maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Kaikki tiet vievät – mihin sattuvat

Turkuun suunnitellaan uutta matkakeskusta Aninkaistensillan kupeeseen. Suunnitelmaan liittyy Köydenpunojankadun uusi tieratkaisu, joissa reitti ei enää kulkisi Yrjänänkadun poikki, vaan Veturimiehenkadun kautta, tärisyttäen vielä säästyneitä puutaloja. Samaan aikaan suunnitellaan myös Linnankadun kaventamista parkkipaikoilla, ei pyörätiellä. Vauhdit kuulemma hidastuisivat (ja pyöräilijöiden asema hankaloituisi).

Itäisen Pitkäkadun uudistus on ollut jo pitkään työn alla. Tie on ruuhka-aikoina aivan tukossa, autoilijat eivät tiedä onko kaistoja yksi vai kaksi, ja pyöräilijöillä ei ole toivoa selviytymisestä. Miten mahtaa käydä, tingitäänkö pyöräteistä?

Satama on jo pitkään kaivannut levennystä Suikkilantielle. Raskas liikenne ajaisi suoraan satamasta Rauman valtatielle ja sieltä Ohikulkutielle, kulkematta lainkaan keskustan kautta.

Monta on suunnitelmaa, mutta samalle pöydälle nämä suunnitelmat eivät tunnu mahtuvan. Olisiko kuitenkin järkevää katsoa, että mistä autot tulevat ja minne menevät? Mitä reittejä pyöräilijät mielellään käyttäisivät, jos turvallisia pyöräteitä löytyisi? Turkulaista liikennesuunnittelua vaivaa suunnittelemattomuus. Asioita ei nähdä kokonaisuutena vaan yksittäisinä pätkinä.

Jos Suikkilantietä levennettäisiin, rekat kulkisivat Ohikulkutietä suoraan satamaan, ilman pysähtelyä liikennevaloissa ja keskustan ruuhkauttamista. Näin emme ehkä tarvitsisi taas uutta valtaväylää keskustaan vaan Köydenpunojankadun liikenne voitaisiin suurilta osin ohjata Ratapihankadun varrelle. Se kun toimii myös moottoritien jatkeena.

Jos ja kun Itäistä Pitkäkatua aletaan uudistaa, toivoisin sen tapahtuvan järkevästi. Siten, että kaistamerkinnät ovat selvät ja pyörätie kulkee koko Itäisenkadun matkan samalla puolella tietä. Jos pyöräilyyn halutaan kannustaa, ei voi vaatia hyppimään kadun puolelta toiselle.

Linnankadun kavennusta ei kannata ottaa asialistalle ennen kuin kaupungin muut kulkuväylät on suunniteltu ja tarkkaan harkittu.

Liikennesuunnittelu on palapeli, jossa laatikon kansi on hyvä nähdä ennen kuin aletaan hakea oikeita paloja kohdilleen.

Julkaistu Turun Sanomissa 27.3.06

Ei kommentteja: