torstaina, huhtikuuta 06, 2017

Soten perusteet

Eli kaikki mitä olen itse ymmärtänyt sotesta. Ja kuinka yritän sanoa sen lyhyesti.

Ensinnäkin sote-uudistuksen lähtökohtana oli sosiaali- ja terveyspalvelujen laaja integraatio niin perus- ja erikoistason hoidon kuin sosiaali- ja terveyspalvelujen välillä. Lisäksi uudistuksella tavoiteltiin paranevia tasa-arvoisia palveluja koko maahan ja kustannussäästöjä. Hyviä tavoitteita kaikki ja saavutettaviakin.

Paremmalla perus- ja erikoistason integraatiolla eli yhteensovittamisella voidaan saavuttaa huomattavia kustannussäästöjä ja parempia hoitoketjuja eli ihmisten hoitoa. Eli jo tällä toimenpiteellä olisi ollut saavutettavissa merkittäviä hyötyjä suomalaisten hoivapalveluihin.

Toisaalta taas sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiosta hyötyvät ne, jotka tarvitsevat monialaista apua, kuten vaikka päihde- ja mielenterveyspotilaat, osittain lapset ja vanhukset. Mutta näissä palveluissa on hyvin erilainen lähtökohta, joten hyötyjen ulosmittaaminenkin on vaikeampaa.

Mutta sitten tuli maakunta. Maakunta on hyvä asia, se tarkoittaa leveämpiä hartioita kantaa palveluita eli palveluiden kustannukset jakaantuvat isommalla porukalle ja sitä kautta pystytään raskaitakin palveluita ylläpitämään ja huolehtimaan laadusta. Mutta maakunnan käsite on siitä harmillinen, että se ei ole yhteismitallinen vaan maakuntien koot vaihtelevat merkittävästi eli osa maakunnista pystyy kantamaan hyvin asukkaiden hoidon kustannukset, mutta osa maakunnista on puolet Turkua pienempiä. (Lisäksi sote-uudistus olisi ollut hyvä pitää sote-uudistuksena eikä tässä vaiheessa sekoittaa siihen aluepelastusta ja työvoimahallintoa.)

Järjestäjän ja tuottajan erottaminen taas tarkoittaa sitä, että eri organisaatiot vastaavat siitä, että palveluita on saatavilla ja ne rahoitetaan ja toinen organisaatio vastaa siitä, että on ovi ja sen takana hoito. Nykyisin pääosin julkinen sektori on vastuussa siitä, että suomalaiset saavat sosiaali- ja terveyspalveluita. Meillä on terveyskeskukset, joiden toimintaa valvoo lautakunnat ja valtuustot ja sitten on erikoistason kuntayhtymät, kuten sairaanhoito- ja erityishuoltopiirit, joissa niissäkin toimii demokraattisesti valitut luottamusmieshallinnot. Nämä sekä vastaavat siitä, että palveluja on saatavana, että siitä, miten palveluja tarjotaan ja mikä on palveluiden laatu. Samalla tämä yksi hallinto kantaa vastuun, että hoitoketjut ovat toimivia ja tieto kulkee organisaatiosta toiseen.

Tähän tosin tarvitaan nykyisessä järjestelmässä niitä leveämpiä hartioita, sillä nyt kun terveyskeskusten toimintaa valvoo toinen taho ja kuntayhtymiä toinen niin hoitoketjut eivät aina ole optimaalisia. Eli jotta hoitoketjuja voidaan saadaan paremmaksi tulee ne olla yhdellä järjestäjällä ja meillä pitää olla toimivat tietojärjestelmät, joiden välillä tieto liikkuu.

Nyt järjestäjää ja tuottajaa ollaan kuitenkin erottamassa entistä tiukemmin toisistaan ja jopa niin, että julkinen ei saisi lainkaan toimia enää tuottajana. Näin ollen julkisen toimijan eli kaupungin, tulee yhtiöittää toimintansa ja kunnat eivät enää saisi olla edes näiden yhtiöiden omistajia. Eli nykyiset julkiset terveyskeskukset, jotka nyt ovat lautakuntien valvonnan alla, tulee siirtää nimettömälle omistajalle. Lisäksi ne tulee erottaa ennaltaehkäisevästä työstä eli perustason hoito, erikoistason hoito ja ennaltaehkäisevä työ olisivat kaikki eri käsissä eli täysin alkuperäisen tavoitteen vastaisesti.

