maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

Identiteetti

Näin eilen elokuvan Crash ja aloin miettiä omia estojani. Asuin joskus aikoinaan vaihto-oppilaana Los Angelesissa, Venicessä. Venice on tunnettu Baywatchista, hippiliikkeestä, surffareista ja bikineissä rullaluistelevista naisista. Mutta Venice ja sen ympäristö on tunnettu myös maahanmuuttajista ja lukuisista ongelmista.

Itse kävin tuon vuoden Venice high schoolia, jossa suurin osa oppilaista oli ihonväriltään muita kuin valkoisia. Itse en ollut paljon asiaa aiemmin ajatellut, kymmenen vuotta sitten tilanne Suomessa, ja Turussa, oli hieman eri kuin nyt. Minulla oli täälläkin joitain kavereita, joiden juuret viittasivat muualle, mutta suomalaisia he olivat tavoiltaan ja arvoiltaan. Venice oli kuitenkin jotain aivan muuta.

Olen aina pitänyt itseäni erittäin avoimena ja suvaitsevaisena. Parina ekana kouluviikkona ystävystyinkin kahden erittäin mukavan tytön, Donnan ja Julian, kanssa. Meillä oli ihan hauskaa yhdessä, oli kiva kun oli kavereita ja oli koulussa joku, jolle jutella. Tytöt asuivat kuitenkin aivan toisella puolella kaupunkia, emmekä ikinä koulun jälkeen tavanneet (LA on ilman autoa lähes mahdoton).

No, keksin itselleni harrastuksen ja liityin uimajoukkueeseen. Meillä oli harjoitukset joka päivä koulun jälkeen ja usein uimatunti keskellä päivääkin. Uima-altaasta tuli lähes toinen kotini ja tietysti aloin paremmin tuntea myös muita joukkuelaisia. Osa uimajoukkuelaisista asui lähellä ja näin heitä usein myös treenien jälkeen. Aikaa ei enää paljon jäänyt Donnalle ja Julialle, vaikkakin koulussa heidän kanssaan juttelinkin.

Sitten iski se karu totuus, jota myös tuossa elokuvassa Crash näytettiin. Donna ja Julia tulivat haukkumaan minua rasismista. He kertoivat, kuinka olen kiinnostunut vain valkoisten seurasta, enkä välitä heistä. Vasta siinä vaiheessa tajusin, että tytöt kokivat olevansa muita kuin valkoisia. Voi minua tyhmää. En ollut aiemmin ajatellut, että tytöt olivat Etelä-Amerikasta, hispaaneja, ja siten eri rotua!! Koskaan en ole ajatellut että espanjalaiset ja italialaiset ovat eri rotuisia ja näin ei tullut mieleen näidenkään tyttöjen kohdalla. Saati että valitsisin ystäväni sen perusteella!

Järkyttävintä tässä oli kuitenkin se, että en ollut myöskään ajatellut niiden uimajoukkuelaisten olevan valkoisia (ja suurin osa niistäkään tytöistä ei sitä ollut). Enkä suinkaan ollut heidän ystävänsä ainakaan sen takia. Yksin ulkomailla turvaa usein siihen, joka on lähellä ja paikalla. Plussana tietenkin on jos he ovat lisäksi mukavia kuten tässä.

Se pisti kuitenkin miettimään ihmisiä toisella tavalla. Eikö minulla ole tamperelaisia ystäviä vain sen takia, että en pidä tamperelaisista vai sen takia, että en ole tavannut sellaista tamperelaista, josta olisi voinut tulla ystäväni?

Luovatko ihmiset itse ne identiteetit, joita haluavat korostettavan vai korostaako ympäröivät ihmiset näitä identiteettejä? Olenko turkulainen siksi, että korostan usein turkulaisuuttani vai siksi, että muut haluavat nähdä minut ennen kaikkea turkulaisena?

Ei kommentteja: