perjantaina, maaliskuuta 24, 2006

En ole kultturelli

Tai ainakaan en ole kultturelli jos kulttuurin tuottaminen maksaa monia satoja tuhansia ja siitä pääsee nauttimaan vain kourallinen ihmisiä. Olen siis ennemmin populisti.

Turku hakee vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi. Jalo tavoite, toivottavasti onnistuu, sillä satsaukset ovat olleet valtavat ja monesta muusta tavoitteesta on jouduttu tinkimään sen takia. Kaupungin kulttuuritoimen budjetti on ollut retuperällä jo monta vuotta, alijäämä kasvaa ja kukaan ei tunnu tekevän mitään, paitsi kaupunginorkesteri; lisää ylityksiä.

Kulttuurilautakunnalta ja kultturitoimen ylimmältä virkamiehistöltä on katkaistu kädet, jotta he eivät menisi sotkemaan kulttuurin jaloja tarpeita. Tuntuu, että kulttuurista on tullut Turussa itseisarvo, peruspalvelu, jota ei saa arvostella. Ja kulttuurilla tarkoitetaan ennen kaikkea suurproduktioita kuten Lentävää Hollantilaista ja Don Giovannia, ei pienempiä katutapahtumia ja näyttelyitä.

Suurproduktioiden tuottamiseen tarvitaan aivan eri luokan budjetit kuin pieniin "rahvaalle" tarkoitettuihin. Suomen pääkaupungissa Helsingissä on pitkälti valtion rahoin tuettu oopperalaitos, jossa turkulaisetkin korkeakulttuurin kuluttajat käyvät. Turkuun, joka sijaitsee vain kahden tunnin junamatkan päässä Helsingistä, ei mielestäni tarvita vastaavaa laitosta. Turkuun ei myöskään tarvita maailmanluokan filharmoonista, sillä Suomessa on jo pari sellaista. Ja välimatkat eivät Suomessa ole niin pitkät, etteivätkö harrastajat pystyisi näitä taittamaan.

Turun pitäisikin pyrkiä tuottamaan pieniä "kaikelle kansalle" suunnattuja elämyksiä. Kulttuuria on niin paljon muutakin kuin ooppera ja klassinen musiikki. Ja totuus on, että se "muu" kiinnostaa paljon suurempaa määrää kansasta. Mitä jos Turku ottaisikin uuden suunnan kulttuurin tuottamisessa ja luopuisi megalomaanisista projekteista ja alkaisi katsoa maailmaa ihan tavallisen turkulaisen tasolta, turkulaisen, joka kyllä nauttii soitinten äänestä, elävästä esityksestä ja kuvataiteesta, mutta ei halua sijoittaa viikkopalkkaansa nähdäkseen maailmankuulun kapellimestarin heiluvan miljoonia maksaneen konserttitalon lavalla. Vieläpä siten, että koulutoimi tai joukkoliikenne on joutunut tinkimään budjetistaan sen takia.

Mielestäni on aika astua alas norsuunluutornista ja tehdä Turusta todellinen kulttuuripääkaupunki, kaupunki, joka tuottaa jokaisen turkulaisen aisteille jotain. Turku voisi olla popkulttuuripääkaupunki, iskelmäkulttuuripääkaupunki tai vaikkapa rockkulttuuripääkaupunki. Vanha kaupunki tarjoamassa kerrankin jotain uutta.

Myönnän olevani populisti, varsinkin kulttuurin suhteen. Minusta teatteri, tanssi ja elävä musiikki ovat mitä oivallisin tapa viettää vapaa-aikaa, mutta en näe mitään syytä satsata yhteen elämykseen miljoonia euroja, sillä silloin huomaa usein tunteen kadonneen esityksestä.

1 kommentti:

Mikael Hiltunen kirjoitti...

Loistavia mielipiteitä Turun kulttuuripolitiikasta. Kirjoittelin vähän samaan tapaan omassa blogissani.

Mielestäni kulttuurilla on tärkeä paikka hyvinvointiyhteiskunnassa. Kulttuuri antaa ihmiselle henkistä ravintoa ja toimii henkireikänä arjen paineessa. Turun ei kuitenkaan pidä panostaa kapeaaseen kulttuurin kärkeen: ns. eliittikulttuuriin, vaan kansankulttuuriin joka palvelee kaikkia Turkulaisia. Rock-kaupunki idea on hyvin kannatettava!