perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Kahden kerroksen väkeä

Tiedän, ettei asioihin ja kunnallisiin päätöksiin pitäisi suhtautua tunteella ja intohimolla, mutta pisti taas raivostuttamaan. Kaupunginhallitus teki päätöksen, jossa ruotsinkieliselle koululle tehdään lisätiloja 600 000 eurolla. No, summahan on varsin kohtuullinen ja pakkohan niitä tiloja on tehdä, kun Kaarina ei suostu omaa koulua rakentamaan. Tämän kestän.

Se, mikä pisti vihaksi, on vaihtoehto 2, jolla myös oltaisiin saatu tiloja ruotsinkielisille oppilaille. Tuon vaihtoehdon hinnaksi olisi tullut 30 000 euroa ja koulutoimen vuokra tilalaitokselle jäänyt huomattavasti edellistä pienemmäksi, vuosittain. Elon laskuopin mukaan kertarysäyksellä pistetään 570 000 euroa taivaan tuliin ja vuosittain vielä suurempia vuokramenoja. Vaihtoehto kahden tilat on remontoitu pari vuotta sitten ammattikorkeakoulun tarpeisiin.

Syitä miksi päädyttiin ensimmäiseen vaihtoehtoon on:
- ei tarvitse kävellä rappusia (1.vaihtoehto oven tasalla, toinen kaksi kerrosta ylempänä)
- luokkatilat ovat liian suuret (tosiaan, tästäkin voidaan siis valittaa)
- luokissa on lasiseiniä (näin vuorovaikutus ja kanssakäymisvaikutteisena aikana tämäkin voi siis ongelma, vaikka uusiin kouluihin juuri näin tehdään)
- aulatilat ovat pienet (välitunnit pitäisi minun käsittääkseni viettää ulkona)
- aulatiloissa ei ole tilaa takeille (kuka yläkoululaisista enää jättää takkiaan aulaan, kun varkaita on liikkeellä? Ja jos luokkatilat ovat liian suuret, voisiko naulakot laittaa sinne?)

Itse kävin aikanani (noin 15 vuotta sitten) täällä Turussa koulua, jossa oli ulkohuussit ja koulurakennusten välillä matkaa noin 2 kilometriä. Olin tuolloin ala-asteella, oli lama, eikä elämä niin kauheaa ainakaan oppilaan mielestä ollut. Nuo edelliset kommentit suluissa taas ovat opettajan suusta.

Näin ne vuodet vierii ja ajat muuttuu, mutta typerien päätösten aika ei tunnu koskaan olevan ohi...

Sammutetaan valot Aurajoesta ja vähennetään lastensuojelutoimenpiteitä, mutta älkööt koskaan kyseenalaistako "kivamman" paremmuutta.

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Rauhallista Joulua!



Toivotan kaikille oikein hyvää joulua täältä Pohjanmaan lakeuksilta!

Nyt on aika rauhoittua ja rentoutua.
Turinoitani jatkan sitten kun taas herään tästä joulu-unesta.





Kuva: Christof Wittwer, openphoto.net

torstaina, marraskuuta 30, 2006

Kuinka painavaksi käy taakkamme

Luin lehdestä, että turkulaisen työssäkäyvän elatustaakka oli vuonna 2004 1,32 eli jokaista sataa työssäkäyvää kohti on 132 työtöntä tai työvoiman ulkopuolella olevaa. Tämä siis vuonna 2004. Mietin, että mikä huoltosuhde tulee olemaan vuonna 2010, kun suuret ikäluokat alkavat siirtyä eläkkeelle?

Tällä hetkellä tehdään kaupungille seuraavan vuoden budjettia. Näyttäisi siltä, että sosiaali- ja opetuspalveluista joudutaan karsimaan, jotta saadaan terveyspalvelut hoidettua. Turkulaiset vanhenevat vääjäämättä ja terveyspalveluiden tarve tulee kasvamaan vuosi vuodelta. Mahtaakohan tämä tarkoittaa, että tulemme myös vuosi vuodelta supistamaan sosiaali- ja opetuspalveluita? Mitenköhän tämä Turku pyörii vuonna 2010?

Nyt näyttää ikävästi siltä, että samalla kun meidän nuorien turkulaisten elatustaakka kasvaa, supistetaan meitä nuoria tukevia palveluita. Onko niin, että vuonna 2010 lastenhoito ja ennaltaehkäisevä sosiaalityö ovat pyyhitty pois kaupunkilaisille tarjottavien palveluiden listalta? Peruskouluissa opetusta on vain sen verran, että lapset saavat juuri ja juuri opetusvelvollisuutensa täyteen, turkulaiset lukiolaiset ovat pakotettuja käymään lukiota neljä vuotta supistetun kurssitarjonnan vuoksi. Entä kun aletaan vähentämään nuorten liikuntamahdollisuuksia muun muassa liikuntapaikkamaksuja perimällä. Millaisessa kunnossa ovat lapset silloin, kun heidän pitäisi siirtyä työelämään? Kuinka paljon tulevat terveydenhoitokulut silloin olemaan. Nämä kaikki tulevat tekemään minun sukupolveni taakan todella painavaksi.

Kyse ei ole mistään sukupolvien välisestä taistelusta vaan kyse on yhtälöstä, jonka ratkaisemiseen toivoisin ryhdyttävän jo nyt. Minun sukupolvestani on huolehdittu hyvin, kiitos suurille ikäluokille, joiden vanhenemisesta minä haluan osaltani huolehtia. Kysymykseksi nouseekin, että kuinka minä pystyn huolehtimaan sekä omista vanhemmistani että omista lapsistani jos turvaverkko nyt puretaan?

En haluaisi olla pessimisti, mutta tilanne näyttää mahdottomalta. Aina on helpompi ajatella taloutta vain vuodella eteenpäin, mutta nyt pitäisi suunnitella rahat myös tuleville vuosille. Kaupungilla on haastavat ajat käsissään, jotta me kaupunkilaiset pystymme hoitamaan kunniallisesti sekä vanhentuvan väestömme että niistä tulevaisuudessa huolehtivan nuorison. Taitaa olla ihmeiden aika. Toivon vain, että nyt ei unohdettaisi meitä pienempiäkin sukupolvia, meitä, jotka haluamme huolehtia aikanamme teistä, meitä suuremmasta ikäpolvesta.

Julkaistu Turkulaisessa 23.11.2006

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Olen tässä viime aikoina miettinyt aika paljon tuota kunta- ja palvelurakenneuudistusta täällä Turun seudulla. Paras-hanke edellyttää yhteistyötä ja toimenpidesuunnitelmaan Turun ja ympäröivien seitsemän kunnan kesken.

Paras -hanketta ajatellaan usein pienten kuntien pelastajaksi, mutta täällä Turussa tuntuu, että sitä ajatellaan keskuskunnan pelastajaksi. Turku on pinta-alaltaan pieni, työpaikkoja on jokaista sataa asukasta kohti 123 ja työttömyysprosentti huomattavasti naapurikuntia suurempi. Tilanne täällä on siis hieman eri kuin muualla Suomessa. Täällä keskuskunta kerää sosiaalitoimiston asiakkaat, vuokralaiset, koulutuksen kustannukset ja suurimman osan vanhusväestöstäkin sekä tietenkin tekee investoinnit koko alueen elinkeinoelämän eteen ympäröivien kuntien kuoriessa kermat päältä. Tai tältä se ainakin tuntuu.

Mutta mutta, tilanne ei ole aivan näin mustavalkoinen. On Turussa tehty paljon väärinkin. Ei Turku ole hallinnoltaan notkein, se ei ole järjestänyt palveluitaan tehokkaasti eikä se varsinkaan ole ollut kovin hyvä työnantaja. Kuntien välisiin neuvotteluihin se on kuitenkin lähtenyt periaatteella, että kaikkien pitää sulautua Turkuun.

Itse näkisin, että neuvottelut olisi pitänyt aloittaa käymällä läpi Turun ja ympäristökuntien käytännöt niin palvelutuotannossa, koulutuksessa, henkilöstöasioissa kuin teknisilläkin sektoreilla. Tämän jälkeen olisi tehty vertailu, että mikä toimii missäkin. Ja kun tämä vertailu olisi tehty, kaikkien olisi pitänyt niellä ylpeytensä ja olla tyytyväisiä, että jossain ollaan ehkä osattu tehdä asioita paremmin kuin omassa kunnassa. Ja se parhain ja tehokkain tapa tulisi ottaa käyttöön jos ja kun aletaan palvelurakenteita ja kuntarajoja muuttamaan.

Kunta ei ole mikään yhden ihmisen luomus, jonka kaikista käytännöistä pitäisi pitää kynsin hampain kiinni. Kunta on elävä, toimiva ja ajan mittaan kehittyvä (tai taantuva) elin, jota pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti, myös sisältäpäin. Näin päästäisiin paljon pidemmälle myös neuvotteluissa.

Ja se mitä puhutaan 20 000 asukkaan kokonaisuuksista parhaina tuottajina voidaan unohtaa, sillä 20 000 asukkaan kunnilla ei voida tehdä investointeja, pyörittää ammatillisia koulutuksia eikä osallistua kansalliseen eikä kansainväliseen kilpailuun elinkeinoelämästä, työpaikoista, työvoimasta ja toimivasta yhdyskuntarakenteesta.

tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Mielikuvia ja nimiä

Kylän opettajakin soitteli...
Eikö näin aina aloita erään lehden eräs kolumnisti? No, näin kävi joka tapauksessa minulle. Opettajan asia vain oli kovin erikoinen. Kyseli, että tiedänkö poliitikkojen lempi- /pilkkanimiä. Pisti miettimään. Ainahan noita viljellään, kun tutussa porukassa kerrotaan juttuja, mutta mikään niistä ei taida olla oikein todellinen.

Yhdestä kerrotaan juttuja kultaketjujen ja rintakarvojen mukaan, yhdestä, joka ottaa päiväunia kokousten kesken ja on ensimmäisenä paikalla kun ruokaa tarjotaan. Yksi on porukan Il Corleoni, yksi 70-luvun aikuisviihdetähti, mutta nämä on näitä, juttuja. Kunnollisia julkisia nimityksiä ei tullut mieleen.

Kysymys kyllä herätti siinä mielessä, että jos minusta, näin ehdokkuuden kautta, tulee julkista riistaa niin varmasti tulen myös saamaan liikanimiä, tai ehkä olen jo saanut. Tulenko koskaan tietämään näitä? Entä haluanko edes tietää? Entä pitäisikö nimistä loukkaantua vai olla vain tyytyväinen, että on liikuttanut jotakuta niin paljon, että hän on halunnut jopa antaa minulle kannuksen?

Kampanjan graafinen ilme alkaa olla valmis. Sekin saattaa herättää ajatuksia. Tai näin ainakin toivottavasti. Ehkä se tulee julkiseksi jo tänä iltana nettisivuillani eli www.piiaelo.net
Kommentoikaa ihmeessä. Blogin kirjoittelukin on vähän jäänyt, kun on pitänyt tuota kampanjaa suunnitella. Aikaa on vielä, mutta pyörän pitää pyöriä, jotta tulos olisi toivotunlainen eli eduskuntaan saadaan eloa ;).

Niin ja jos noita nimityksiä tulee jollekulle mieleen niin kertokaa myös minulle! Välitän sitten edelleen ne kylän opettajalle. Tai tiedä vaikka hänkin palstaa lukisi...

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Mahdollisuus valita - mahdollisuus vaikuttaa

Hienoa, vihdoinkin joku Vihreä tarttuu syöttiini. Kyllä se kestikin.

