tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Aluepoliittinen ratkaisu Itämeren saastumiseen

Turkuun saatiin hieno tilaisuus tehdä taas maailman suurin risteilyalus. Alus tulee olemaan hieno, komea ja mahtava ja ennen kaikkea se tuo Turkuun tilapäisesti valtavan määrän työtä. Nyt kun perinteinen ruokateollisuus on Turusta kuolemassa, on hyvä saada jotain tilalle. Kaupungissa on tällä hetkellä suoranainen työntekijäpula, mutta mikä tämän tilauksen todellinen hinta on?

Aurajoki laskee vuosittain massojaan suistoon ja madaltaa vesireittejä niin telakalle kuin satamaan. Näitä massoja sitten ruopataan, jotta teollisuus ja satama voisivat jatkaa toimintaansa. Tässähän ei ole mitään uutta?! Nämä ruopattavat massat eivät kuitenkaan ole mitään tavallista mutapohjakamaa vaan täynnä erilaisia tinayhdisteitä. Tinayhdisteet taas ovat niitä, jotka saavat kalat vaihtamaan sukupuolta ja saa meret levittymään (muodostamaan levää, en tiedä miten tuokin sana taivutetaan). Nämä tinayhdisteet taas ovat peräisin laivanrakennuksesta, jota on Turussa harjoitettu niin sanotusti aina. Ympyrä siis sulkeutuu, vaikkakin nykyään laivanrakennus on huomattavasti ympäristöystävällisempää.

Mutta vielä niistä ruopatuista massoista. Niitä on vuosikymmeniä dumpattu Airistolle, Turun saariston helmeen, josta ne ovat sitten levittäneet ilosanomaansa kaikkialle. Noin vuosi sitten Turku teki kuitenkin pitkästä aikaa hyvän ja luontoystävällisen päätöksen ja päätti kerätä massat yhden suuren pussin sisään Pansion altaaseen. Tätä pussia oli tarkoitus käyttää satamatoimien turvaamiseen Turussa.

Mutta miksi liitän tämän tuohon laivanrakennukseen? Tämä uusi laivatilaus tarkoittaa sitä, että myös telakan aluetta pitää ruopata entistä syvemmäksi, jotta laiva sinne mahtuisi. Ja näille massoille ei ole muuta paikkaa kuin tuo samainen pussi, sillä eihän liikemaailma ole valmis sijoittamaan ympäristöratkaisuihin. Ja tuo pussihan ei ole valtava. Näin ollen satama-alueen massoja ei sinne voida enää sijoittaa ja ne täytyy läjittää jälleen kerran Airistolle. Taas yksi ympyrä sulkeutuu...

Vaihtoehtoja läjitykselle kuitenkin on, mutta ne eivät ole ilmaisia. Omasta mielestäni ehdottomasti tehokkain tapa olisi kaavoittaa maa-alue, jolle massat dumpattaisiin. Siellä ne sitten kuivuisivat ja niitä voitaisiin käyttää täytemateriaalina vaikka maisemarakentamisessa. Miksi näin ei kuitenkaan tehdä? Läjitykselle tarkoitetun alueen tekniikan pystyttäminen on kertaluontoisesti suuri investointi, lisäksi tulevat kuljetuskustannukset, huoltokustannukset yms. Rahasummat, joista nyt puhutaan ylittävät monin kertaisesti kaupungin budjetin. Siksi kaupunki siis jatkaa läjitystä Airistolle ainoana vaihtoehtona.

Onneksi on kuitenkin eduskunta, joka kaikessa viisaudessa on päättänyt antaa 250 miljoonaa euroa Vuosaaren sataman rakentamiseen. Samalla tingitään Toijala-radan ja kasitien korjauskustannuksista. Näillä toimenpiteillä taataan se, ettei Suomen muilla satamilla tule enää olemaan kilpailukykyä. Kohta loppuvat läjitysongelmat ja valitukset teitten ja ratojen kunnosta. Kohta on vain Vuosaari, pääkaupunki ja kuolleita vararikkokaupunkeja, kuten Turku, Uusikaupunki, Rauma, Vaasa, Oulu, Kotka ja Hamina. Näin helposti se käy. Turku kiittää.

maanantaina, helmikuuta 27, 2006

Lunta lunta lunta

Lunta tuli tupaan viime yönä! Kerrankin täällä Turussakin näyttää talvelta. Mikäs sen mukavampaa.

Paitsi lumiaurat. Heräsin viime yönä kahden kolmen maissa kun ulkona jyrisi ja valot vilkkuivat silmään, sekä tietenkin tuo ihana piip piip piip, kun aura peruutteli. Tiedän, että on inhottava kävellä lahkeet lumessa ja ajaa autoa, mutta ei kai sitä keskellä yötä tarvitse tehdä??? Nyt särkee pää ja väsyttää, vielä kun naapuri alkoi kolata omaa pihaansa vähän lumiauran jälkeen. Eikö sitä voi odottaa aamuun?!

