanomisista ja projektien rahoituksen loppumisesta. Nyt pitäisi kuitenkin alkaa toimia, jotta tämä yhteiskunta pyörisi vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.

Poliittisen agendan kiireisiksi asioiksi tulisi oikeasti nostaa työvoiman riittävyys, nuorten jaksaminen, työhyvinvoinnin lisääminen ja tulevaisuuden tekijät. Ei riitä, että niistä linjapuheissa mainitaan, niihin on pikaisesti tartuttava. Tulevaisuus on täällä nopeammin kuin kukaan haluaisi uskoa, ja me nuoret olemme siinä jäämässä jalkoihin.

torstaina, toukokuuta 04, 2006

Vapun jälkeen

On ollut kovin hiljaista politiikan saralla, ja elämän ylipäänsä.

Viime viikkojen henkilökohtaisesti tärkein tapahtuma on ollut puutarha tai siis meidän takapihan muuttaminen puutarhaksi. Tein suuren perennapenkin, josta toivon tulevan tietenkin koko alueen kaunein (vielä näyttää vain kasalta multaa, josta kasvaa rikkaruohoja). Kesä kuitenkin on kohta täällä ja perennat pääsevät täyteen kukkaansa. Ja puutarhamme siinä samalla.

Olimme koko viime kesän ulkomailla, eikä omasta pihasta tullut kauheasti nautittua, aion nyt ottaa tuon kaiken takaisin. Mikään ei ole rentouttavampaa, kuin tunkea sormensa multaan ja tuhtata kauniiden kukkien kanssa.

On tässä nyt tietenkin muutakin ollut kuin kukkia ja multaa. Oli muun muassa vappu. Vappu oli mukava, meillä oli kahden päivän bileet ja sai kyllä nauraa vatsat kipeiksi. Vapun legendaarisimmaksi nousi kyllä kommentti: "Kuuluu huonosti näin öiseen aikaan" Kai kuuluu kun on luukut kiinni...

Jouduin kuitenkin itse keskittymään vain muiden iloittelun seuraamiseen, sillä piti pysyä työkunnossa. Toisten juottamiset ja juontohommat pitivät pään selvänä.

Harrastin kaikki nuoruusvuoteni voimistelua ja siinä tottui olemaan lavalla muiden arvosteltavana. Ikinä en ole pelännyt nousta lavalle enkä pelännyt esiintymistä. Puhuminen on kuitenkin eri juttu kuin tanssiminen ja voimistelu. Siinä pitää yrittää olla asiallisen hauska, ironinen loukkaamatta ketään, komediallinen vetämättä överiksi. Puhumista ei voi myöskään harjoitella samalla tavalla kuin koreografiaa, aina tulee yllätyksiä ja sanasta sanaan ei voi lapusta lukea. Ja kaikkein tärkeintä juontamisessa lienee tajuta oma asemansa, juontaja on juontaja, ei päätähti.

Alan tosiaan nauttia myös puhumisesta ihmisten edessä, enää ei tarvitse hyppiä ja notkistella, voi vain olla rennosti. Kokemus tuo varmuutta niin kuin se mainoskin sanoo.

Se täytyy kyllä vielä sanoa, että Vihreitten Elina Rantanen puhui kyllä asiaa omassa vappupuheessaan (luin lehdestä). Itse olen huolestuneena seurannut samaa asiaa ja purnannut turkulaisesta kaavoittamisesta. Turku on levittäytymässä saarille ja toisaalta kohti Raisiota. Ihmiset saarille, kaupat Raisioon. Keskusta jää siihen väliin, mutta kaupat eivät. Julkinen liikenne näiden välillä on erittäin heikkoa ja pyörämatkat liian pitkiä. Turusta on tulossa yhdysvaltalainen kaupunki, jossa kaikilla pitää olla auto ja julkisen liikenteen kehittämistä ei pidetä enää tärkeänä. Häviäjinä tässä tulevat olemaan ne, joilla ei ole varaa tai halukkuutta autoon tai kahteen. Oleellista kaupunkisuunnittelussa tulisi kuitenkin olla, että palvelut ovat kaikien saatavilla tasapuolisesti, myös ilman autoa.