Ja syy siihen, miksi näin ollaan tekemässä on se, että yksityiset yritykset pääsevät kilpailemaan yhtäläisille markkinoille. Kyse ei siis ole meidän palveluidemme parantamisesta vaan siitä, että meidän palvelumme halutaan rinnastaa auton katsastukseen. Kilpailua taas perustellaan valinnanvapaudella. Valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen saa valita sen terveyskeskuksen, johon menee vaivaansa hoitamaan (joka muuten taataan jo nykyisessä laissa). Valinnanvapaus ei siis tarkoita, että ihminen saisi itse valita omat sairautensa tai niiden hoidon tai hoitoja varten tarvitsemansa tutkimukset vaan ihminen saa valita oman terveyskeskuksensa, joka on yksityisen omistajan pyörittämä. Sitä tarkoittaa tämä valinnanvapaus.

Mitä minä sitten tekisin? Hankkisin leveämmät hartiat palvelujen järjestämiselle, mutta niin leveät, että ne oikeasti jaksaisivat kantaa sen vastuun. Lisäksi pitäisin järjestämisen ja tuottamisen samassa organisaatiossa, jotta hoitoketjujen kehittäminen olisi mahdollisimman jouhevaa. Sitten laittaisin poliitikot vastaamaan, että palvelut ovat sujuvia, niitä on saatavilla ja hoitoketjuja kehitetään ja toki valvomaan yhteisiä rahojamme. Ja sitten, kun tämä olisi kunnossa, lisäisin yksityisten toimijoiden määrää tuottajaketjussa hallitusti siten, että järjestäjä kilpailuttaisi tuottajat, ei apua tarvitsevat ihmiset.  Tästä minä lähtisin liikkeelle.




sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2017

Lähiöistä

Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni lähiöissä, ensin Hannunniityssä, kunnes ensimmäisenä kouluunmenovuotenani muutimme pellon toiselle puolelle eli Itäharjulle, tarkemmin sanottuna Ylännekadulle.

Siinä syntyi tiivis yhteisö Ylännekadun ja Jaanintien lasten välille. Aina oli pihalla vilinää ja kavereita ja kovaa huutamalla sai lisää porukkaa ulos pelaamaan ja touhuamaan ;) Olin avainkaulalapsi, jonka vanhemmat olivat paljon töissä, aivan kuten lähiön muutkin lapset.

Vein nyt viikonloppuna lapseni omille nuoruuskulmilleni. Kerroin missä pelasimme pesistä, kuinka jalat jäivät jumiin tamppaustelineeseen ja mitä kautta mentiin porukalla kouluun. Nyt tuo lähiö näytti kovin hiljaiselta vaikka oli aurinkoinen lauantaipäivä.

Lähiöt ovat Turun voimavara, siellä on tilaa asua ja kasvaa ja käydä koulua. Siksi Turussa pitäisi panostaa lähiöiden kehittämiseen, niiden tasa-arvoisuuden lisäämiseen ja monimuotoisuuden tukemiseen sekä joukkoliikenteeseen. Turku voi kasvaa vain rajallisesti keskustassa, mutta lähiöissä on tilaa.

Turun SDP on tehnyt asuinalueiden kehittämisohjelman. Nyt jos koskaan tulee nostaa lähiöiden yhteisöllisyyttä, palveluiden saatavuutta, hyvää täydennysrakentamista ja toimivia joukkoliikenneyhteyksiä.

Tähän ohjelmaan pääset tutustumaan täällä.

keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2017

Sivistystä ja asennetta tarvitaan myös tulevaisuudessa

Hallituksen leikkuri on iskenyt pahasti ammatilliseen koulutukseen. 190 miljoonaa euroa ollaan leikkaamassa Suomen tulevaisuuden osaamisesta. Sanotaan, että lähiopetus siirretään työpaikoille ja verkkoon.

Ajatuksena kaunis, onhan meillä ennenkin kisällejä ollut. Ja onhan sitä ennenkin menty tehtaaseen töihin ja opittu siellä ja edettykin, kun on sen tehtaan toiminta osattu.

Mutta maailma on muuttunut, työelämä vaatii yhä monipuolisempia taitoja, työurat rakentuvat pätkistä erilaisissa työpaikoissa ja asenne ratkaisee sen, että kuka pärjää.