No, meillä tuo pihan siistinä pitäminen on aika paljon suuripiirteisempää, kuin muilla taloyhtiössämme. Harjataan suurimmat pois ja yritetään jättää tie valkoiseksi. En tajua, miksi se pitäisi nuolla mustaksi, pitänee kysyä naapurilta.

Mutta noista lumitöistä huolimatta olen alkanut pitää lumesta. Jotenkin Into-koiramme on saanut lumen tuntumaan kivammalta kuin ennen. Into RAKASTAA lunta! Jo sentti riittää siihen, että Into alkaa pomppia aivan kuin lunta olisi napaan asti, jänisloikka. Ja lumipallot. Mikäs sen parempaa kuin juosta hulluna ilman, että täytyy tuoda mitään takaisin. En tiedä ketään, jonka pää menisi niin pyörälle lumesta. Penkat ovat parhaita ja tiellä käveleminen ei ole vaihtoehto kun on lunta. Ei edes pohjoisessa, missä penkat ovat parimetriset... Sitten vaikka könytään etutassuilla ryömien jos ei muuten pääse eteenpäin.

Lumesta on moneksi, on palloiksi, urheilualustaksi, riemun ja päänsäryn aiheeksi sekä vyöryiksi. Ja nuo vyöryt tulivat elämääni, kun Teemu joutui vyöryyn viikko sitten. Sveitsin Alpit veivät Suomi-pojat mukanaan. Onneksi molemmat pelastuivat, vaikkakin toinen löydettiin housut kintuissa... Pahiten taisi kärsiä lumilauta ja poikien rohkeus. Minulle kerrottiin vasta, kun matka oli päättynyt ja kaikki turvallisesti kotona...

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

Lapset ja niiden vanhemmat

Lapsia on, tulee olemaan ja tulee tulla olemaan. Vanhempia on, tulee olemaan, eikä lapset saa heitä jatkossakaan valita. Kukapa ei olisi joskus halunnut vaihtaa vanhempansa, hävennyt silmät päästään näiden kertoessa juttuja "kultapimpulastaan" pienenä ja toivonut heidän toimivan kuten kavereitten vanhemmat?? Jussin äiti pukeutuu nätisti ja isä pelaa sen kanssa jalkapalloa. Meidän äitillä on kasikytluvun silmälasit ja isällä möhömaha. Silti ne ovat omia vanhempia. Minun vanhempani.

Jos äitini nimi olisi Liisa ja toisen äitini nimi Maija, niin olisivat he silti vanhempiani. Samoin he olisivat vanhempiani, vaikka molemmilla vanhemmillani olisi vaalea tukka ja minulla pikimusta. Vanhemmuus ei ole sitä, kuka synnyttää, kuka antaa perinnölliset sairaudet tai musikaalisuuden. Vanhempi on se, joka antaa eväät elämään, auttaa kiperissä tilanteissa ja muistaa tyhmät lapsuustarinani, se joka nolaa minut poikien edessä.

Samoin en voisi kuvitella tilannetta, että vanhempani sälyttäisivät minulle vastuun päätöksestä, haluanko tietää mistä geenini periytyvät. Geenit ovat rakennuspaloja, vähän kuin tiili ja laasti, eivät ne vielä kotia tee, vaikka talon tekevätkin. Haluanko tietää mistä kotini laastit ovat peräisin. Vaikea ajatella tilannetta, mutta taatusti se sekottaisi elämäni. Olenko jotain muuta kuin niiden osien summa, joita olen ikäni nähnyt?

Postimiehet ja pölynimurikauppiaat ovat tehneet sitä ikänsä, eikä heidänkään siittiönsä tiedä alkuperäänsä.

Toinen kysymys on luovuttajan osuus. Itse olen ehkä joskus ajatellut voivani luovuttaa munasoluja, mutta jos se tarkoittaa, että parinkymmenen vuoden päästä joku sekoittaa elämäni en ole enää varma. Enkä usko olevani ainoa. Se, että joku olisi saanut alkunsa minun munasolustani, ei tee tästä lastani. Eikä se myöskään tee tästä lasteni sisarusta. Luulenpa, että luovuttajien määrä tulee vähenemään lain seurauksena...

Mielestäni kaikilla tulee olla mahdollisuus tarjota lapselle hyvä elämä, samoin kuin kaikilla tulee olla mahdollisuus kieltäytyä vanhemmuudesta. Lääketiede mahdollistaa kaikenlaista vääryyttä, miksi se ei voisi myös tarjota mahdollisuuksia?

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006

Kyl määki jos kerra kaikki muukki

Yritän ainakin. Oma blogini. Omat ajatukseni. Omat purnaukseni. Nyt niillä on toinenkin kanava, ei enää vain mieheni. Teemu kiittää.