Harmi vain, että hän ei lähtenyt kommentoimaan, kuinka saadaan massat todella välittämään ympäristöstä, jos massat voivat huonosti? Ja jos nyt vedotaan siihen, että massat ovat flooraa ja faunaa niin eipä tässä ole enää sen jälkeen järkeä käydä tätä keskustelua.

Me ihmiset olemme tehneet valintoja, oikeita ja vääriä, nämä väärät valinnat ovat saattaneet lisätä omaa hyvinvointiamme tuhoamalla ympäristöämme. Tätä ei kuitenkaan saa pysäytettyä vain sanomalla, että nyt riittää ja käskemällä ihmisten luopua omastaan. Muutos tapahtuu siitä, että yhä useampi ihminen voi hyvin, jolloin hyvinvointi tuo mahdollisuuden valintaan. Valintaa ei tapahdu jos ei ole vaihtoehtoja.

Itselläni on ollut mahdollisuus etsiä vaihtoehtoja. Olen ollut kymmenen vuotta kasvissyöjä, olen seurannut boikottilistoja, tehnyt tietoisia ostopäätöksiä ja yrittänyt elää siten, etten turhaa rasittaisi ympäristöämme. Minulle ei kuitenkaan juolahtaisi pieneen mieleenkään ajatella, että joku joka kamppailee päivittäin ruokkiakseen lapsensa, miettisi, onko tuote eettisesti reilu.

Kyllä ympäristön hyvinvointi nykymaailmassa lähtee siitä, että ihmiset voivat hyvin ja heillä on mahdollisuus valita ja vaikuttaa.

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Miten tätä yhteiskuntaa oikein rakennettaan?



Totuus tuli eilen uutisissa. Finnair haluaa luoda 500 uutta työpaikkaa, ehdoilla millä tahansa. Näin totesi tosiaan Finnairin edustaja eilen uutisissa, että kyse on pelkästään työllisyydestä. Toinen edustaja totesi, että lakko päättyy pian, sillä suomalainen yhteiskunta kestää lakkoa huonommin kuin Finnair.

Kuinka alas voidaan ajaa työntekijöiden oikeudet vain työpaikkoja lisätäksemme? Finnair on tunnettu suomalainen yritys, Suomi on (tai oli) tunnettu reiluista työmarkkinoistaan, mutta nyt on Finnairin yhteiskuntavastuu unohtunut. Markkinat vie ja työntekijöille ei jää kuin vikinä. Vikinä jää myös Suomen valtiolle, jos Finnairin suhtautuminen on tuollaista. Tottahan se on, että lentoliikennettä tarvitaan, toisaalta tarvittiinhan lääkäreitäkin.

Tähänkö ollaan tosiaan tultu? Työntekijällä ei ole oikeuksia, työntekijä voi ainoastaan kiittää pyyteettömästi työnantajaansa siitä, että hänellä ylipäänsä on työpaikka. Kohta meillä elellään amerikan malliin, jokainen pitäköön huolen omistaan ja sosiaalisten ongelmien kasvaessa hankkikoon aseen puolustaakseen perhettään.

No, toivottavasti ei ihan tuohon tarvitse mennä, mutta hurjalta vaikuttaa.

Nyt jos koskaan on aika palata niiden perusasioiden eteen, että miten tämä yhteiskunta pysyy pystyssä, miten se pidetään turvallisena ja miten yksittäinen ihminen selviää omasta elämästään. Markkinoiden kiristyessä ei pidä kireyttä siirtää yksittäisen työntekijän reppuun vaan yritysten on oltava mukana reilun työelämän pelisääntöjen noudattamisessa.

Kuva: wikipedia

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Voi Venäjä!

Venäjä on kiehtova, Venäjä on ihmeellinen, erilainen, yllätävä ja toisaalta niin ennalta arvattava.

Tein graduni aikanaan Venäjän hallinnon autoritarisoitumisesta Putinin aikana. Graduni arvostelussa todettiin, että aihe oli mielenkiintoinen, mittarit hyviä ja kuvaavia, mutta tulos yllätyksetön. Niin. Mitäköhän professori odotti, että olisin saanut tulokseksi? Venäjällä demokratia on lisääntynyt Putinin aikana?

Graduni taustatutkimusta tehdessä kävi selväksi, että Venäjä ei ole suuntaamassa kohti demokratiaa. Putinin aikana useita vaalilakeja on muutettu siten, että kansan äänen ei ole mahdollista tulla julki vaaleissa. Muun muassa kaikki uskontoon, etnisyyteen tai alueellisuuteen perustuvat puolueet on kielletty ja ehdokkaiden asettaminen vaaleihin on tehty erittäin vaikeaksi.

Vaaleissa Putinin vastustajien vaalitilaisuuksia sabotoitiin, vaalilipukkeita ei annettu kaikille kansalaisille ja vaalituloksia sabotoitiin. Nämä räikyvimpiä esimerkkejä vaalirauhan rikkomisesta, valtion puolelta.

Minä saan tehdä tieteellistä ja julkista tutkimusta venäläisestä demokratiasta, sanoa julki tulokseni. Venäjällä sellainen on rangaistava teko. Venäjällä hallituksen arvostelusta saa elinikäisen tuomion, tuomion, joka realisoitui tänä viikonloppuna. Anna Politkovskaja murhattiin kotiovelleen.

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Eloa eduskuntaan!

Nyt se sitten on totta eli Varsinais-Suomen jäsenäänestyksessä puoluetoverit asettivat minut ehdolle vaaleihin sijalla 10. Kiitos luottamuksesta!

On aika kääriä hihat jos mielii toteuttaa otsikon.

Kaikki tuki ja apu on tarpeen, tule siis mukaan tukiryhmään! Ilmoittautua voi Mintulle osoitteeseen mmojan at utu.fi tai minulle suoraan piia.elo at turku.fi tai 040 571 20 76.

Seuraava tapaaminen on torstaina 5.10. kello 17 Turun Työväentalolla os. Eerikinkatu 30, 3.krs. Tervetuloa suunnittelemaan reipasta ja raikasta kampanjaa!

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Vihreää hyvinvointia

Mietin tuossa, että mitä on vihreä sosialidemokratia, mitä se merkitsee minulle, että olen ennen kaikkea sosialidemokraatti enkä vihreä. Itse pidän erikoisena, että joku edes tällaista kysyy, mutta toki se on ymmärrettävää kun nostan näitä ympäristöarvoja aina voimakkaasti esille.

Olen tässä katsellut vihreitten luottamushenkilöiden päätöksentekoa kotikaupungissani ja hämmästynyt, että miten he ovat saaneet leimakseen vihreyden pariksi punaisen. Useimmissa lautakunnissa vihreät ovat vaa'ankieli asemassa ja kaikissa niissä he myös istuvat pöydän oikealla puolella.

Puheet ja ihannoinnit, joita nuorten keskuudessa tapaa, joissa vihreät ovat heikompaa puolustavia ja sosiaalista hyvää etsiviä hyvinvoinnin puolustajia ovat kyllä kaukana varsinaisesta poliittisesta päätöksenteosta. Siitä nyt hyvänä esimerkkinä vaikka tapahtumat liikuntalautakunnassa (joista avaudun myöhemmin).

Minulle on selkeää, että olen ennen kaikkea sosialidemokraatti, heikoimpien puolestapuhuja ja hyvinvointivaltion saavutuksia ihannoiva. Ihmisen pienet teot lähtevät arjen mahdollisuuksista, köyhyysrajan alapuolella elävän on vaikea kuvitella ostavansa luomua kun ulkomailta tuotettua saa puolet halvemmalla. Ja tämä pitää ymmärtää. Maailma on kokonaisuus ja sitä pystyy muuttamaan sen kaikkia osia muuttamalla.

Alla vielä muutamia ajatuksiani vihreästä sosialidemokratiasta. Tänään päättyy jäsenäänestys. Jos pääsen Varsinais-Suomen sosialidemokraattien listalle tulevat ainakin nämä ajatukset näkymään kampanjassani. Pitäkää peukkuja!

Ongelma:

Maailma on nähtävä kokonaisuutena, jossa ihmiset ja ympäristö elävät rinta rinnan. Jotta ihmiset voivat voida hyvin, on myös ympäristön voitava hyvin. Sosialidemokraattinen näkökulma vihreyteen on, että samalla kun pidämme huolta haavoittuvasta ympäristöstä pidämme huolta myös heikoimmista ihmisistä, jotka kärsivät rikkaiden hyväksikäytöstä.

Maailman köyhimmät maat joutuvat kärsimään luonnonkatastrofeista ja ilmaston lämpenemisestä rikkaiden maiden käyttäessä säästelemättä luonnon hupenevia varoja. Köyhimmät ja huono-osaisimmat joutuvat kärsimään rikkaiden vallan- ja rahanhimosta. Tuotantolaitokset tavoittelevat yhä suurempia voittoja osakkeenomistajilleen, maat yhä kulutuskeskeisempää elämää kansalaisilleen samalla kun työtekijät irtisanotaan ja maailman toisessa kolkassa kärsitään nälkää.

Mitä on tehtävä:

Suomen on aktiivisesti ryhdyttävä tukemaan vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittelyä. Enää ei voida keskittyä vain miettimään lisäydinvoiman rakentamista tai öljyriippuvuutta Venäjästä. On alettava toimia vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittelyssä, jotta tulevaisuudessa niin Suomi kuin maailman heikko-osaisetkin maat pystyisivät tuottamaan energiaa ympäristöystävällisesti, edullisesti ja ilman fossiilisia polttoaineita.

Ongelma:

Itämeri saastuu ja Suomen rannikot muuttuvat elinkelvottomiksi. Samalla loppuvat elinkeinot kuten maatalous, kalastus ja satamateollisuus. Suurimmat syyt Itämeren kauhistuttavaan tilaan ovat maatalous, aiempi telakkateollisuus ja logistiikka, ennen kaikkea öljyturmat.

Mitä on tehtävä:

Maataloustuet on saatava julkisiksi ja ne on suunnattava ennen kaikkea ympäristöystävälliseen tuotantoon. Maataloustukien käytön valvontaa on tiukennettava, jotta valtion rahat eivät mene jo ennestään pullottaviin taskuihin vaan oikeasti ympäristöystävällisen ruuan tuottamiseen. Maanviljelyä ei pidä Suomessa ajaa alas vaan lähiruuasta on tehtävä todellinen vaihtoehto kaikille suomalaisille, myös vähävaraisille.

Telakkateollisuus on yksi Suomen tärkeimmistä teollisuudenaloista nyt ja tulevaisuudessa, sillä Suomi pystyy kilpailemaan ammattitaidolla ja osaamisella eikä sen pidä kilpailla veroilla ja halpatyövoimalla. Telakkateollisuuden aiheuttamat ympäristövahingot kohdistuvat kuitenkin alueellisesti eikä yksittäisillä kunnilla ole mahdollisuuksia puuttua ongelmiin riittävällä panostuksella. Valtion tulisikin aktiivisesti panostaa ruoppausmassojen käsittelyyn siten, että Itämeri saataisiin mitä pikimmiten puhdistettua tinayhdisteistä, tätä vastuuta ei pidä sysätä kunnille.