Suomi tarvitsee myös tulevaisuudessa sivistyneitä moniosaajia. Tämän hetkiset linjaukset tarkoittavat, että ruotsin kieliopista voidaan tinkiä, kunhan osaa sanoa Tack och hej asiakaspalvelutilanteessa, matematiikan perustaitoja ei koeta tärkeiksi, kunhan osaa mitata kolme desiä jauhoja ja äidinkielen opinnoiksi riittää, että osaa kirjoittaa "tarjous".

Lehdessä lukee, että "asenne ratkaisee työmarkkinoilla". Mistä ammatillisen koulutuksen käyvät nuoret asennetta löytävät jos heiltä ei vaadita mitään perussivistystä? Mistä syntyy halu tavoitella tähtiä, kun hallitus linjaa, että riittää jos osaa asiakkaalle neuvoa mistä hyllyltä juomat löytyvät? Kaikki perustuu osaamisen tunnistamiseen. Kyllä osaaminen saattaa riittää siihen työhön, missä työssäoppimisen suorittaa, mutta entä kun se loppuu? Riittääkö osaaminen vielä sitten?

Hallituksen linjaukset paitsi vaarantavat nuorten työurat, vaarantaa myös suomalaisen sivistyksen ja vaarantaa ammatillisen koulutuksen käyvien nuorten halun ja innon, sen kuuluisan asenteen, tavoitella tähtiä, haluta enemmän, kun riittää, että pärjää yhdessä työympäristössä.

Tätäkö me haluamme tulevaisuudelta?

perjantaina, maaliskuuta 03, 2017

Mitä kunnallispolitiikka oikein on?

Se on suuria linjauksia siitä, miten kaupunkia ja sen elinkeinoelämää, koulutustarjontaa tai asumispolitiikkaa kehitetään, mutta se on myös pieniä päätöksiä ja tekoja sen eteen, että arki olisi sujuvampaa.

Tiistaina menin sairaanhoitopiirin kiinteistöjaoston kokoukseen ja mietin TYKSin parkkiongelmaa.

Aiemmin olen pyytänyt virkamiehiä tilaamaan 200 pyörätelinettä lisää, jotta pyörälläkulkijat saisivat johonkin pyöränsä kiinni. Keväisinä päivinä pyöriä on kaikkialla. Ja jokainen pyörällä liikkuva tietää, että se oma pyörä olisi kiva saada siististi riviin ja u-lukolla kiinni aivan oven eteen. Ei kannusta vaihtaa yksityisautosta pyörän selkään jos senkin joutuu jättämään johonkin kauas ja ilman kunnon lukitusta.

Nyt tiistaina mietin, että sellainenkin voisi kannustaa jättämään auton kotiin jos sairaalassa käydessään tietäisi, että mikä bussi menee ohi ja milloin se on pysäkillä. Tällä kertaa pyyntöni siis koski monitorejen asentamista sairaalan auloihin, joista voisi pysäkkikohtaiset bussiaikataulut tarkistaa.

Sellaista se kunnallispolitiikka on. Pieniä juttuja paremman arjen puolesta.

tiistaina, helmikuuta 21, 2017

Asutetaan Turku tasa-arvoiseksi

Turku on uusien haasteiden edessä. Kaupungin elinkeinoelämä on vilkastunut ja osaavia työntekijöitä yritetään houkutella kaupunkiin ennennäkemättömällä innolla. Tästä makua saa vaikka kaupungin julkaisemasta hienosta videosta.

Turussa uskotaan nyt tulevaisuuteen ja siihen, että tänne muuttaa jatkossa paljon uusia osaavia tekijöitä.

Samalla, kun uskotaan tulevaisuuteen on Turusta tehtävä parempi kuin mitä se on tänään. Tällä hetkellä kaupungin eri asuinalueet ovat voimakkaasti eriytyneet toisistaan. Meillä on asuinalueita, joissa köyhyys ja syrjäytyneisyys ovat yliedustettuina, asuinalueita, joiden kouluissa yli 60% lapsista puhuu muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään ja toisaalta meillä on asuinaluita, joille toivotaan vain pienrakentamista ja omistusasuntoja.

Jos ja kun Turku nyt alkaa kasvamaan ennennäkemättömällä tavalla meidän tulee vaatia monimuotoista asuntopolitiikkaa. Asuinalueiden tasa-arvoa kehitetään joukkoliikenteellä, kouluilla, päiväkodeilla ja erilaisilla palveluilla.

