keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

Ääneen sanomisesta

Mietin joskus aikanaan, että miten ihmiset pystyvät kirjoittamaan ja tuottamaan mielipidekirjoituksia ja kannanottoja. Erityisesti minua ihmetytti viikottaiset kolumnit, joihin erinäiset kirjoittajat pystyivät tuomaan uuden aiheen joka viikko. Miten ne keksii, tuumin mielessäni.

No, nykyään tilanne on hieman toinen. Nykyään mietin, miten saisin nipistettyä jostain välistä hieman aikaa kirjoittaakseni johonkin. Aiheita ja juttuja kyllä piisaa, miten vain löytää aikaa ja innostusta niiden paperille rustaamiseen.

Toinen asia, mitä joskus mietin, on ihmisten rohkeus sanoa ihan tyhmiäkin asioita ääneen. Tämä kyllä ihmetyttää minua edelleen. Tämä tulee esiin varsinkin kokouksissa, jotka venyvät ja venyvät ihan vain sen takia, että kaikkien pitää saada sanoa jotain. Tätä taitoa en ole vielä oppinut. Jos esityslistasta ja esittelystä käy ilmi kaikki tarpeellinen tieto, miksi enää pitkittää kokousta vain kuullakseen omaa ihanaa ääntään?

Tiedän, että kokouksen tai julkisen tilaisuuden jälkeen useimmat läsnäolijat muistavat vain jonkun avanneen suunsa, eivät sitä, mitä sieltä tuli ulos. Mutta en silti ymmärrä.

Kysymys kuuluukin: Pärjätäkseen politiikassa, pitääkö olla valmis sanomaan tyhmiäkin asioita vain päästäkseen esille vai riittääkö, että kun puhuu niin puhuu asiaa?

Kovasti haluaisin kallistua tuon jälkimmäisen kannalle, mutta se ei taida onnistua. Eli kun alan vääntää tikusta asiaa, niin herättäkää, olen populisti. Eli tämän jutun jälkeen...

1 kommentti:

Ilja Suvanto kirjoitti...

... asetumme tämän kysymyksen yläpuolelle.

Puhutaan ja kirjoitetaan sitten paljon tai vähän, näkökulmansa on aina kyettävä huolellisesti perustelemaan. Sanomastaan kannattaa hakea heikkoja kohtia jo ennalta, samoin suosittelen pohtimaan asiaa ankarasti myös todennäköisten vastustajien näkökulmista. Siten kerätään uskottavuutta ja arvovaltaa, ja niillä pärjätään.