Itämeren alueen yhteistyö ei edelleenkään ole saumatonta vaan Venäjä on useimmiten jätetty tai jäänyt neuvottelujen ulkopuolelle. Muut Itämeren maat ovat jo kieltäneet yksirunkoisten alusten käytön öljykuljetuksissa, mutta Venäjälle nämä alukset kuitenkin saavat vielä mennä. Itämeri on kuitenkin meidän yhteinen, joten Itämeren alueen tulisi voimakkaasti painostaa Venäjää yksirunkoisten alusten kieltämiseksi. Tähän liittyy myös energiariippumaattomuus ja lähiruoka, jotka vähentävät logistiikkaa.

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Käsillä tekemisestä

Olen syntynyt sukuun, jossa kaikki osaavat tehdä asioita käsillään. Kotonamme on saattanut jalkalista olla irti monta vuotta tai kaapinovi rempallaan, mutta se ei ole johtunut siitä, etteikö sitä olisi osattu korjata, se ei vaan ole osunut oikealla hetkellä silmään. Meillä on remontoitu, korjattu, parannettu ja rakennettu. Mitään ei ole koskaan viety korjattavaksi saati kysytty joltain neuvoa. Tämä tietysti johtuu siitä, että sekä isäni, veljeni että setäni ovat rakentajia, myös isoisoisäni ja isoisäni olivat kirvesmiehiä. Ja, kuten sanonta kuuluu "suutarin lapsilla ei ole kenkiä", ainakaan siinä mielessä, että en osaa tehdä käsilläni mitään. Yritän kovasti, mutta tulokset ovat heikot...

Kotoa menin opiskelemaan akateemista koulutusta, toisin kuin kaikki muut suvussani. Isäni tuli aina miljoonine työkaluineen korjaamaan ja laittamaan jos jotain olin paitsi. Auton hän opetti itse huoltamaan, kaiken muun suhteen olen aivan avuton. Myös mieheni on lukenut, ei tehnyt käsillään. Hänen kunniakseen on kuitenkin mainittava halu oppia. Hän on kantapään kautta oppinut huoltamaan kaikki urheiluvälineensä (joita ei ole vähän...), mutta remontoinnit jätämme edelleen isälleni.

Aloitimme mökkiprojektin isäni kanssa. Meillä on siis tontti, jossa tulevaisuudessa on toivottavasti myös mökki. Ilman isääni tuo projekti tuskin koskaan valmistuu. Hän ehdottaa, että voisimme mieheni kanssa mennä tekemään maapohjatutkimusta (mitä??), aloittaa kaivon kaivuun (siis miten?) ja muita jännittäviä projekteja. Eipä tainnut isäni tietää, keiden kanssa leikkiin lähti. Eilen saimme kuitenkin tonttia vähän siivottua (siivoamisen osaamme oikein hyvin, olemme jopa kuuluja siitä) ja tänään paikat kolottavat. Toivon, että tuo joskus valmistuu.

Ystäväni suunnittelevat ompelukerhon perustamista. Minulle ei ihan selvinnyt, että onko se vain juorukerho vai aiotaanko siellä tehdäkin jotain. Joka tapauksessa minusta se on hieno idea. Itse olen aina pitänyt käsitöiden tekemisestä, olen vain aina ollut melko huono siinä. Persjalkaisena olen oppinut housuni lyhentämään ja joskus olen koirallemme jumpperin kutonut, mutta siihen se on jäänyt. Saas nähdä, alkaako nyt syntyä luomuksia...

Olen miettynyt, että mistä johtuu tämä vähäinen käsillään tekeminen? Ovatko tekosyymme, että kaupasta saa "parempaa" halvemmalla ja helpommin, aina on kiire, ei jaksa pitkän päivän jälkeen, ei osaa vai mikä. Olemmeko menettämässä luomisen taidon ja ennen kaikkea, millaisia ihmisiä sitten olemme, kun emme pysty itseämme vaatettamaan, ruokkimaan, pitämään lämpimänä tai rakentamaan majaa?

Mitä enemmän olen ja katselen, sitä enemmän kunnioitan ihmisiä, jotka osaavat tehdä käsillään jotain. Harmittaa, etten tajunnut tätä ajoissa, vaikka toisaalta, eihän koskaan ole liian myöhäistä...

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Saaristomeri

Viime viikolla oli ensimmäinen V-S:n Sosialidemokraattisen ympäristöryhmän seminaareista. Omasta mielestäni miniseminaari Saaristomeren tilasta oli erittäin onnistunut. Ihmisiä olisi toki saanut olla enemmän, mutta keskustelu oli sitäkin vilkkaampaa eli laatu korvasi määrän ;). Sen jälkeen kun kesä on arvottu, että uskaltaako levän joukkoon mennä uimaan vai ei, niin tuntui ihmisiä tuo Saaristomeren tilanne askarruttavan.

Ja suurin saastuttajakin löytyi, maanviljely eli me ihmiset, luonnollisesti. WWF:n alustaja oli sitä mieltä, että valtion korvaus menetetyistä EU-tuista maanviljelijöille oli kesän parhaita päätöksiä. Sinänsä mielenkiintoista. Se, että valtio maksaa viljelijöille voi oikeasti parantaa ympäristöä...

Asiassa on kaksi puolta, se mitä WWF:n edustaja haki, että jos viljelijät menettävät tukensa, alkavat he ensimmäiseksi tinkimään pyrkimyksistä ympäristöystävällisempiin tuotantomuotoihin.Vähän sama ilmiö, kuin että opiskelijan on pienestä tulostaan vaikea ostaa luomutomaatteja kun toiset tomaatit ovat pari euroa halvempia kilolta.

Mutta sitten se toinen puoli. Voiko valtio vain myöntää lisää rahaa kaikille viljelijöille loputtomiin, kun tukien julkistaminen on osoittanut osan tuista menevän jo valmiiksi hehtaarien kokoisiin taskuihin, joihin tuet pitää tunkemalla tunkea? Kuinka kauan valtio voi antaa leipää antamatta keppiä? Ja jos nyt on tarjottu porkkanaa niin milloin tulee sen kepin vuoro?

Se, mikä tuli seminaarissa esille, on valvonta. Jotta valtion tuet käytettäisiin oikeasti ympäristöä huomioonottavaan viljelyyn, olisi valvontaa kiristettävä huomattavasti. Ja aika monta valvojaa saataisiinkin palkata sillä rahalla, joka valtiolta kuluu tukiin, jotka eivät tue vaan kartuttaa.

Yksi varsin radikaali vaihtoehto tietenkin olisi maanviljelijöiden tukien lakkauttaminen ja siten tilojen ajaminen konkurssiin kannattamattomina. Tätä ei tietenkään pidä sanoa ääneen, eikä oikeastaan toivoakaan, eikä se toki olisi järkevääkään ympäristön kannalta. Jo nyt lisääntynyt logistiikka saastuttaa Itämerta entisestään. Tuotannon siirtyessä yhä kauemmas itse kuluttajista joudutaan myös tavaraa kuljettaman yhä enemmän ja siten saastuttamaan yhä enemmän. Lopputulos olisi siis taas sama.

Ainoa järkevä ratkaisu, jonka tässä tilanteessa näen on, että lähiruoka ja luomuruoka olisivat yksi ja sama. Suomessa tuotettaisiin vain luonnonmukaisesti viljeltyä ruokaa, joka ei rasittaisi ympäristöä ja samalla säästyttäisiin kuljetuskustannuksilta.

Minua saa haukkua idealistiksi, mutta ilman ihanteita ja suuria suunnitelmia, ei voi saada aikaan muutosta.

keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Maakunnassa tapahtuu...


On ollut jännä viikko. Ensin näin presidentin.
Se oli tosi jännää. (kuva Haka Kekäläinen)







Sitten toimin ulkoministerin autonkuljettajana. Sekin oli jännää. Pelotti, että osaanko ajaakaan niin rauhallisesti. Huh. Selvisin ja kriisi Libanonissa ei jää ratkeamatta ainakaan minun takia. Kivi vierähti sydämeltä.

Mutta eilen sitten taas tapahtui jotain ei niin jännää. Valtionyhtiö Fortumilla on meneillään yhteistoimintaneuvottelut. Kaukana siitä on kuitenkin yhteistoiminta, kirjainyhdistelmä yt kun tarkoittaa nykyään jotain aivan muuta. Maakunnista taas irtisanotaan ja siirretään pääkaupunkiseudulle.

Fortum perustelee työpaikkojen siirtoa laadun parantamisella. Mutta onko pääkaupunkiseutu ainoa alue Suomessa, jossa laatua voidaan parantaa? Entäpä jos yhtiö (josta kauppa- ja teollisuusministeriö omistaa 51%) toimisi siten, kuin hallituspolitiikka edellyttää eli pyrkisi pitämään maakunnat elävinä. Mitä järkeä hallituksen on linjata mitään jos sitä ei kuitenkaan noudateta?

Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat tavallisten työssäkävijöiden saati lapsiperheiden ulottumattomissa, kaavoitettavaksi sopiva maa alkaa loppua ja infraa on raskasta pyörittää. Miksi lisätä tätä painetta, kun suuressa Suomen maassa olisi tilaa muuallakin?

Alkaa tulla kalliiksi valtiollekin, kun sen täytyy tukien avulla yrittää pitää maakuntia pystyssä.

maanantaina, elokuuta 14, 2006

Ei savua ilman tulta

Venäläistä savua on tullut Suomeen. Missä tuli? Nyt ainakin palaa Aleksanteri- instituutin sähköpostilistalla. Aleksanteri-instituutti on Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuskeskus, jossa myös allekirjoittanut on suorittanut maisteriopintonsa, ja joka nyt ollaan sulkemassa.

Olen aina ollut hieman Venäjä-hullu. Sattumien kautta, kylläkin. Ei ole Venäjän voittanut niin kielessä, kulttuurissa kuin kaupassa ja yhteistyössä. Näin ajattelin. Todellisuus iski todella vasta valmistuttuani. Suomessa ei Venäjän eikä venäjän osaamista arvosteta. Ei ainakaan siinä määrin, mitä ministeriöt huutavat ja lehdet julistavat. Suomessa on erittäin harvoja paikkoja, joissa oikeasti kaivataan korkeasti koulutettua Venäjän asiantuntijaa. On niin sanotusti tullut paljon melua tyhjästä.

Nyt Aleksanteri-instituuttia ollaan ajamassa alas. Onko se hyvä vai huono? Onko se tarpeellista? Onko se järkevää? Niin, tiedä tuota, mutta oudolta se vaikuttaa.

Onko Venäjällä tulevaisuus? Tulisiko Suomen panostaa Venäjään entistä enemmän vai pystytäänkö tulevaisuudessa hoitamaan asiat suomalaisittain Venäjälläkin? Sen verran olen venäläistä menoa aitiopaikalta seurannut, että suomalaisittain ei Venäjällä pärjää. Kulttuuri on todella vahva ja vanha, ei meidän pidä mennä Venäjälle kertomaan miten asiat pitäisi hoitaa, meillä ei ole sitä oikeutta ja toisaalta, eipä meidän sanomisemme paljon siellä painaisikaan.

Mutta selkeä ristiriita tässä on. Meillä pitäisi olla Venäjä-osaamista, jotta pystyisimme olemaan Venäjän täysipainoinen kumppani. Toisaalta niille harvoille, jotka Venäjää edes jotenkin hallitsevat, ei ole tarjolla töitä. Onko vika kysynnässä vai tarjonnassa? Eikö Suomi osaa käyttää hyväkseen sitä tarjontaa, joka jo on vai eikö Suomella todellakaan ole kykyä ja resursseja tarjota ja kehittää?

Paljon kysymyksiä ilman mitään vastauksia. Itse näkisin, edelleen, että Venäjällä on paljon tarjottavaa Suomelle ja Suomen pitäisi siihen tarttua. Kouluttamalla asiantuntijoita, joille ei löydy koulutusta vastaavaa työtä, on turhaa. Nyt pitäisikin katsoa seuraavalle tasolle. Meillä on Venäjä naapurinamme, meillä on koulutettuja ihmisiä ympäri Suomea, jotka tuntevat naapurimme, se, mitä meillä ei ole, on organisaatioita, jotka käyttäisivät noita resursseja hyödyksi. Enää ei voi syyttää sitä, etteikö olisi ihmisiä, enää voi syyttää enää sitä, ettei ole organisaatioita, jotka olisivat kiinnostuneita kehittämään Venäjä-suhteita. Ja niin kauan, kun tilanne on tämä, en näe järkeä myöskään ylläpitää Venäjään keskittyneitä oppilaitoksia.

P.S. Nyt voi tulta suitsuta päin naamaakin, kun sain kuvani esille, vihdoinkin.

keskiviikkona, elokuuta 02, 2006

Loman jälkeen

Elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma on nyt takana. Oli kyllä hienoa lomailla. Hienointa lomassa oli oma elämä. Oli mahtavaa olla vain ystävien kanssa, unohtaa sanomalehdet, mielipidekirjoitukset ja politiikka.

Elämä ystävien kanssa on siitä lokoisaa, että asioista saa olla eri mieltä, mutta niistä asioista ei tarvitse keskustella, ei tarvitse väitellä siitä, pitäisikö perintöveroa nostaa vai poistaa kokonaan. Keskustella voi mieluummin siitä, minkä makuinen siideri on paras ja kuka on mennyt kihloihin, kuka on raskaana ja kuka ollut treffeillä kenenkin kanssa. Parasta siinä, että kolmekymppiä lähestyy on, että saa elää niin monia elämänvaiheita. Toisille tulee ensimmäinen, toisille toinen lapsi, joiden kasvua on hauska seurata. Toiset suunnittelevat häitä ja toiset elävät vielä sitä autuasta rilluttelua. Ja kaiken tämän saa myös ystävänä kokea.

Reissu Kreikkaan oli mahtava. Turkoosi meri, valkoisena hohtavat hiekkarannat, porottava aurinko ja oma rakas. Enempää ei voi lomalta toivoa.

Loppuloma menikin sitten suomalaisissa riennoissa, Ruisrock, DbtL, mökki, mökkibileet, jokilaivat ja takapiha. Nyt onkin sitten uutta tarmoa lähteä syksyn koitoksiin. Ensin jäsenäänestys ja jos siinä hyvin käy niin eduskuntavaalit. Huh. Tarmoa tarvitaankin.

Pölinät täältä jatkuvat, kunhan saan vähän hommiakin tehtyä.

keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2006

Jalkapalloa

Jos kerran Suomi voi voittaa Euroviisut ja Turusta tulee kulttuuripääkaupunki niin kaippa se sitten on mahdollista, että myös minä kiinnostun jalkapallosta.

Myönnän, että minulla on syyni, ehkä hieman naiselliset, mutta katsoin eilen jalkapalloa. Ja olen aivan vakuuttunut, että Ruotsi voittaa maailmanmestaruuden! Ruotsalaisten peli NÄYTTÄÄ siltä, että sitä on pakko tulla vielä monta peliä tai kisoissa ei ole mitään järkeä. Sitä paitsi, on muitakin syitä, ruotsalaisten hermot ja itsetunto ovat maailman parhaat. Niillä pääsee täpärissä tilanteissa pitkälle. Kuten me suomalaiset olemme monta kertaa saaneet huomata...

Eilinen peli oli jännä, eikä vähiten siksi, että sitä oli ilo katsella. Niin ja ehkä jännyyttä lisäsi se, että mies on vannoutunut Englannin kannattaja. Englannin peliä ei vain ole niin kiva katsella. Ja on aina mahtavaa olla eri mieltä kuin mies tällaisissa tärkeissä kysymyksissä.

Ehkä jalkapallo ei olekaan niin paha. Ja ehkä, huom. ehkä, voin antaa mieheni katsoa jonkin pelin myös Kreikassa...

tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

Kesäkesäkesäkesäkesä

Aurajoki virtaa vaan pääni tuntuu käyvän tyhjää. Pakko myöntää, että kesäloma on jo mielessä, eikä työnteko oikein maistu. Aurinkokin paistaa.

Kävin aamulla uimassa, ajattelin välttää ruuhkan, ilmeisesti se on näin helteellä mahdotonta. Mutta hyvä olo tuli kuitenkin. Selkä on vähän jumissa kun piti taas tehdä uusi kukkapenkki meidän "puutarhaan". Pihan ei tarvitse olla suurikaan, mutta jotain pientä askarreltavaa sieltä aina tuntuu löytyvän.

Hieman koiranomistajaa riepoo, kun aina valitetaan koirien pökäleistä. Miksi kukaan ei valita niistä ihmisten jätöksistä? Minä taidan nyt aloittaa. Miksi ihmiset eivät voi korjata pökäleitään metsistä?? Tämä on ehkä pienen ryhmän ongelma, mutta sitäkin suurempi.

Meillä on terrieri, terrierit metsästävät, mutta ennen metsälle lähtöä terrierit naamioituvat, jotta saalis ei niitä huomaisi. Meidän terrieri on löytänyt parhaan naamiointivälineen, nuo ihmisten pökäleet. Koira häviää omille teilleen ja tulee takaisin ruskea viitta selässään. Tulee mieleen, että vieläkö on takuuaika voimassa ja koiran saisi vaihtaa? Näin kävi sunnuntaina, ja oli lähellä ettei koira jäänyt metsään. No, puutarhaletkulla saatiin isoimmat pökäleet pois turkista, mutta haju jäi. On kyllä autuasta olla koiranomistaja!

Hih, kaksi päivää töitä ja sitten koittaa kesäloma. JEE! Ja me lähdetäänkin Kreikkaan, saaristohyppelyä, turkoosia merta, valkeita hiekkarantoja ja hikeä. Voiko lomaa enää paremmin aloittaa?

Hauskaa juhannusta kaikille! Yritän palata blogin ääreen heinäkuussa, jonain päivänä kun aurinko ei killitä niin kuumana.

tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Kulttuuri voi olla myös pop

Turku on hieno kaupunki, jota kelpaa esitellä kaikelle kansalle, niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille turisteille. Turun kulttuuripääkaupunkihanke on mitä parhain tämän kuvan kiillottamiseen ja esille tuomiseen.

Olen kuitenkin ollut hämilläni siitä tavasta, jolla Turusta ollaan kulttuuripääkaupunkia tekemässä. Turusta ei olla näillä toimin tekemässä kulttuuripääkaupunkia vaan korkeakulttuuripääkaupunkia. Turku on vuosikymmeniä ollut tunnettu erilaisista pop- ja rockkulttuuritapahtumista. Täältä on tullut monia Suomen eturivin taiteilijoita, muotoilijoita ja artisteja. Täällä on panostettu toisaalta popkulttuuriin ja toisaalta vaihtoehtoisiin taidemuotoihin. Nyt muut kulttuurimuodot tuntuvat kuitenkin unohtuneen. Turku halutaan nähdä korkeakulttuurin kehtona, eikä enää pop-kaupunkina.

Miksi kulttuuripääkaupunkihanketta ei lähdetty toteuttamaan omista vahvuuksista käsin? Mittavat panostukset vain harvoille suunnattuun kulttuuriin vaikuttavat vieneen kulttuuria yhä kauemmas ”tavallisilta” turkulaisilta. Bänditiloja ei saada nuorille ja nuorien kulttuuriosaajien ja -opiskelijoiden on vaikea osallistua kulttuuripääkaupunkihankkeeseen. Omia vahvuuksia ei käytetä, ajatellaan, että panostamalla vain oopperaan ja filharmoniseen orkesteriin meistä tulee eurooppalaisia.

Toivoisin Turun olevan suunnannäyttäjä kulttuurin kynnyksen madaltamisessa. Kulttuuri kuuluu kaikille, ei vain niille, joilla on varaa laittaa viikkopalkkansa yhteen lippuun. Olisin kovin ylpeä kotikaupungista, joka tunnettaisiin eurooppalaisena popkulttuurikaupunkina 2011!

Juttu on julkaistu Turkulaisessa 27.5.2006. Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta blogissani ja nyt se tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan Lordin voitettua viisut. (Juttu oli kylläkin lähetetty lehteen jo ennen tätä suurta suomalaista voitonjuhlaa...)

Vastuullista ja avointa politiikkaa

No nyt se on sitten tehty. Taas. Varsinais-Suomeen on perustettu Sosialidemokraattinen ympäristöryhmä. Eilen oli perustava kokous ja innostusta tuntui riittävän. Hienoa. Ensimmäinen seminaari järjestetään elokuun lopulla ja toivon todella, että saamme lisättyä ihmisten ympäristötietoutta ja sitä kautta pystymme vaikuttamaan tärkeään asiaan eli tulevaisuuteen. Näen sosialidemokraattisen ympäristöpolitiikan tehtäväksi kokonaisvaltaisen ja vastuullisen vaikuttamisen poliittiseen päätöksentekoon.

Ryhmässä on tilaa, joten jos kiinnostaa niin yhteyttä minuun (etunimi.sukunimi@turku.fi).

Ympäristöryhmä sai minut hyvälle tuulelle, mutta hyvä tuuli laantui aamulla. (Mutta aivan muista syistä kuin ryhmästä, josta olen edelleen innostunut. Lisäsin tämän huomion jälkikäteen, väärinkäsitysten välttämiseksi.)

Kohtuullisen uutena tekijänä politiikassa kaikki asiat ei aina ole tuttuja, asiat asioitten takana saattavat olla vielä tuntemattomampia ja kaikkein tuntemattomimpana haluan pitää vanhat toimintatavat. Olen oppinut ajatteluun, että "kysy, jos et jotain tiedä, kyseenalaista jos et ole varma". Tästä kaikki eivät ole samaa mieltä.

Ymmärrän, että politiikkaan kuuluu tietyn tasoinen sopiminen ja sopimuksista kiinni pitäminen, mielestäni se ei kuitenkaan saa viedä pohjaa politiikan läpinäkyvyydeltä ja avoimuudelta. Miksi ihmiset pitävät politiikkaa kähmintänä ja salamyhkäisenä? Siksi, että edes vastuussa olevat ihmiset eivät tiedä kaikkia syitä ja seurauksia eivätkä näin pysty selittämään järjellisesti tehtyjä päätöksiä.

Tulin tänään siihen johtopäätökseen, että suurin virhe, jonka poliitikko voi omassa porukassa tehdä on loukkaantua kyseenalaistamisesta ja kysymisestä. Se vie pohjaa keskustelulta ja saa perustelut vaikuttamaan keksityiltä. Kysymyksistä ei pidä ottaa itseensä vaan ottaa asiat asioina, sitähän politiikka on. Tai ainakin toivon sen olevan. Muutenhan tässä voisi alkaa keskittymään vain omaan elämäänsä ja unohtaa asiat, joilla oikeasti merkitystä.

perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Maaseudun tulevaisuus

Tänään tipahtaneessa Lippu-lehdessä oli hieno kolumni maaseudun tulevaisuudesta. Pärä puhui lähinnä luomu- ja lähiruuasta, itse haluaisin nähdä maaseudun muullakin tavoin. Haluaisin nähdä Suomen ja Suomen maatalouden bioenergian vetureina.

En vastusta tiukasti ydinvoiman rakentamista, en kahlitse itseäni työkoneisiin, haluan vain elätellä toiveita jostain muusta. Ja tässä kohtaa pelkään, että olen väärässä puolueessa, pelkään, ettei valtionhoitaja uskalla tarttua riittävällä innolla tulevaisuuteen.

Ikävä tosiasia on, että Suomi ei tule näyttämään tältä kymmenen vuoden päästä. Suomessa ei tule paperitehtaat pyörittämään kaupunkeja, eikä täällä tule olemaan paljon muutakaan perusteollisuutta. Silloin ei auta vaikka olisi kymmenen ydinvoimalaa, mitä niillä pyörittää jos tehtaita ei ole?

Suomen pitää kääntää kelkkaa ja keskittyä uuteen vuosikymmeneen. Suomen vahvuuksia ovat innovatiivisuus, työnteko, vahva moraali ja korruptoimattomuus, sekä rakkaus luontoon. Näitä vahvuuksia pitäisi entisestään kehittää. On surullista, mutta väistämätöntä, että tehtaat valuvat halvemman tuotannon maihin. Me emme niistä pysty kynsin hampain pitämään kiinni, maailma on julma.

Nyt pitäisikin alkaa kehittämään muuta ja tässä ei pidä pelätä maaseudun keskustalaisia. Öljyn suhteen Suomi on aina ollut riippuvainen tuonnista, samoin alkaa olla ydinvoiman suhteen, toisekseen öljyä ja uraania ei riitä loputtomiin. Bioenergian tuottamiseen tarvittavia raaka-aineita tuskin pystytään käyttämään loppuun.

Mitä jos alettaisiin voimakkaasti tukea maatiloja, jotka tuottavat esimerkiksi ruokohelpiä. Mitä väliä jos tilalliset äänestävät Keskustaa? Eikö oleellista kuitenkin ole, että myös meidän lapset pystyvät elämään täällä? Mitä siitä, jos ruokohelpin viljelyn tukeminen mahdollistaa asumaan maaseudulla, eikö monimuotoisuus ole yksi sosialidemokratian perusarvoista?

Nyt ei pidä sotkeutua omaan napanöyhtään vaan ajatella kokonaisuutta. EU antaa rahaa maaseudulle, mahdollistaa elämän haja-asutusalueella, eikö siitä voisi ottaa hyödyn irti? Ei maatilojen tarvitse olla koko ravintoketjun tuottajia Suomessa, jossa aurinko ei paista ja elämä on kurjaa. Maaseutu voi olla uuden energiamuodon tulevaisuus. Maaseudun tulevaisuus voi olla myös Suomen tulevaisuus.

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Näen punaista. Ja vihreää.

Kiikuin ja keikuin aikanaan, kun piti valita se joukkue jossa pelata tätä politiikan peliä. Ratkaisu ei ollut mitenkään yksioikoinen, vaikkakin isäni sanomattakin tiesi mihin joukkueeseen olin liittynyt. Näin punaista ja vihreää, enkä tiennyt kumpaa enemmän. En myöskään tiennyt kuinka punaista.

Tajusin kuitenkin, että vastuullinen politiikka on sitä, mitä haluan tehdä. Tajusin, että luomutomaattia ei kukaan osta niin kauan kuin on varaa vain siihen näkkileipään. Tajusin, että ihmisen oma hätä menee yleensä ympäristön hädän edelle ja parhaiten ympäristöä pystyy auttamaan auttamalla niitä, jotka eniten hätää kokevat.

Kehitysyhteistyö on hyvä esimerkki vastuullisesta ympäristöpolitiikasta. Köyhimmät teollisuusmaat saastuttavat eniten, mutta emme me voi heitä siitä moralisoida. Itse me täällä saastutimme monta kymmentä vuotta saavuttaaksemme tämän elintason, joka meillä on nyt. Sillä, että tuemme näiden ihmisten elämää, että autamme heitä selviämään arjesta, on suurempi vaikutus maapallon tilaan kuin pakotteilla ja moralisoinnilla.

Lähempää taasen vastuullista kokonaisvaltaista politiikka puolusti myös suomalaisten sosiaaliset ongelmat. Työttömyyspäiväraha ja eläke menevät vuokraan ja näkkileipään, ei sen kanssa tule mietittyä eettisesti vastuullisempia tuotteita. Mutta myöskään näitä ihmisiä ei voi siitä syyttää. Oleellista on puuttua heidän ongelmiinsa ja yrittää parantaa heidän mahdollisuuksiaan tehdä valintoja. Vain jos on mahdollisuus valita, voi valita.

Itse olen ollut eettisistä syistä kasvissyöjä kymmenen vuotta. Olen voinut valita kasvissyönnin, koska se on ekologisesti kestävämpi ratkaisu. En olisi voinut valita ilman tiettyjä ympäröiviä hyvinvoinnin takeita, ilman kunnollista yliopistoruokaa, ilman opintotukea, ja ilman tietoa ja kauppoja, jotka tukevat valintaani.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta mahdollistaa monia asioita ja monien valintojen tekeminen on täällä helppoa. Toivoisinkin kaikille mahdollisuuden elää tällaisessa yhteiskunnassa ja toivoisin, että kaikki voisivat tehdä valintoja. Uskon, että useimmat haluavat tehdä töitä vihreämmän ja puhtaamman tulevaisuuden puolesta, kunhan heillä on siihen mahdollisuus.

Olen perustamassa tänne Varsinais-Suomeen sosialidemokraattista ympäristöryhmää. Innokkaita tuntuu riittävän. Lisää tietoa tästä ryhmästä saa osoitteesta: piia.elo(at)turku.fi

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Meistä ei riitä

Viime aikoina poliittista keskustelua on hallinnut tulevaisuuden palveluiden tuottaminen. Kuka ne tuottaa, kuka maksaa, kuinka syvällä olemme, kun vanhempamme kaipaavat apuamme? Huolestuttavaa tässä keskustelussa on ollut, että kukaan ei ole kunnolla tarttunut siihen, miten me nuoremmat sukupolvet pystymme tosiasiassa tätä yhteiskuntaa tulevaisuudessa pyörittämään.

Politiikassa, kuten elämässäkin, on useimmiten kyse rahasta. Ikävä kyllä. Palveluiden tuottamiseen liittyvässä keskustelussa haluaisin kuitenkin kuulla puhuttavan myös siitä, miten me nuoret jaksamme ne hoitaa, miten meitä kohdellaan ja mistä Suomeen riittää väkeä ja varallisuutta hoitamaan palveluita.

Nyt on paljon keskusteltu pätkätyöllisyydestä, ja joku on jopa väittänyt nuorten sitä itse haluavan. Itse ole ollut tuossa suossa jo varsin pitkään, eikä sitä kehua voi. Olisi kiva joskus elää tilanteessa, jossa voisi miettiä vaikka vuoden eteenpäin, miettiä, mitä silloin tekee ja missä ja saako siitä elantonsa. Tällä hetkellä hyvin harva vastavalmistunut tai ylipäänsä työelämässä vasta muutaman vuoden mukana ollut on siinä tilanteessa. Epävarmuudessa ei halua ajatella perheen perustamista, ei tuskailla tulevaisuuden hoitohenkilökunnasta, saati että epävarmuudessa pystyisi ajattelemaan pitkäjänteisesti. Muut työnhakijat tunnetaan uhkana, eikä pystytä ajattelemaan siitä suurta työvoimapulaa, jota eläkeiän kynnyksellä olevat haluavat mediassa viljellä.

Työvoimapula ei tunnu todelliselta siinä vaiheessa kun jokainen päivä on kamppailua omasta työpaikasta, epävarmuutta tulevaisuudesta ja uhkakuvia irtisanomisista ja projektien rahoituksen loppumisesta. Nyt pitäisi kuitenkin alkaa toimia, jotta tämä yhteiskunta pyörisi vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.

Poliittisen agendan kiireisiksi asioiksi tulisi oikeasti nostaa työvoiman riittävyys, nuorten jaksaminen, työhyvinvoinnin lisääminen ja tulevaisuuden tekijät. Ei riitä, että niistä linjapuheissa mainitaan, niihin on pikaisesti tartuttava. Tulevaisuus on täällä nopeammin kuin kukaan haluaisi uskoa, ja me nuoret olemme siinä jäämässä jalkoihin.

torstaina, toukokuuta 04, 2006

Vapun jälkeen

On ollut kovin hiljaista politiikan saralla, ja elämän ylipäänsä.

Viime viikkojen henkilökohtaisesti tärkein tapahtuma on ollut puutarha tai siis meidän takapihan muuttaminen puutarhaksi. Tein suuren perennapenkin, josta toivon tulevan tietenkin koko alueen kaunein (vielä näyttää vain kasalta multaa, josta kasvaa rikkaruohoja). Kesä kuitenkin on kohta täällä ja perennat pääsevät täyteen kukkaansa. Ja puutarhamme siinä samalla.

Olimme koko viime kesän ulkomailla, eikä omasta pihasta tullut kauheasti nautittua, aion nyt ottaa tuon kaiken takaisin. Mikään ei ole rentouttavampaa, kuin tunkea sormensa multaan ja tuhtata kauniiden kukkien kanssa.

On tässä nyt tietenkin muutakin ollut kuin kukkia ja multaa. Oli muun muassa vappu. Vappu oli mukava, meillä oli kahden päivän bileet ja sai kyllä nauraa vatsat kipeiksi. Vapun legendaarisimmaksi nousi kyllä kommentti: "Kuuluu huonosti näin öiseen aikaan" Kai kuuluu kun on luukut kiinni...

Jouduin kuitenkin itse keskittymään vain muiden iloittelun seuraamiseen, sillä piti pysyä työkunnossa. Toisten juottamiset ja juontohommat pitivät pään selvänä.

Harrastin kaikki nuoruusvuoteni voimistelua ja siinä tottui olemaan lavalla muiden arvosteltavana. Ikinä en ole pelännyt nousta lavalle enkä pelännyt esiintymistä. Puhuminen on kuitenkin eri juttu kuin tanssiminen ja voimistelu. Siinä pitää yrittää olla asiallisen hauska, ironinen loukkaamatta ketään, komediallinen vetämättä överiksi. Puhumista ei voi myöskään harjoitella samalla tavalla kuin koreografiaa, aina tulee yllätyksiä ja sanasta sanaan ei voi lapusta lukea. Ja kaikkein tärkeintä juontamisessa lienee tajuta oma asemansa, juontaja on juontaja, ei päätähti.

Alan tosiaan nauttia myös puhumisesta ihmisten edessä, enää ei tarvitse hyppiä ja notkistella, voi vain olla rennosti. Kokemus tuo varmuutta niin kuin se mainoskin sanoo.

Se täytyy kyllä vielä sanoa, että Vihreitten Elina Rantanen puhui kyllä asiaa omassa vappupuheessaan (luin lehdestä). Itse olen huolestuneena seurannut samaa asiaa ja purnannut turkulaisesta kaavoittamisesta. Turku on levittäytymässä saarille ja toisaalta kohti Raisiota. Ihmiset saarille, kaupat Raisioon. Keskusta jää siihen väliin, mutta kaupat eivät. Julkinen liikenne näiden välillä on erittäin heikkoa ja pyörämatkat liian pitkiä. Turusta on tulossa yhdysvaltalainen kaupunki, jossa kaikilla pitää olla auto ja julkisen liikenteen kehittämistä ei pidetä enää tärkeänä. Häviäjinä tässä tulevat olemaan ne, joilla ei ole varaa tai halukkuutta autoon tai kahteen. Oleellista kaupunkisuunnittelussa tulisi kuitenkin olla, että palvelut ovat kaikien saatavilla tasapuolisesti, myös ilman autoa.

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Kevättä rinnassa

Amsterdam oli ihana. Me kuitenkin sitten lähdettiin, vaikka vähän epäilytti tuon kivun takia. No, hyvin meni ja matkan varmasti käytetyin sana oli "ihana". Tai siis minä käytin sitä, Teemu machoili ja käytti sitä vähemmän.

Olen kukkahullu. Itse asiassa taidan suhtautua kaikkeen vähän fanaattisesti. Olen kukkahullu, olen koirahullu, olen sairaalapelkoinen, olen fanaattinen varpaiden väleistä, rakastan ja raivoan aina koko sydämestäni. Minussa ei taida olla tasaista kohtaa.

Ja Amsterdamia rakastin, kaupunki oli ihana. Kaikkein ihaninta oli kuitenkin kukkapuisto, jonne sain Teemunkin houkuteltua. Sinne oli istutettu noin 7 miljoonaa sipulia ja se oli kuin jostain unesta. Kukkia oli joka puolella. Koko sateenkaaren kirjo oli edustettuna. Ja päivän kruunasivat vielä vuoden ensimmäiset mansikat.

Jotenkin tämä viikko on tuntunut aiempaa helpommalta. Loma teki todella ihmeitä ja edellisestä oli aikaa. Vähän vähemmälläkin yöunella tunnun pärjäävän, oli niin ihana loma ;)

Olin myös tosi rohkea lentokoneella matkustaja. Sen voisi oikeastaan lisätä noihin hulluuksiin, että pelkään hulluna lentämistä. Minua on pienestä pitäen viety reissuun, olen kolunnut kolkkia ja lentänyt vaikka mihin, mutta pari vuotta sitten se iski. Odotan koko ajan, että kone tipahtaa, moottori sammuu tai laskeutuminen epäonnistuu. Tuo loma taisi kuitenkin vaikuttaa siihenkin. En enää pelännyt niin paljon. Ajattelin niitä kukkia.

Tänään aion kaivaa pyörän talviteloilta ja aloittaa paremman elämän. Syön vähemmän, urheilen enemmän, poljen pyörällä, juon vettä, olen hyvä vaimo ja erinomainen emäntä Intolle. Täytyy myöntää, että on kevättä rinnassa.

torstaina, huhtikuuta 13, 2006

Sairaalapelko

Olen ollut hiljaa, hiljaisuus johtuu kipeästä vatsasta. Maanantaina se alkoi, tiistaina menin ensiapuun, keskiviikkona samoin, tänään jo toivottavasti helpottaa. Eivät tiedä mikä on. Ei vain pysty liikkumaan, saati istumaan samassa asennossa montaa minuuttia.

Olen äärimmäisen huono menemään lääkäriin, vähättelen vaivojani ja yritän saada kaikki taudit paranemaan sillä, että menen ajoissa nukkumaan. Näin äiti aina pienenä sanoi: "Mee nukkumaan, kyllä se siitä paranee". Ja niin olen tehnytkin, paitsi nyt oli pakko mennä tutustumaan sairaalan tunnelmaan. Huh.

Myönnän ihan suoraan, että pelkään sairaaloita. Pelkään niin paljon, että pyrin välttämään omien sukulaistenikin tervehtimistä sairaalassa. Ystävieni vastasyntyneitä menen tapaamaan, kunhan ensin kerään rohkeutta päivän kaksi. Vastasyntyneet ovat kuitenkin sitä sairaalan positiivista antia. Olen joskus jopa pyörtynyt sairaalaan siitä stressistä, jonka pelko aiheutti.

Pelkään myös neuloja, johtuu kuulemma lapsena sairastamistani korvatulehduksista. Samoin voin heikosti pahasta hajusta, sairaista ihmisistä, verestä, ja siitä steriilistä hajusta.

Tiistai päivä oli siis mitä rattoisin. Makasin ensiavussa, musta otettiin kokeita, viereinen mummo huusi mahaletku-tuskaansa, kuulin sairaskertomuksia ja oma vointini oli kaamea.

Tähän voisin sitten vielä lisätä sen, että missä minun piti olla, eli presidentinlinnassa. Tarja oli järjestänyt bileet aktiivisimmille kampanjatyöntekijöille ja minutkin oli kutsuttu. Mutta kuinkas kävi? Lähtöaika koitti ja mulla oli kolttuna ihana turkoosi froteepaita, tuskinpa olisin päässyt edes linnan portista. Tukan olin kuitenkin ehtinyt aamulla käydä laittamassa. Siinä sitä olisi ollut, takatöyhtö makaamisesta ja turkoosi froteekolttu ja itkettyneet silmät...

No, tiistaista selvittiin, mutta hieman vielä hampaankolossa on huominen. Huomenna meidän pitäisi nimittäin lähteä Amsterdamiin. Tuosta matkasta olen haaveillut. Viimeksi loma on ollut jouluna, ulkomailla en ole ollut viime kesän jälkeen ja vain miljoonat tulppaanit voivat minut pelastaa. Reissuun ei vain voi lähteä jos ei pysty liikkumaan ja vatsa sattuu. Tänään olenkin luvannut itselleni tehdä ihmeparantumisen... Haluan reissuun!!!

maanantaina, huhtikuuta 03, 2006

Tärkeitä asioita

Olin viikonloppuna ystävieni kanssa syömässä. Syöminen kuuluu elimellisenä osana tuohon ystäväjoukkoon ja sen tapaamisiin. Ei ole istujaista, ei kahvia, ei saunailtaa, ilman herkkuja. Ilman kymmeniä herkkuja. Joskus on joku jopa epäillyt meidän liioittelevan, mutta tietämättömiä ovat, raukat.

Ruoka, loistava seura ja pari lasia viiniä sai aikaan sen, että vaaliteesit valmistuivat, ystävieni suosiollisella avustuksella, tietysti. Ja luonnollisesti aiheet koskevat herkkuja. Vaalivoitto varmistetaan seuraavilla ydinteemoilla:

1.) Kookoshiutaleet pitää kieltää!!

Niiden tuonti EU-alueelle on kiellettävä. Kaikki kookoshiutaleita sisältävät herkkukakkuohjeet pitää polttaa, samoin kuin keittokirjat, joissa rohkaistaan käyttämään kookoshiutaleita. Vähintään sakoilla on rangaistava niitä, jotka hiutaleita käyttävät. Roviokaan ei kuitenkaan olisi pois suljettu.

Erityisen kovan rangaistuksen ansaitsevat ne, jotka pilaavat jumalaiset mokkapalat kookoshiutaleilla. Mokkapalat ovat kakkujen täydellistymiä, mutta kenen päähän on voinut pälkähtää pilata ne kookoshiutaleilla???

Pakotteet koskevat siis kuitenkin vain kookoshiutaleita, ei kookosmaitoa, joka on erinomaista curryn kanssa.

2.) Tölkkikirsikoiden valmistus lopetettava

Nuo ällöttävän makeat, sokeriset limanuljakkaat, joista kukaan ei voi pitää, on hävitettävä. Säilykekirsikat ovat tuoreiden herkkukirsikoiden, noiden kesäisten namipalojen, irvikuva, eikä niitä siten voi edes kirsikoiksi kutsua. Saati, että niitä tulisi koskaan, milloinkaan, under any circumstances, tarjota kenellekään. Niiden valmistus on lakkautettava, jotta niitä ei enää eksy pilaamaan kenenkään herkkuhetkiä.


Kuten huomaatte, ilta oli antoisa. On tärkeää kuunnella ystäviään ja tarttua sitä kautta tärkeisiin asioihin, asioihin, joilla on merkitystä.

Loppuun vielä todettakoon, että illan kruunasi appelsiini-valkosuklaatryffeli, joka oli kieritelty kookoshiutaleissa... Eipä tienneet ravintoloitsijat rikkomuksensa suuruutta.


maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Kaikki tiet vievät – mihin sattuvat

Turkuun suunnitellaan uutta matkakeskusta Aninkaistensillan kupeeseen. Suunnitelmaan liittyy Köydenpunojankadun uusi tieratkaisu, joissa reitti ei enää kulkisi Yrjänänkadun poikki, vaan Veturimiehenkadun kautta, tärisyttäen vielä säästyneitä puutaloja. Samaan aikaan suunnitellaan myös Linnankadun kaventamista parkkipaikoilla, ei pyörätiellä. Vauhdit kuulemma hidastuisivat (ja pyöräilijöiden asema hankaloituisi).

Itäisen Pitkäkadun uudistus on ollut jo pitkään työn alla. Tie on ruuhka-aikoina aivan tukossa, autoilijat eivät tiedä onko kaistoja yksi vai kaksi, ja pyöräilijöillä ei ole toivoa selviytymisestä. Miten mahtaa käydä, tingitäänkö pyöräteistä?

Satama on jo pitkään kaivannut levennystä Suikkilantielle. Raskas liikenne ajaisi suoraan satamasta Rauman valtatielle ja sieltä Ohikulkutielle, kulkematta lainkaan keskustan kautta.

Monta on suunnitelmaa, mutta samalle pöydälle nämä suunnitelmat eivät tunnu mahtuvan. Olisiko kuitenkin järkevää katsoa, että mistä autot tulevat ja minne menevät? Mitä reittejä pyöräilijät mielellään käyttäisivät, jos turvallisia pyöräteitä löytyisi? Turkulaista liikennesuunnittelua vaivaa suunnittelemattomuus. Asioita ei nähdä kokonaisuutena vaan yksittäisinä pätkinä.

Jos Suikkilantietä levennettäisiin, rekat kulkisivat Ohikulkutietä suoraan satamaan, ilman pysähtelyä liikennevaloissa ja keskustan ruuhkauttamista. Näin emme ehkä tarvitsisi taas uutta valtaväylää keskustaan vaan Köydenpunojankadun liikenne voitaisiin suurilta osin ohjata Ratapihankadun varrelle. Se kun toimii myös moottoritien jatkeena.

Jos ja kun Itäistä Pitkäkatua aletaan uudistaa, toivoisin sen tapahtuvan järkevästi. Siten, että kaistamerkinnät ovat selvät ja pyörätie kulkee koko Itäisenkadun matkan samalla puolella tietä. Jos pyöräilyyn halutaan kannustaa, ei voi vaatia hyppimään kadun puolelta toiselle.

Linnankadun kavennusta ei kannata ottaa asialistalle ennen kuin kaupungin muut kulkuväylät on suunniteltu ja tarkkaan harkittu.

Liikennesuunnittelu on palapeli, jossa laatikon kansi on hyvä nähdä ennen kuin aletaan hakea oikeita paloja kohdilleen.

Julkaistu Turun Sanomissa 27.3.06

perjantaina, maaliskuuta 24, 2006

En ole kultturelli

Tai ainakaan en ole kultturelli jos kulttuurin tuottaminen maksaa monia satoja tuhansia ja siitä pääsee nauttimaan vain kourallinen ihmisiä. Olen siis ennemmin populisti.

Turku hakee vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi. Jalo tavoite, toivottavasti onnistuu, sillä satsaukset ovat olleet valtavat ja monesta muusta tavoitteesta on jouduttu tinkimään sen takia. Kaupungin kulttuuritoimen budjetti on ollut retuperällä jo monta vuotta, alijäämä kasvaa ja kukaan ei tunnu tekevän mitään, paitsi kaupunginorkesteri; lisää ylityksiä.

Kulttuurilautakunnalta ja kultturitoimen ylimmältä virkamiehistöltä on katkaistu kädet, jotta he eivät menisi sotkemaan kulttuurin jaloja tarpeita. Tuntuu, että kulttuurista on tullut Turussa itseisarvo, peruspalvelu, jota ei saa arvostella. Ja kulttuurilla tarkoitetaan ennen kaikkea suurproduktioita kuten Lentävää Hollantilaista ja Don Giovannia, ei pienempiä katutapahtumia ja näyttelyitä.

Suurproduktioiden tuottamiseen tarvitaan aivan eri luokan budjetit kuin pieniin "rahvaalle" tarkoitettuihin. Suomen pääkaupungissa Helsingissä on pitkälti valtion rahoin tuettu oopperalaitos, jossa turkulaisetkin korkeakulttuurin kuluttajat käyvät. Turkuun, joka sijaitsee vain kahden tunnin junamatkan päässä Helsingistä, ei mielestäni tarvita vastaavaa laitosta. Turkuun ei myöskään tarvita maailmanluokan filharmoonista, sillä Suomessa on jo pari sellaista. Ja välimatkat eivät Suomessa ole niin pitkät, etteivätkö harrastajat pystyisi näitä taittamaan.

Turun pitäisikin pyrkiä tuottamaan pieniä "kaikelle kansalle" suunnattuja elämyksiä. Kulttuuria on niin paljon muutakin kuin ooppera ja klassinen musiikki. Ja totuus on, että se "muu" kiinnostaa paljon suurempaa määrää kansasta. Mitä jos Turku ottaisikin uuden suunnan kulttuurin tuottamisessa ja luopuisi megalomaanisista projekteista ja alkaisi katsoa maailmaa ihan tavallisen turkulaisen tasolta, turkulaisen, joka kyllä nauttii soitinten äänestä, elävästä esityksestä ja kuvataiteesta, mutta ei halua sijoittaa viikkopalkkaansa nähdäkseen maailmankuulun kapellimestarin heiluvan miljoonia maksaneen konserttitalon lavalla. Vieläpä siten, että koulutoimi tai joukkoliikenne on joutunut tinkimään budjetistaan sen takia.

Mielestäni on aika astua alas norsuunluutornista ja tehdä Turusta todellinen kulttuuripääkaupunki, kaupunki, joka tuottaa jokaisen turkulaisen aisteille jotain. Turku voisi olla popkulttuuripääkaupunki, iskelmäkulttuuripääkaupunki tai vaikkapa rockkulttuuripääkaupunki. Vanha kaupunki tarjoamassa kerrankin jotain uutta.

Myönnän olevani populisti, varsinkin kulttuurin suhteen. Minusta teatteri, tanssi ja elävä musiikki ovat mitä oivallisin tapa viettää vapaa-aikaa, mutta en näe mitään syytä satsata yhteen elämykseen miljoonia euroja, sillä silloin huomaa usein tunteen kadonneen esityksestä.

keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

Ääneen sanomisesta

Mietin joskus aikanaan, että miten ihmiset pystyvät kirjoittamaan ja tuottamaan mielipidekirjoituksia ja kannanottoja. Erityisesti minua ihmetytti viikottaiset kolumnit, joihin erinäiset kirjoittajat pystyivät tuomaan uuden aiheen joka viikko. Miten ne keksii, tuumin mielessäni.

No, nykyään tilanne on hieman toinen. Nykyään mietin, miten saisin nipistettyä jostain välistä hieman aikaa kirjoittaakseni johonkin. Aiheita ja juttuja kyllä piisaa, miten vain löytää aikaa ja innostusta niiden paperille rustaamiseen.

Toinen asia, mitä joskus mietin, on ihmisten rohkeus sanoa ihan tyhmiäkin asioita ääneen. Tämä kyllä ihmetyttää minua edelleen. Tämä tulee esiin varsinkin kokouksissa, jotka venyvät ja venyvät ihan vain sen takia, että kaikkien pitää saada sanoa jotain. Tätä taitoa en ole vielä oppinut. Jos esityslistasta ja esittelystä käy ilmi kaikki tarpeellinen tieto, miksi enää pitkittää kokousta vain kuullakseen omaa ihanaa ääntään?

Tiedän, että kokouksen tai julkisen tilaisuuden jälkeen useimmat läsnäolijat muistavat vain jonkun avanneen suunsa, eivät sitä, mitä sieltä tuli ulos. Mutta en silti ymmärrä.

Kysymys kuuluukin: Pärjätäkseen politiikassa, pitääkö olla valmis sanomaan tyhmiäkin asioita vain päästäkseen esille vai riittääkö, että kun puhuu niin puhuu asiaa?

Kovasti haluaisin kallistua tuon jälkimmäisen kannalle, mutta se ei taida onnistua. Eli kun alan vääntää tikusta asiaa, niin herättäkää, olen populisti. Eli tämän jutun jälkeen...

perjantaina, maaliskuuta 17, 2006

Perjantaipäivän jorinoita

Oho, ihmisiä oikeesti käy lukemassa näitä mun jorinoita... Mulla on laskuri, joka ilmoittaa sähköpostiin tietyin väliajoin, että väkeä on käynyt. En siis tiedä kuka tai miksi joku täälläkin käy...

No joo. Täytyy vielä jatkaa hieman tuosta aiemmasta aiheesta eli harjoittelupaikoista. Kaupunginhallitus kumosi hallintojaoston päätöksen vaikka erään ryhmän edustajat vaihtoivat kantansa minun kannalleni soitettuaan opiskelijajärjestöille. Ottaa niin päähän, että vaikka on parempaa tietoa saatavilla niin silti jotkut änkyröi tietämättömyyttään. Taisivat tehdä populistisen päätöksen kohun pelossa. Pelkuripolitiikkaa sanon minä.

Eilen oli sitten puolueosastoni kokous, jossa päätettiin ehdokas ehdokkaista eduskuntavaaleihin. Sonkin pj Esa ja minut nyt sitten nimettiin. Nyt alkaa kova taistelu, että pääsemme myös lopulliselle listalle. Ja sitten vasta kova taistelu alkaakin...

maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

Identiteetti

Näin eilen elokuvan Crash ja aloin miettiä omia estojani. Asuin joskus aikoinaan vaihto-oppilaana Los Angelesissa, Venicessä. Venice on tunnettu Baywatchista, hippiliikkeestä, surffareista ja bikineissä rullaluistelevista naisista. Mutta Venice ja sen ympäristö on tunnettu myös maahanmuuttajista ja lukuisista ongelmista.

Itse kävin tuon vuoden Venice high schoolia, jossa suurin osa oppilaista oli ihonväriltään muita kuin valkoisia. Itse en ollut paljon asiaa aiemmin ajatellut, kymmenen vuotta sitten tilanne Suomessa, ja Turussa, oli hieman eri kuin nyt. Minulla oli täälläkin joitain kavereita, joiden juuret viittasivat muualle, mutta suomalaisia he olivat tavoiltaan ja arvoiltaan. Venice oli kuitenkin jotain aivan muuta.

Olen aina pitänyt itseäni erittäin avoimena ja suvaitsevaisena. Parina ekana kouluviikkona ystävystyinkin kahden erittäin mukavan tytön, Donnan ja Julian, kanssa. Meillä oli ihan hauskaa yhdessä, oli kiva kun oli kavereita ja oli koulussa joku, jolle jutella. Tytöt asuivat kuitenkin aivan toisella puolella kaupunkia, emmekä ikinä koulun jälkeen tavanneet (LA on ilman autoa lähes mahdoton).

No, keksin itselleni harrastuksen ja liityin uimajoukkueeseen. Meillä oli harjoitukset joka päivä koulun jälkeen ja usein uimatunti keskellä päivääkin. Uima-altaasta tuli lähes toinen kotini ja tietysti aloin paremmin tuntea myös muita joukkuelaisia. Osa uimajoukkuelaisista asui lähellä ja näin heitä usein myös treenien jälkeen. Aikaa ei enää paljon jäänyt Donnalle ja Julialle, vaikkakin koulussa heidän kanssaan juttelinkin.

Sitten iski se karu totuus, jota myös tuossa elokuvassa Crash näytettiin. Donna ja Julia tulivat haukkumaan minua rasismista. He kertoivat, kuinka olen kiinnostunut vain valkoisten seurasta, enkä välitä heistä. Vasta siinä vaiheessa tajusin, että tytöt kokivat olevansa muita kuin valkoisia. Voi minua tyhmää. En ollut aiemmin ajatellut, että tytöt olivat Etelä-Amerikasta, hispaaneja, ja siten eri rotua!! Koskaan en ole ajatellut että espanjalaiset ja italialaiset ovat eri rotuisia ja näin ei tullut mieleen näidenkään tyttöjen kohdalla. Saati että valitsisin ystäväni sen perusteella!

Järkyttävintä tässä oli kuitenkin se, että en ollut myöskään ajatellut niiden uimajoukkuelaisten olevan valkoisia (ja suurin osa niistäkään tytöistä ei sitä ollut). Enkä suinkaan ollut heidän ystävänsä ainakaan sen takia. Yksin ulkomailla turvaa usein siihen, joka on lähellä ja paikalla. Plussana tietenkin on jos he ovat lisäksi mukavia kuten tässä.

Se pisti kuitenkin miettimään ihmisiä toisella tavalla. Eikö minulla ole tamperelaisia ystäviä vain sen takia, että en pidä tamperelaisista vai sen takia, että en ole tavannut sellaista tamperelaista, josta olisi voinut tulla ystäväni?

Luovatko ihmiset itse ne identiteetit, joita haluavat korostettavan vai korostaako ympäröivät ihmiset näitä identiteettejä? Olenko turkulainen siksi, että korostan usein turkulaisuuttani vai siksi, että muut haluavat nähdä minut ennen kaikkea turkulaisena?

sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

Politiikka on hienoa

Olen nyt vuoden toiminut aktiivisesti kunnallispolitiikassa, kaupunginhallituksen varajäsenenä ja hallintojaostossa. Olen päässyt seuraamaan lisäksi kahden lautakunnan toimintaa sekä sokerina pohjalla oman ryhmämme päätöksentekoa.

Politikointi ei ole helppoa, vaikkakin opettavaa. Olen ottanut ohjenuorakseni toimia omantuntoni mukaan, toimia siten, kuin parhaakseni näen. Mielestäni minulla on varsin voimakas moraalinen omatunto ja käsitys oikeasta ja väärästä, mutta ymmärrän toki, että nämä ovat varsin subjektiivisia käsityksiä. Politiikka on se pelikenttä, jossa omaa moraalia mitataan samalla kun se pitää sovittaa budjettiin.

Budjetista olen myös oppinut paljon viimeisen vuoden aikana. Budjetti tuntuu olevan se tärkein sääntö, jolla kunnallisia päätöksiä tehdään. Loppupeleissä kaikessa on kyse rahasta, ja vaikka aina julkisella sektorilla tuntuu olevan mahdollisuus ylityksiin, tulee niitä välttää viimeiseen saakka. Budjetti tehdään syksyllä, silloin tehdään myös budjetit sellaisille tuleville toiminnoille, joita suunnitellaan toteutettavaksi seuraavana vuonna.

Aika usein lätkäistään "vähäpätöisille" suunnitelmille vain jokin pieni summa sen suurempia ajattelematta, päästäänhän sillä jo alkuun. Usein nämä "vähäpätöiset" ovat kuitenkin niitä, jotka vaikuttavat yksittäisten kuntalaisten elämään kaikkein eniten. Tällaisesta esimerkkinä toimikoon korkeakouluharjoittelijat.