Monimuotoinen asuntotuotanto ja alueiden tasa-arvon edistäminen ovat asioita, joita on pidettävä esillä ja edistettävä, kun huokuttelemme uusia asukkaita kaikkialle Turkuun. Siinäpä sitä teemaa myös kunnallisvaaleihin.

tiistaina, helmikuuta 14, 2017

Hyvää ystävänpäivää - pidetään kaikki mukana!



Onni, turva, läheisyys, syli, hali, ajatus, lämmin kosketus, nauru, ilo ja luottamus. Ainakin näitä kaikkia ystävyys on. Näitä ihminen tarvitsee, toivoo ja ikävöi. Niin lapsena, aikuisena kuin vanhuksena.

Hyvä yhteiskunta huolehtii, että jokainen meistä saa kokea näitä asioita, tunteita. Hyvä yhteiskunta huolehtii, että jokaisella lapsella on turvallinen syli, nuorella luotettava ystävä, aikuisella auttava käsi ja vanhus saa lämpimän kosketuksen.

Hyvinvointiyhteiskuntaa kyseenalaistetaan tällä hetkellä inhimillisyyden sijaan tehokkuudella ja taloudellisuudella. Päiväkotien hoitohenkilökuntaa vähennetään ja lapsi ei saa lohtua sitä tarvitessaan. Opettajat eivät koulussa ehdi nähdä syrjään vetäytyvää yksinäistä, perheet jätetään elämän mullistuksissa yksin ja vanhuksen hoivaan on varattu kymmenen minuuttia päivässä.

Julkisilla palveluilla on muutakin tarkoitusta kuin pitää ihmiset hengissä. Julkiset palvelut tuovat turvaa ja tekevät yhteiskunnasta inhimillisen myös niille, jotka muuten jäävät ilman toisen ihmisen läheisyyttä.

Julkiset palvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan mitta. Niitä minä haluan puolustaa. Siksi minä olen ehdokkaana. Ystävä en voi kaikille olla, mutta lupaan tehdä parhaani, jotta kaikki saisivat kokea miltä tuntuu luottaa toiseen ihmiseen.

Pidetään kaikki mukana!

tiistaina, helmikuuta 07, 2017

EI-puolueesta lupaukseen pitää huolta

Pidin viime viikonloppuna Lahden puoluekokouksessa puheenvuoron, jossa nostin esiin SDP:n antaman lupauksen. Olemme luvanneet pitää ihmisistä huolta. Olemme luvanneet pitää ihmisten palveluista huolta. Lupausta ei:n sanomisesta emme ole antaneet.

Itse olen viime aikoina ollut huolestunut toisaalta siitä innosta, jolla hallitus vie maakunta- ja sote-uudistusta eteenpäin. Toisaalta erityisen huolestunut olen ollut siitä innosta, jolla me opposition edustajat olemme pyrkineet sitä vastustamaan ja jopa lupautuneet kaatamaan uudistuksen seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että en kannata tämän hetkisen uudistuksen linjauksia ja toivoisin tämän olleen vain hassu sormiharjoitus.

Mutta koska vaikuttaa siltä, että tätä uudistusta ollaan nyt kovasti ajamassa läpi niin meidän täytyy pitää lupauksestamme kiiinni ja siitä pystymme pitämään kiinni vain pyrkimällä vaikuttamaan uudistuksen yksityiskohtiin. Ja niihin yksityiskohtiin pystyy vaikuttamaan vain osallistumalla rakentavasti keskusteluun.


Rakenteet eivät hoida ihmisiä, mutta niiden hyvällä suunnittelulla pystytään tukemaan palveluita, jotka auttavat ihmistä. Miten toteutamme parhaalla mahdollisella tavalla yhtiöittämisen, jota hallitus niin kovasti ajaa? Miten määrittelemme ne palvelut, joita tarjolla on? Millaisen henkilökohtaisen budjetoinnin luomme ja kuinka vahvoja ovat uudistuksen jälkeen julkiset palvelut, palveluiden tasa-arvo, saavutettavuus ja kustannukset. Näihin pystytään vaikuttamaan paikallisesti, vaikka valtakunnalliset linjaukset olisivat minkälaisia tahansa. Mutta näihin ei pysty vaikuttamaan jos ei ole oikeissa pöydissä ja niihin ei pääse jos tyytyy vain sanomaan: "EI".