Turussa on 30 000 korkeakouluopiskelijaa, mutta näille ei kaupunki ole aiemmin tarjonnut harjoittelupaikkoja hallinnossaan. Korkeakouluopiskelijat ovat joutuneet pitkittämään opintojaan ja tekemään ilmaiseksi harjoittelujaan vain näiden harjoittelupaikkojen puutteen takia. Se ei ole ollut lainkaan hyväksi kaupungin imagolle, saati niille opiskelijoille, jotka eivät ole saaneet tuota arvokasta työkokemusta.

Pääsin vaikuttamaan tämän kroonisen harjoittelupaikkapulan purkuun nyt, kun kaupunki oli siihen budjetistaan rahaa varannut. Tein niin kuin parhaaksi näin, yritin saada mahdollisimman monelle paikan, mahdollisuuden saada jalkansa kaupungin oven väliin ja saada tuota elintärkeää työkokemusta. Aikaisempaa päätöstä näiden opiskelijoiden palkkaamisesta ei ole ollut ja saimme näin vapaat kädet käyttää tuo raha. Toki virkamiehet olivat asiaa valmistelleet, mutta valittujen luottamusmiesten tulee olla valppaana, jotta päätökset tehdään kuntalaisten kannalta parhaalla tavalla.

Näin tehtiin, demokraattisesti asiasta päätettiin, mutta tyyli, jolla asia uutisoitiin johti lukijat harhaan. Valitettavan usein näin tapahtuu kaupungissamme. Ne, joita asia eniten koskee eli turkulaiset opiskelijat, ovat kiitelleet päätöstä, muun olen ottanut kokemuksena. Tiedän toimineeni oikein ja jatkan politikointia.

Se, mitä tästä opin on, että aina ei voi tehdä kaikkia miellyttäviä ratkaisuja. On opittava ottamana kuraa vastaan ja tehtävä niin kuin oma moraali sanoo ja jatkettava eteen päin pää pystyssä. Ja näin teen. Politiikka on hienoa.

tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Aluepoliittinen ratkaisu Itämeren saastumiseen

Turkuun saatiin hieno tilaisuus tehdä taas maailman suurin risteilyalus. Alus tulee olemaan hieno, komea ja mahtava ja ennen kaikkea se tuo Turkuun tilapäisesti valtavan määrän työtä. Nyt kun perinteinen ruokateollisuus on Turusta kuolemassa, on hyvä saada jotain tilalle. Kaupungissa on tällä hetkellä suoranainen työntekijäpula, mutta mikä tämän tilauksen todellinen hinta on?

Aurajoki laskee vuosittain massojaan suistoon ja madaltaa vesireittejä niin telakalle kuin satamaan. Näitä massoja sitten ruopataan, jotta teollisuus ja satama voisivat jatkaa toimintaansa. Tässähän ei ole mitään uutta?! Nämä ruopattavat massat eivät kuitenkaan ole mitään tavallista mutapohjakamaa vaan täynnä erilaisia tinayhdisteitä. Tinayhdisteet taas ovat niitä, jotka saavat kalat vaihtamaan sukupuolta ja saa meret levittymään (muodostamaan levää, en tiedä miten tuokin sana taivutetaan). Nämä tinayhdisteet taas ovat peräisin laivanrakennuksesta, jota on Turussa harjoitettu niin sanotusti aina. Ympyrä siis sulkeutuu, vaikkakin nykyään laivanrakennus on huomattavasti ympäristöystävällisempää.

Mutta vielä niistä ruopatuista massoista. Niitä on vuosikymmeniä dumpattu Airistolle, Turun saariston helmeen, josta ne ovat sitten levittäneet ilosanomaansa kaikkialle. Noin vuosi sitten Turku teki kuitenkin pitkästä aikaa hyvän ja luontoystävällisen päätöksen ja päätti kerätä massat yhden suuren pussin sisään Pansion altaaseen. Tätä pussia oli tarkoitus käyttää satamatoimien turvaamiseen Turussa.

Mutta miksi liitän tämän tuohon laivanrakennukseen? Tämä uusi laivatilaus tarkoittaa sitä, että myös telakan aluetta pitää ruopata entistä syvemmäksi, jotta laiva sinne mahtuisi. Ja näille massoille ei ole muuta paikkaa kuin tuo samainen pussi, sillä eihän liikemaailma ole valmis sijoittamaan ympäristöratkaisuihin. Ja tuo pussihan ei ole valtava. Näin ollen satama-alueen massoja ei sinne voida enää sijoittaa ja ne täytyy läjittää jälleen kerran Airistolle. Taas yksi ympyrä sulkeutuu...

Vaihtoehtoja läjitykselle kuitenkin on, mutta ne eivät ole ilmaisia. Omasta mielestäni ehdottomasti tehokkain tapa olisi kaavoittaa maa-alue, jolle massat dumpattaisiin. Siellä ne sitten kuivuisivat ja niitä voitaisiin käyttää täytemateriaalina vaikka maisemarakentamisessa. Miksi näin ei kuitenkaan tehdä? Läjitykselle tarkoitetun alueen tekniikan pystyttäminen on kertaluontoisesti suuri investointi, lisäksi tulevat kuljetuskustannukset, huoltokustannukset yms. Rahasummat, joista nyt puhutaan ylittävät monin kertaisesti kaupungin budjetin. Siksi kaupunki siis jatkaa läjitystä Airistolle ainoana vaihtoehtona.

Onneksi on kuitenkin eduskunta, joka kaikessa viisaudessa on päättänyt antaa 250 miljoonaa euroa Vuosaaren sataman rakentamiseen. Samalla tingitään Toijala-radan ja kasitien korjauskustannuksista. Näillä toimenpiteillä taataan se, ettei Suomen muilla satamilla tule enää olemaan kilpailukykyä. Kohta loppuvat läjitysongelmat ja valitukset teitten ja ratojen kunnosta. Kohta on vain Vuosaari, pääkaupunki ja kuolleita vararikkokaupunkeja, kuten Turku, Uusikaupunki, Rauma, Vaasa, Oulu, Kotka ja Hamina. Näin helposti se käy. Turku kiittää.

maanantaina, helmikuuta 27, 2006

Lunta lunta lunta

Lunta tuli tupaan viime yönä! Kerrankin täällä Turussakin näyttää talvelta. Mikäs sen mukavampaa.

Paitsi lumiaurat. Heräsin viime yönä kahden kolmen maissa kun ulkona jyrisi ja valot vilkkuivat silmään, sekä tietenkin tuo ihana piip piip piip, kun aura peruutteli. Tiedän, että on inhottava kävellä lahkeet lumessa ja ajaa autoa, mutta ei kai sitä keskellä yötä tarvitse tehdä??? Nyt särkee pää ja väsyttää, vielä kun naapuri alkoi kolata omaa pihaansa vähän lumiauran jälkeen. Eikö sitä voi odottaa aamuun?!

No, meillä tuo pihan siistinä pitäminen on aika paljon suuripiirteisempää, kuin muilla taloyhtiössämme. Harjataan suurimmat pois ja yritetään jättää tie valkoiseksi. En tajua, miksi se pitäisi nuolla mustaksi, pitänee kysyä naapurilta.

Mutta noista lumitöistä huolimatta olen alkanut pitää lumesta. Jotenkin Into-koiramme on saanut lumen tuntumaan kivammalta kuin ennen. Into RAKASTAA lunta! Jo sentti riittää siihen, että Into alkaa pomppia aivan kuin lunta olisi napaan asti, jänisloikka. Ja lumipallot. Mikäs sen parempaa kuin juosta hulluna ilman, että täytyy tuoda mitään takaisin. En tiedä ketään, jonka pää menisi niin pyörälle lumesta. Penkat ovat parhaita ja tiellä käveleminen ei ole vaihtoehto kun on lunta. Ei edes pohjoisessa, missä penkat ovat parimetriset... Sitten vaikka könytään etutassuilla ryömien jos ei muuten pääse eteenpäin.

Lumesta on moneksi, on palloiksi, urheilualustaksi, riemun ja päänsäryn aiheeksi sekä vyöryiksi. Ja nuo vyöryt tulivat elämääni, kun Teemu joutui vyöryyn viikko sitten. Sveitsin Alpit veivät Suomi-pojat mukanaan. Onneksi molemmat pelastuivat, vaikkakin toinen löydettiin housut kintuissa... Pahiten taisi kärsiä lumilauta ja poikien rohkeus. Minulle kerrottiin vasta, kun matka oli päättynyt ja kaikki turvallisesti kotona...

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

Lapset ja niiden vanhemmat

Lapsia on, tulee olemaan ja tulee tulla olemaan. Vanhempia on, tulee olemaan, eikä lapset saa heitä jatkossakaan valita. Kukapa ei olisi joskus halunnut vaihtaa vanhempansa, hävennyt silmät päästään näiden kertoessa juttuja "kultapimpulastaan" pienenä ja toivonut heidän toimivan kuten kavereitten vanhemmat?? Jussin äiti pukeutuu nätisti ja isä pelaa sen kanssa jalkapalloa. Meidän äitillä on kasikytluvun silmälasit ja isällä möhömaha. Silti ne ovat omia vanhempia. Minun vanhempani.

Jos äitini nimi olisi Liisa ja toisen äitini nimi Maija, niin olisivat he silti vanhempiani. Samoin he olisivat vanhempiani, vaikka molemmilla vanhemmillani olisi vaalea tukka ja minulla pikimusta. Vanhemmuus ei ole sitä, kuka synnyttää, kuka antaa perinnölliset sairaudet tai musikaalisuuden. Vanhempi on se, joka antaa eväät elämään, auttaa kiperissä tilanteissa ja muistaa tyhmät lapsuustarinani, se joka nolaa minut poikien edessä.

Samoin en voisi kuvitella tilannetta, että vanhempani sälyttäisivät minulle vastuun päätöksestä, haluanko tietää mistä geenini periytyvät. Geenit ovat rakennuspaloja, vähän kuin tiili ja laasti, eivät ne vielä kotia tee, vaikka talon tekevätkin. Haluanko tietää mistä kotini laastit ovat peräisin. Vaikea ajatella tilannetta, mutta taatusti se sekottaisi elämäni. Olenko jotain muuta kuin niiden osien summa, joita olen ikäni nähnyt?

Postimiehet ja pölynimurikauppiaat ovat tehneet sitä ikänsä, eikä heidänkään siittiönsä tiedä alkuperäänsä.

Toinen kysymys on luovuttajan osuus. Itse olen ehkä joskus ajatellut voivani luovuttaa munasoluja, mutta jos se tarkoittaa, että parinkymmenen vuoden päästä joku sekoittaa elämäni en ole enää varma. Enkä usko olevani ainoa. Se, että joku olisi saanut alkunsa minun munasolustani, ei tee tästä lastani. Eikä se myöskään tee tästä lasteni sisarusta. Luulenpa, että luovuttajien määrä tulee vähenemään lain seurauksena...

Mielestäni kaikilla tulee olla mahdollisuus tarjota lapselle hyvä elämä, samoin kuin kaikilla tulee olla mahdollisuus kieltäytyä vanhemmuudesta. Lääketiede mahdollistaa kaikenlaista vääryyttä, miksi se ei voisi myös tarjota mahdollisuuksia?

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006

Kyl määki jos kerra kaikki muukki

Yritän ainakin. Oma blogini. Omat ajatukseni. Omat purnaukseni. Nyt niillä on toinenkin kanava, ei enää vain mieheni. Teemu kiittää.